Kansainvälinen olympiakomitean KOK:n hallitus suosittelee kansainvälisille lajiliitoille yksittäisten venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden kilpailuoikeuden palauttamista. Jukka, miten kommentoit?

Eihän tämä mikään yllätys ole, kun on kuunnellut KOK:sta tulleita viestejä ja signaaleita. Seuraavaksi KOK:n hallitus siunannee venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen Pariisin kesäolympiaisiin 2024 yksilöurheilijoina ja ilman maatunnuksia.

Päätös on kaikkineen vastenmielinen, mutta toisaalta näinhän urheiludemokratia toimii. On ollut jo useamman kuukauden selvää, että suurin osa KOK:n jäsenmaista kannattaa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumista olympialaisiin. Sitä taustaa vasten tämä kansainvälisiä kilpailuoikeuksia koskeva päätös oli odotettu.

Tässä on kuitenkin hyvä pitää erillään kaksi asiaa – tämä päätös ja sitten kaikki ne puheet ja uhoamiset, miten Suomen ja suomalaisten urheilijoiden pitäisi boikotoida sellaisia kansainvälisiä kisoja, jonne venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat osallistuvat.

Kuten sanoin, tämä päätös oli odotettu, mutta ikävä kyllä myös tämän farssin seuraava näytös on odotettu. Kaikki ne kauniit ja jyrkät boikottipuheet, joita suomalaiset urheiluihmiset ovat julkisuuteen huutaneet, kaatuvat seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana kaatumaan kuin korttitalo.

En edelleenkään tuomitse niitä, jotka ovat eri mieltä Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisista painostustoimista. Se on normaalia mielipiteiden erilaisuutta.

Niitä ihmisiä ei sen sijaan voi kovin suuresti arvostaa, jotka syövät aiemmat puheensa heti kun puheista pitäisi alkaa oikeasti vastata. He ovat selkärangattomia fariseuksia. Olisivat hiljaa, jos ei kerta selkäranka vastatuulta kestä.

Miksi et sallisi venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumista kansainvälisiin kisoihin ja olympialaisiin?

Ensimmäinen kysymys on moraalinen. Mitä ja millaista käyttäytymistä me olemme valmiit hyväksymään? Maailma on osoittanut kohtalaista selkärankaa asettamalla erilaisia Venäjään kohdistuneita pakotteita, joista ainakin osa tekee aidosti kipeää.

Tästä päästään toiseen kysymykseen – siihen, mistä pakotteissa on kysymys. Kysymys on painostustoimista, joiden avulla pyritään rauhanomaisin keinoin vaikuttamaan Venäjään. Nyt sitten ollaankin yhtäkkiä kovasti huolissaan, että urheilun painostustoimilla rangaistaan syyttömiä urheilijoita.

Miksi me emme ole olleet tähän asti huolissaan, miten painostustoimilla rangaistaan tavallisia venäläisiä? Miksi urheilijat ovat eri asemassa kuin tavalliset ihmiset tai venäläinen liike-elämä?

Tai miksi me emme ole huolissaan, miten ukrainalaisia on rangaistu viimeiset 13 kuukautta?

Tämä on se moraalinen ristiriita, jota on vaikea hyväksyä.

Miten suomalaisten urheiluviranomaisten pitäisi reagoida nyt tehtyyn päätökseen ja siihen, jos venäläiset tai valkovenäläiset urheilijat saavat osallistua ensi vuoden kesäolympialaisiin?

Minun kantani tässä asiassa on täysin triviaali asia, jolla ei ole mitään merkitystä. Katsoisin kuitenkin nyt näihin suureen ääneen boikotista puhuneisiin ihmisiin sekä totta kai myös urheilijoihin.  Onko näillä ihmisillä selkärankaa seistä sanojensa takana vai antavatko he itselleen jollakin kauniilla verukkeella luvan niin sanotusti oksentaa selkärankansa housuihin?

On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka monelta urheilijalta löytyy samanlaista moraalista selkärankaa kuin aikoinaan Riku Riskiltä, joka kieltäytyi matkustamaan Huuhkajien Qatarin leirille.

Tässä voisi käyttää nyt kulunutta ilmaisua, että nyt on puheet puhuttu ja edessä on tekojen aikana. Ja ne teot punnitsevat, millaisia nämä boikoteista puhuneet ihmiset ja ylipäätään me suomalaiset olemme.

On hienoa, että Suomen Olympiakomitea otti heti tuoreeltaan kantaa asiaan ja sanoi, ettei sen kanta asiaan ole muuttunut. Todellinen punnitustilaisuus on kuitenkin vasta tulossa. Silloin mitataan se, miten kovaa tekoa Suomen Olympiakomitea on.