Jussi, Huuhkajien viimeinen ottelu ennen EM-kisoja. Oliko ottelussa mitään sellaista, mistä pitäisi olla huolissaan kahdeksan päivää ennen ensimmäistä EM-kisaottelua?

Ei ja kyllä.

Olihan tämä pelillisesti ja sitä myöten tuloksellisesti aivan katastrofitapahtuma, mutta perustelen epäselvää vastaustani sillä, mitä pelillisen esityksen ja tuloksen takaa löytyy. Lopulta tässä nähtiin hyvin looginen tapahtumaketju.

Suomi on nimittäin keskinkertainen pallonhallintavaiheen joukkue. Markku Kanerva on kyseisen vaiheen valmentajana aika keskitason valmentaja, jos katsotaan ihan vain kotimaisiakin valmentajia – puhumattakaan eurooppalaisesta huippujalkapallosta. Valmennustiimistäkään ei löydy pallonhallintavaiheen konseptien syvällistä osaajaa. Olen huomautellut tästä nyt jo monta vuotta, eikä pallonhallintavaiheessa ole nähty kuin pieniä steppejä eteenpäin viimeisten vuosien varrella Tämä on kaikkien tiedossa, eikä siitä nyt pidä kahdeksan päivää ennen kisoja huolestua tai hätääntyä.

Tämä nousee esille etenkin, kun otteluun ei valmistauduta spesifisti. Eli vastustajaa ei selvästikään ollut tänään tutkittu niin tarkasti, kuin kilpailullisissa otteluissa. Tämä nousee esille myös, kun Suomi veivailee pelijärjestelmiään. Tuo Suomen 3-1-4-2-muodon hyökkäämisen peruspaketti on niin heikosti organisoitu, että Suomi tarvitsee tosi spesifin valmistautumisen, jotta pelaajista saadaan irti. Nyt valmistautumisesta puuttui tämä taso, jolloin tulos oli nähdyn kaltainen esitys.

Miksi ei pidä olla huolissaan, niin Suomen ei tarvitse pelata tällaisia pelejä EM-kisoissa. Suomella oli ottelussa reilusti yli puolet ajasta pallo hallussaan vastustajan todella matalaa blokkia vastaan. Tämä on asetelma, jossa Suomi ei todellakaan ole mukavuusalueellaan, mutta ei sen kisoissa tarvitsekaan olla. Pelin virrat ovat erilaisia. Todennäköisesti Tanskaa vastaan Suomi pääsee pelaamaan hieman erilaisessa pelin virrassa – toisin sanoen hyökkäyksiä on vähemmän ja ne lähtevät vastustajan korkeampia linjoja vastaan.

Yksi syy, miksi pitäisi ehkä olla huolissaan, oli Suomen henkinen tila. Pelistä puuttui intensiteetti. Puuttui tunne. Ehkä tämä nyt oli sellainen seurajoukkuekauden ulospuhallus pelaajilta, mutta Suomen on kerättävä mentaalinen tila ihan erilaiseksi kahdeksan päivän aikana. Mutta pitääkö tästäkään nyt oikeasti olla huolissaan?

Viro- ja Ruotsi-tappiot tulivat harjoitusotteluissa, mutta Suomi on pelannut nyt kuusi ottelua voitotta. Kertooko tämä jostain isommasta?

Kertoo se jotain.

Kuten on kirjoiteltu, Suomen vastustajat kunnioittavat Suomea enemmän. Ne valmistautuvat spesifimmin ottamaan Suomen vahvuuksia pois. Vastaiskuista luodut maaliodotteet ovat pienentyneet Kanervan aikana tasaisesti, sillä vastustajat ottavat ne omalla riskittömällä pallonhallinnallaan ja matalimmilla linjoilla päivä päivältä paremmin pois.

Tämän myötä Suomen pallonhallintaprosentti on hieman keskimäärin kasvanut. No, sitten tullaan siihen, että kun Suomen pelin suurin heikkous on pallonhallintavaiheen konseptit, niin siinä sitä sitten ollaan.

Jotta emme jäisi höpinän tasolle, niin luetellaan nyt rauhallisesti joitain konsepteja, joita Suomen pallonhallintavaiheesta puuttuu.

Suomen kentän täyttö on etenkin 3-1-4-2-muodolla pelattaessa sattumanvaraista. Keskikentän kolmio ja hyökkääjät eivät täytä organisoidusti pelintekoaluetta, tai etenemisalueita, kuten taskuja tai kymppialuetta. Tästä syystä pelaajat ovat ajoittain peräkkäin tai samoilla alueilla. Vastaliikkeet, joissa yksi pelaaja ”fiksaa” vastustajan pelaajaa epätasapainoon ja toinen pelaaja hyödyntää sitä epätasapainoa, puuttuvat. Näin syöttely menee usein lateraaliseksi mömmöksi, eikä Suomen pelissä ole penetraatiota vastustajan linjojen läpi tai yli.

Syöttörytmi on liian hidas, jotta tilaa pystyttäisiin luomaan ja käyttämään – Suomelta puuttuu täysin sellainen konemainen kahden kosketuksen rytmi. Kärkiparin yhteistyö on myös olematonta – kuinka monta kertaa Suomen hyökkääjät pyrkivät aidosti pelaamaan kombinaatioita keskenään tai yhdessä kasipaikan pelaajien kanssa? Wing-backien palloton pelaaminen on seisomista oman suoran vastustajan sylissä. Puuttuu lähdöt avoimen jalan tilanteissa ja selkeät oman pelitilan luonnit leveydessä. Näin Suomen pitkissä hyökkäyksissä ei pyritä systemaattisesti luomaan etua ja käyttämään sitä.

Mutta kuten sanoin, kun Suomi pelaa kisapelejä, niin valmennus antaa pelaajille varmasti spesifejä työkaluja, mihin palloa pitää pelata. Se nostaa uhkaa, mutta pallonhallintavaiheen peruspelaaminen on silti Kanervan aikana puuttunut ja puuttuu edelleen. On lisäksi sanottava, että kentän täyttö pallonhallintavaiheessa onnistuu paremmin 4-4-2-muodossa. Siksi Suomen kannattaa todennäköisesti pelata tällaisissa peleissä sillä muodolla. Ymmärrän toki, että nyt valmistauduttiin EM-kisapeleihin, jotka ovat pelin virraltaan erilaisia, joten 3-1-4-2-muodon käyttäminen tänään oli perusteltua.

Viikko aikaa. Miten selvä Markku Kanervan paketti on niin pelillisesti kuin koostumuksen osalta?

No sitähän ei nyt pysty sanomaan. Varmaan tässä nyt haettiin sitä 5-3-2-puolustuspeliin nojaavaa pakettia, jolla yritetään pärjätä Tanska-ottelussa, mutta kun tämän pelin virta oli tällainen, niin emme oikeasti tiedä kuinka valmis se paketti on.

Jos vastassa olisi ensi viikolla vaikkapa Islanti, Latvia tai Pohjois-Makedonia, niin huolissaan kannattaisi olla. Olisi pohdittava, miten tuo pallonhallintavaiheen kentän täyttö saadaan edes säälliselle tasolle.

Mutta. Tanska-pelissä odottaa hyvin erilainen haaste. Tanskasta lisää ensi viikolla, mutta vastassa on todella hyvä ja omalla vahvalla peli-identiteetillään pelaava joukkue. Sieltä tulee vastaan 4-3-3-muoto ja toisena kymppinä on Christian Eriksen. Suomi panostaa nyt varmasti puolustuspelisuunnitelmaansa ja tuossa pelissä Teemu Pukin johtama hyökkäys saa enemmän tilaa eteensä juosta. Ollaan kiinni sellaisessa pelissä, jollaisessa Kanervan Suomi on ennenkin pystynyt venymään. Pallonhallintavaiheen kentän täytöllä ei ole mitään väliä, mikäli Suomi iskee Tanskan yhden kerran transitiosta kanveesiin