Olen nostanut useammassa jutussa Vimpelin Vedon tulevan kauden suurimmaksi mestarisuosikiksi. Jotkut ovat ihmetelleet miksi, sillä Sotkamo ja Joensuu ovat selvästi vahvistuneet eivätkä Manse ja Kouvola ole ainakaan seurojen omien kannattajien mielestä heikentyneet.

Tiedän hyvin, että mestaruudet ja mitalit jaetaan vasta syksyllä ja moni asia ehtii kauden aikana muuttua. Vimpeli itse näytti hallikauden perusteella olevan vuosi sitten vaikeuksissa, mutta kun kausi alkoi, se oli sen jälkeen yhtä ja samaa ajoa tappiin asti.

Viime kaudessa on pohja sille, miksi pidän Vimpeliä myös tällä kaudella mestarisuosikkina.

Vaikka hallipelejä ei kannata liikaa tuijottaa, uskon Vimpelin olevan vahva jo halli-SM:ssä. Sen oma alkulohko, jossa pelaavat Seinäjoki, Koskenkorva ja Alajärvi, on niin helppo, että Vimpeli menee heittämällä Joensuun lopputurnaukseen ja on sielläkin ennakkosuosikki.

***

Vimpelin viime kausi oli monessa mielessä häikäisevä.

Se oli häikäisevä pelillisesti ja tuloksellisesti, mutta Vimpelin kaudessa oli muitakin tekijöitä, jotka nostivat sen Suomen mestariksi – ja joiden varaan se voi rakentaa myös tulevan ja itse asiassa tulevien kausiensa menestystarinan.

Ensimmäinen iso asia on joukkueen materiaali. Vimpelin edellisiltä mestaruusvuosilta 2016 ja 2017 joukkueeseen on jäänyt useita Mikko Kanalan, Severi Lassilan, Janne Mäkelän, Matias Rinta-ahon, Olli Heikkalan ja Jere Saukon kaltaisia kokeneita pelaajia, joiden varaan joukkueen perusrunko on ollut hyvää rakentaa.

Uutta ja tuoretta voimaa joukkueessa edustavat Aleksi Lassilan, Mikko ja Lauri Vihriälän, Juho Heikkalan ja hieman kokeneemman Elmeri Anttilan kaltaiset oman myllyn nuoret ja kylmäpäiset lupaukset, joista varsinkin ykköskärjen muodostaneet Mikko Vihriälä, Aleksi Lassila ja Anttila nousivat viime kaudella keskeisiin avainrooleihin.

Tämän lisäksi Vimpeli teki viime kaudeksi kaksi loistohankintaa. Vuoden pesäpalloilijaksi toisena jokeripelaajana valittu Jukka-Pekka Vainionpään osoitti, että hänen päänsä ja mailansa ovat terästä myös kovissa paikoissa ja syksyn ratkaisupeleissä. Siilinjärveltä hankittu lukkari Teemu Kinnunen pelasi samalla tavalla sensaatiomaisen kauden ja valittiin ansaitusti Vuoden lukkariksi.

***

Vimpelin joukkue oli erinomainen sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Joukkueessa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä ulkopelissä, mutta Vimpelin suurin vahvuus oli viime kaudella kuitenkin sisäpeli ja ennen kaikkea sen peluuttaminen.

Suurin ero Manseen tylyssä loppuottelusarjassa tuli siinä, että Tomi Niskanen peluutti Vimpeliä aidosti koko materiaalilla, kun Mansen sisäpeli tukehtui siihen, että sillä oli vain yksi kärki. Kun ykköskärjen pelaaminen sakkasi, Manse ei voinut muuta kuin katsoa kultamitalien matkaa Vimpeliin.

Vimpelin kakkoskärjen syksyn ratkaisupeleissä muodostivat edelliskaudella ykkösenä ja kakkosena pelanneet Olli Heikkala ja Mikko Kanala – sekä kesän aikana suuremmalle vastuulle sisäpelissä ajettu Severi Lassila. Näin Vimpelin molemmat kärjet olivat käytännössä tasavahvoja, mikä osoittautui kauden ratkaisuhetkillä kriittiseksi asiaksi. Tilanteita tuli Vimpelin hurjalle jokerikaksikolla riippumatta siitä, onnistuiko ykköskärki tehtävässä tai mihin kohtaan lyöntijärjestys oli edellisessä vuorossa jäänyt.

Jos joukkueella on vain yksi kärki, sillä on niskassaan silloin erilaiset paineet kuin Vimpelin kaltaisella kahdella kärjellä pelaavalla joukkueella. Näiden paineiden alla Mansen ja Vimpelin muiden haastajien peli tukehtui varsinkin kauden tärkeimmissä peleissä.

***

Vimpelin voima ei ollut yksin kahdessa kärjessä. Uutta oli myös Vimpelin nuorisosiiven uudenlainen lyöntitekniikka vaihtotilanteissa.

Vimpelin nuorisosiipi pystyi uudenlaisen vartalonkiertotekniikan ansioista suuntaamaan vaihtolyöntinsä monipuolisesti kentän eri lohkoille ilman, että lyönnin voima olisi heikentynyt.

Uudenlainen tekniikka teki lyönnin lukemisen ulkokentän kannalta vaikeaksi ja esimerkiksi Elmeri Anttila paukutteli useassa kovia vaihtolyöntejään ja jopa läpilyöntejä kääntämällä lyöntinsä lyöntiliikkeen lopussa vastakkaiseen suuntaan kuin mihin vartalon asento alun perin viittasi.

Viime kesänä puhuttiin paljon myös viivelähdöistä. Kaikilla ne eivät aina toimineet, mutta Vimpelin kärjessä pelanneet Mikko Vihriälä ja Aleksi Lassilan saivat kauden aikana hiottuna viivelähdöt erinomaiselle tasolle.

***

Viime kausi on paketissa, mutta sen opit ja suuntamerkit eivät. Kun Vimpelin joukkue pysyi muuttumattomana, kysymys kuuluu, muuttuuko Vimpelin pelaamisessa mikään vai jatkaako se siitä, mihin se syksyllä jäi?

Kaudet eivät ole koskaan veljiä keskenään, mutta kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Vimpeli on tulevalla kaudella entistäkin vahvempi. Viimeisetkin nuoret ovat saaneet yhden huippukauden alleen ja olisi yllätys, jos heidän kehityksensä pysähtyisi.

Toki jonkun pelaajan tasossa voi tapahtua heilahdus ja myös loukkaantumiset voivat sotkea Vimpelin kauden käsikirjoitusta. Paljon puhutaan mestaruuskrapulasta ja pelaajien nälästä, mutta niiden varaan Vimpelin päävastustajien ei kannata laskea.

Jos Vimpeli on tulevalla kaudella entistäkin vahvempi, silloin ainoaksi avoimeksi kysymykseksi jää, mitä tekevät sen päähaastajat Sotkamo, Manse, Kouvola ja Joensuu. On myös mielenkiintoista nähdä, millaisessa iskussa viime syksyn yllätysjoukkue Hyvinkään on tällä kaudella ja mitä tekee kovia hankintoja jälleen tehnyt Kempele.

Urheilussa mestaruuden voittaminen ei ole koskaan varmaa ennen kautta. Se sen sijaan on, että jos haluaa suistaa Vimpelin vallasta, sillä on kiivettävänään korkea vuori.