Zlatan Ibrahimović on ollut tällä kaudella yksi Serie A:n parhaista pelaajista. Reilusti yli maalin ottelua kohden takonut ruotsalainen on hämmästyttänyt kaikki hurjalla vireellään.

Zlatan on yksi 2000-luvun maailman kovimmista jalkapalloilijoista – ei pelkästään hyökkääjistä, vaan jalkapalloilijoista.

Yli 100 maaottelua, joissa hän on tehnyt maaleja yli 0,5 maalia ottelua kohden. Ballon d’Or-ehdokkuuksia enemmän kuin jaksaa laskea. Lukuisia valintoja Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan tähtikentällisiin. Hollannin mestaruuksia, Italian mestaruuksia, Espanjan mestaruuksia, Ranskan mestaruuksia, eurovoittoja, seurajoukkueiden maailmanmestaruuksia.

Mutta on tämän kauden tehot silti hämmästys. Zlatan on 39-vuotias. Siis 39!

Hän on nyt pelannut tasaisella tehokkuudella maailman jalkapallon absoluuttisella huipulla 20 vuotta. Se on uskomaton suoritus, johon pystyy vain harva urheilija, saati sitten jalkapalloilija.

Se Zlatanissa lopulta onkin kaikista kiehtovin asia. Hänen ainutlaatuisuutensa.

Hänen ympärillään on paljon sellaista zlatanmaista höpinää ja läpänheittoa. Zlatan on luonut itsestään tietynlaisen supertason brändin, jonka toiminta ulottuu urheilun ulkopuolellekin. Mutta jos katsotaan Zlatania ihan puhtaasti urheilijana, hän on oikeasti ainutlaatuinen.

Eliitin eliittiä

Ammattiurheilijat voidaan jakaa kahteen eri kastiin. Niihin, jotka ovat ammattilaisurheilussa mukana, mutta eivät kuulu absoluuttiseen eliittiurheilijoiden kastiin – ja niihin, jotka urheilevat oman lajinsa absoluuttisella huipulla ja kuuluvat harvapäiseen eliittiin.

Eliittikastin urheilijat ovat napsun kovempia kilpailijoita kuin muut ammattilaisurheilijat. Zlatan kuuluu siihen erittäin harvinaislaatuiseen porukkaan urheilijoita, jotka eivät kuulu näihin kumpaankaan ryhmään. Hän kuuluu siihen ainutlaatuisten urheilijoiden porukkaan, joka on vielä näiden kahden ryhmän yläpuolella.

Tässä porukassa ovat hänen lisäkseen esimerkiksi Cristiano Ronaldo, Lionel Messi, Michael Jordan ja Lebron James.

He ovat urheilijoita, joille urheileminen ei ole kilpailemista, vaan pakkomielteistä voittamista. Sellaiseksi tullakseen tarvitaan poikkeava kasvuympäristö ja mielenlaatu.

Zlatanin itseluottamus ja pakkomielteinen voitontahto ovat peruja hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Malmön pahamaineisilla kerrostaloalueilla varttuneen Zlatanin lapsuus ei ollut helppo. Jugoslaviasta Ruotsiin muuttaneet vanhemmat erosivat. Zlatanin isä päätyi juopottelemaan, ja äiti työskenteli siivoojanaja yritti kasvattaa lapsiaan. Zlatan ja hänen sisaruksensa oppivat huolehtimaan itsestään.

Zlatanin lapsuuteen kuuluivat pihapelit muiden maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa. Ne jatkuivat päivästä yömyöhään asti Rosengårdin pihoilla. Zlatan ryösteli pyöriä ja joutui usein juniorijoukkueissaan valmentajien ja muiden pelaajien vanhempien kanssa törmäyskurssille. Zlatanin itseluottamusta huokunut persoona ärsytti joukkuepelaamiseen ja yhteiseen mentaliteettiin tottuneita ruotsalaisia.

Lukemattomissa pihapeleissä Zlatan kopioi lempipelaajansa Ronaldon liikkeitä ja kehitti itselleen egon, jota ei kukaan pystynyt horjuttamaan.

Zlatanilla on samaa vikaa luonteessaan kuin koripallolegenda Michael Jordanilla. Netflixin loistavassa The Last Dance -dokumenttisarjassa käy ilmi, kuinka Jordan vaati joukkuetovereiltaan täydellisyyttä, eikä häntä kiinnostanut, onko hän joukkuetovereidensa suosiossa vai ei. Jordan halusi voittaa ja hän levitti voittamisen mentaliteetin Chicago Bullsin pelaajistoon – sen kustannuksella, että hänestä olisi pidetty tai että hän olisi ollut kivan joukkuetoverin maineessa.

Zlatan on Jordanin tavoin huippu-urheilun raadollisessa maailmassakin poikkeus. Zlatanilla on michaeljordanmainen pakkomielle olla paras ja voittaa. Sen eteen tehdään sitten töitä sen verran kuin pitää.

Tämän mentaliteetin takia Zlatanilla on ollut aina vaikeuksia sulautua yhteen ruotsalaisen yhteiskunnan ja ruotsalaisuuden kanssa. Zlatanin tarina maajoukkueen kanssa monine sattumuksineen kertoo juuri tästä. Zlatan odotti varmasti puhelua vuoden 2018 MM-kisoihin, mutta sitä ei koskaan tullut.

Tasapäisten Suomi

Zlatan on tällä kaudella vihjaillut paluusta maajoukkueeseen, mutta median ja kannattajien suhtautuminen on ristiriitaista. Hänen uskomattoman hienoista tehotilastoistaan huolimatta tuntuu, ettei Zlatania kaivata maajoukkueeseen. Keskeinen syy Zlatanin paluun vieroksuntaan on hänen luonteensa ja mentaliteettinsa suhteessa ruotsalaiseen mentaliteettiin.

On hyvä filosofinen kysymys, kuinka paljon Zlatanin tyylisiä persoonia pitää yrittää mahduttaa yhteiskunnan normien tai urheilujoukkueen koodiston kautta tietynlaiseen yhteiseen ajatukseen, miten pitää elää, käyttäytyä ja urheilla.

Yksi asia on varma. Esimerkiksi Suomen tyylisessä yhteiskunnassa, jossa kammoksutaan ääripään ajattelua ja toimintaa, ja jossa kulttuuriperimä on sellainen, että pitää mukisematta sulautua massaan ja mielellään kulkea kaikille tasoitettua kultaista keskitietä, ei ole kovinkaan montaa Zlatania kasvanut eikä tule kasvamaan.

Ei siis Zlatanin tyylistä persoonaa, mutta ei myöskään Zlatanin tasoista jalkapalloilijaa. Suomalainen yhteiskunta on siihen liian turvallinen.

Pitäisi todennäköisesti olla samassa pihapiirissä monta sellaista perhettä, joissa jalkapallo on koulunkäyntiä tärkeämpi asia, jotta lapset puskisivat toinen toisiaan pihapeleissä. Pitäisi olla geneettisesti erityinen lapsi. Pitäisi olla lapsi, joka oppii nuoresta iästä pitäen elämän kovat realiteetit esimerkiksi vanhemman alkoholiongelman takia – ja joka oppii jollain ilveellä myös selviämään niistä.

Lisäksi lähelle pitäisi sattua seura, jossa harrastusmaksut ovat matalat, jotta vaikeasta taustasta selviämässä oleva lapsikin voi osallistua toimintaan – ja juuri tämän yksittäisen ikäluokan valmentajan pitäisi olla maaginen.

Pitäisi sattua tekemään monipuolista kehon harjoittelua yksinään ja esimerkiksi taekwondosalilla. Pitäisi kehottaa tai sallia raju kaveripiirin ja joukkueen sisäinen keskinäinen kilpailu, jossa vahvojen pitäisi antaa syödä heikot.

Lopulta pitäisi saada pelaaja muuttamaan kansainvälisen tason ja kansainvälisen ympäristön jalkapalloakatemiaan ison kentän ikäluokkiin tultaessa, vaikka pienten harrastusmaksujen seuralla ei kontakteja ulkomaille olisikaan.

Tällainen poikkeus Malmön lähiöissä Zlatan oli.

Poikkeuksellisten osien summa

Zlatan koostuu urheilijana monesta poikkeuksellisesta ominaisuudesta, joten yhden ylikorostaminen

on turhaa. Mutta jos nostetaan esille yksi tekijä, se on hänen atleettisuutensa. Vielä 39-vuotiaanakin Zlatan on huippukunnossa pelatakseen Serie A:n huipulla.

Ei pidä unohtaa, että Zlatanillakin on ollut vammoja. Esimerkiksi vuonna 2016 hänen polvensa leikattiin eturistisidevamman takia. Jotkut urheilijat eivät palaa vastaavanlaisista vammoista koskaan kentille. Zlatan palasi, eikä vain kentälle, vaan huipulle.

Zlatanin atleettisuus perustuu hänen liikkuvuuteensa ja voimaominaisuuksiinsa. Hän on väkivahva pelaaja, jolta löytyy räjähtäviä lihassoluja. Hänen voimansa ei ole kuitenkaan ollut pois hänen liikkuvuudestaan. Zlatanin lantionseudun liikkuvuus on äärimmäisen korkealaatuista. Hän pystyy vääntelemään jalkojaan minkälaisiin tahansa asentoihin ja tuottamaan vaikeistakin asennoista jaloillaan voimaa.

Kaikki perustuu liikkuvuuden sekä voiman ja liikkumisen taitojen yhdistelmään. Zlatan saattaa esimerkiksi pitää puolustajaa suoralla kädellä puolen metrin päässä ja yrittää samalla suojauksen puolelta maalintekoa akrobaattisella jalan liikkeellä. Tämän hän pystyy tekemään siten, ettei kädenmitan päässä oleva puolustaja pysty horjuttamaan hänen tasapainoaan.

Nuorten jalkapalloilijoiden monipuolisen harjoittelun teoreettiseksi viitekehykseksi pitäisi ottaa Zlatanin tyylisen pelaajan erilaiset fyysiset ominaisuudet ja niiden määrätietoinen kehittäminen.

Pelin ja pelaamisen suhteen Zlatan on pystynyt vielä niin sanotuilla vanhoilla päivilläänkin jalostumaan. Nopeutta hänen pelaamisestaan on ymmärrettävästi iän myötä kadonnut, mutta hän on tehnyt itselleen selväksi, miten hän voi iän tuomista haasteista huolimatta pelata huipputason jalkapalloa.

Zlatanilla on pelaamisessaan vieläkin menneiden vuosien merkkejä. Hän liikkuu edelleen laajalla säteellä. Hän liikkuu ajoittain kohti palloa, haluaa kuljettaa sitä ja pelata kanssapelaajiensa kanssa kombinaatioita, mutta nämä asiat ovat vähentyneet rajusti.

Zlatan on muovannut itsestään ehdottoman ja maaleja tekevän target-hyökkääjän rajoittamalla pelaamistaan. Hän tekee automaation tasolla ja ehdottomasti lähes ainoastaan kahta asiaa kentällä.

Ensimmäinen asia on se, että hän hakeutuu jatkuvasti kauemman topparin sokeaan kulmaan, jotta hänelle voi pelata diagonaalisen target-pallon kauemman topparin ylitse. Sitten Zlatan joko pudottaa päällään tai rinnallaan pallon AC Milanin laitureille tai kymppipaikan pelaajalle maalipaikkaan, tai yrittää itse maalintekoa suuntaamalla ensimmäisen kosketuksen suojauksen puolelle.

Toinen asia on se, että kun AC Milan on laitakaistoilla tai pääsee etenemään kohti maalia, Zlatan parkkeeraa itsensä jykevästi keskelle rangaistusaluetta odottamaan keskitystä tai syöttöä maalinedustalle. Siellä hän pystyy voittamaan tilanteita ilmassa tai maassa.

Nämä asiat vaativat sitä, että joukkue luo maalipaikkoja diagonaalisten target-pallojen tai Zlatanille suuntautuvien keskitysten kautta. Siksi Zlatan ei voisi – eikä nuorempana voinutkaan – pelata esimerkiksi Pep Guardiolan valmentamassa joukkueessa.

Guardiolan joukkueet menevät taskuihin ja murtautuvat syöttöalueille kymmenen metrin ja maata pitkin menevien läpisyöttöjen kautta.

Italia on maa, jossa target-pelaamista arvostetaan ja osataan myös valmentaa. Italiassa on Stefano Piolista, Antonio Contesta ja Gian Piero Venturasta alkaen paljon target-etenemisten kautta hyökkäyspeliä lähestyviä valmentajia.

Italia on ollut Zlatanille hyvä maa pelata ja siellä hän on viihtynyt ja pelannut parhaat vuotensa. Juventuksen, Interin ja Milanin vuodet ovat aina olleet Zlatanille menestyksekkäitä juuri siksi, että hänen ominaisuuksistaan revitään Italiassa kaikki irti.

Juttu on alun perin julkaistu joulukuun Elmossa 2020.