Pommituksen kohteena oleva Markku Kanerva sanoo, että muutokset vievät aikaa

Osa Huuhkajien ja Markku Kanervan taustavoimista vaihtui samassa yhteydessä, kun Palloliitto teki jatkosopimuksen Kanervan kanssa.

Huuhkajat

Pommituksen kohteena oleva Markku Kanerva sanoo, että muutokset vievät aikaa

Markku Kanerva sanoo Englanti-ottelun aattona, että valmennustiimiin tehdyt muutokset vievät oman aikansa ja siksi päätavoite on MM-karsinnoissa, ei Kansojen liigassa.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 12.10.2024 | KUVAT All Over Press

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva ei ole yllättynyt Irlanti-ottelun jälkeisestä kritiikistä häntä itseään ja joukkuetta kohtaan.

”Mediassa puhuttiin  Irlanti-pelin jälkeen jopa romahduksesta. Minä en nähnyt sellaista, mutta ymmärrän, että media ja fanit ovat hyvin pettyneitä tulokseen. Kukaan ei kuitenkaan ole enemmän pettynyt kuin me itse. Kritiikki pitää nyt vain kestää”, Kanerva tilitti tuntojaan Huuhkajien lehdistötilaisuudessa lauantaina.

Kanervan mukaan Irlanti-tappio on nyt tarkkaan analysoitu ja katseet on käännetty jo sunnuntaiseen Englanti-otteluun.

”Meillä oli scoutti Lontoossa paikalla katsomassa ja löytämässä Englannin heikkouksia. Teemme nyt oman pelisuunnitelman ja yritämme huomioida, mitä heikkouksia olemme löytäneet. Tiedämme, mitä vastassa sunnuntaina on.  Englanti on meille huippuvaativa vastus, mutta yllätyksiä voi kuitenkin tapahtua.”

”He haluavat varmasti näyttää edellisen ottelunsa jälkeen, joten siksikin haaste on todella kova. Meidän on kuitenkin luotettava itseemme.”

”Se, että he lähtivät Kreikkaa vastaan ilman selkeää ysiä, yllätti minut. Uskon, että heillä on ysi kentällä meitä vastaan”, Kanerva arvioi.

Kanerva ei ollut huolissaan Huuhkajien tilanteesta, vaikka Suomi on hävinnyt kaikki kolme tämän syksyn Kansojen liigan ottelua ja vaikka Huuhkajat on voittanut tänä vuonna pelaamistaan seitsemästä ottelusta vain yhden, Viron maaliskuussa.

”Toivottavasti paineet eivät vaikuta pelaajiin. Olemme itsekin pettyneitä Irlanti-otteluun”, Kanerva sanoi.

”Olemme pelanneet nyt (uudella valmennustiimillä) kolme peliä. Muutokset valmennustiimissä vievät aikansa ja päätavoitteemme on edelleen MM-kisoihin pääsy, joka on todella kova tavoite. Nyt on hyvä sauma katsoa, miten pärjäämme  huippumaita vastaan”, Kanerva totesi.

Suomi kohtaa Englannin sunnuntaina Olympiastadionilla kello 19 alkavassa ottelussa.

Suomi on hävinnyt kaikki kolme Kansojen liigassa tänä syksynä pelaamaansa ottelua yhteismaalein 1-7 ja on lohkossa jumbona. Englanti voitti syyskuussa Irlannin ja Suomen, mutta hävisi torstaina yllättäen Kreikalle Wembleylla 1-2.