Sotkamon Jymy

Kausi 2024

Historiankirjoihin jää tästä kaudesta tuttu merkintä: Sotkamon Jymy voitti seurahistoriansa 21. Suomen mestaruuden.

Tulos kertoo oleellisen, muttei kaikkea. Sotkamon kausi oli vaihteleva ja repaleinen, ja varsinkin sisäpelissä Sotkamo etsi pitkään oikeaa peluutusta ja roolitusta.

Alkukaudella Jymy testasi ja teki erilaisia kokeiluja, mutta pelasi pääsääntöisesti kahdella kärjellä. Kun panokset kovenivat ja alettiin jakaa mitaleita, Sotkamo siirtyi tuttuun sotkamolaiseen tapaan moodiin, jota mestaruuden voittaminen edellytti. Käytännön tasolla se näkyi siten, että syksyn ratkaisupeleissä Sotkamo pelasi sisäpeliään hieman, mutta vain hieman karrikoiden, viidellä pelaajalla ja jokereilla.

Myös Sotkamon kotiutus oli kapealla pohjalla. Roope Korhonen löi runkosarjassa viisi kertaa enemmän juoksuja kuin Jymyn seuraavaksi eniten juoksuja lyönyt kotiuttaja.

Sotkamo ei kuitenkaan kaatunut sisäpelinsä kapeuteen. Ne viisi pelaajaa – Iivari Vihanto, Jere Vikström, Hannes Pekkinen, Aleksanteri Huotari ja Kalle Kuosmanen – ja jokerit, jotka sisäpeliä tärkeissä otteluissa valtaosin pelasivat, olivat Superin parasta sisäpeliaatelia. Ja sitten, kun päätä piti nostaa, rivistä astuivat esille 17-vuotiaan Samuel Huotarin kaltaiset soturit.

Tärkein syy Sotkamon menestykseen ja mestaruuteen oli kuitenkin sen jäätävä ulkopeli. Aapo Komulainen pelasi lukkarina jälleen loistokauden, Pekkinen oli Superin parhaita, ellei jopa paras etukenttäpelaaja, polttolinja oli kauttaaltaan terästä ja takana oli Suomen paras ja heittovoimaisin kopparipari.

Sotkamon kaudelle oli leimallista se, että joukkue eli kauden ratkaisuhetkille saakka. Juho Keinänen päästettiin pysyvällä siirrolla ennen kauden alkua Kiteelle. Samuel Huotari ja Veeti Kokko aloittivat kautensa Seinäjoen JymyJusseissa, mutta Sotkamo kutsui heidät kotiin heinäkuun alussa. Samalla ennen kautta avauskokoonpanoon kaavailtu Jere Heikkinen putosi sivurooliin.

Sotkamon pakan elämistä kuvasi hyvin se, että joukkue käytti kauden aikana peräti 19 eri pelaajaa, joista viimeisin, Vertti Veittikoski, hälytettiin apuun kahteen viimeiseen finaaliotteluun jokeriksi.

Vaikka Sotkamon joukkue eli, sen kaikkea tekemistä ohjasi tuttu jymyläinen punainen lanka. Harjoittelemisen asenne ja laatu loivat pohjan, jonka päältä kesällä voitiin ponnistaa koko ajan korkeammalle ja korkeammalle. Sotkamon pelillinen käyrä kehittyi koko ajan ja oli huipussaan välieräsarjassa Kouvolaa ja finaalisarjassa Mansea vastaan.

Toinen leimallinen piirre oli jymyläinen kasvatusfilosofia. Jymyn myllystä tulee ulos pelaajia, jotka ovat valmiita pelimiehiä jo nuorella iällä. Siksi esimerkiksi Huotarin ihmepoikien, Aleksanterin ja Samuelin, nopea nousu tärkeisiin rooleihin ei ollut yllätys. Saatiin juuri sitä, mitä oli tilattu ja kasvatettu.

Sotkamon uusi pelinjohtaja Iiro Haimi selvisi tulikasteestaan voittajana. Siirtyminen Kouvolasta Sotkamoon ei ollut helppo, mutta Haimi piti päänsä kylmänä ja pystyi kauden aikana velloneiden ristipaineiden aikana keskittymään oleelliseen. Suomen mestaruutta enempää häneltä ei voitu avauskaudella Jymyn pelinjohtajana vaatia.

Kauden pelaaja: Roope Korhonen

Sotkamolla oli onnistujia laajalla rintamalla, mutta lopulta tullaan tuttuun osoitteeseen: Roope Korhonen on jo 43-vuotias, mutta edelleen korvaamaton pelaaja Sotkamolle.

Kysymys ei ollut vain siitä, että Korhonen löi kauden aikana pudotuspelit mukaan lukien 129 juoksua. Korhosen suuruuden ydin on juoksumäärien lisäksi perustunut aina siihen, missä ja millaisissa paikoissa hän lyö juoksunsa. Olipa kyseessä elintärkeät jaksojen avaavat juoksut tai pakon edessä lyödyt otteluiden ja mestaruuksien ratkaisulyönnit, Korhonen on niissä paikoissa valtakunnan kylmäpäisin ratkaisija.

Joku voi kysyä, eikö Sotkamon pitäisi varautua siihen, että joku päivä Korhosen ura päättyy. Pitäisi ja varmasti Sotkamossa niin tehdään, mutta niin kauan kuin legendaarinen Roope on voimissaan, yhtään huippujokeria ei suuresti houkuta siirtyä Sotkamoon, sillä tarjolla on vain säestäjän paikka – ei pääsolistin.

Muutokset

Sotkamon ensi kauden joukkueessa tapahtuu merkittävä muutos, kun Aapo Komulainen siirtyy Manseen.

Vaikka Komulaisen lähtö on syksyn suurin siirto, Sotkamosta on ennenkin lähtenyt huippupelaajia Olli Hartikaisen, Sami Sirviön, Markus Meriläisen, Toni Kohosen ja Niko Korhosen johdolla, mutta iso kissa on pudonnut aina jaloilleen.

Niin käy nytkin, vaikka Komulaisen tilalle Seinäjoen JymyJusseista hankittu Miika Keski-Petäjä onkin kovassa paikassa yrittäessään täyttää Komulaisen saappaat.

Komulaisen lisäksi Ville Kotro siirtyy Joensuuhun ja Jere Heikkinen Haminaan. Edustusjoukkueen harjoitusryhmään on nostettu tuttuun tyyliin iso nippu nuoria lupauksia, osa myös muista seuroista. Varsinaisia uusia hankintoja mahdolliseen avaukseen Keski-Petäjän lisäksi on vain Pattijoelta napattu Ville Veittikoski.

Kausi 2025

Vaikka lukkarinvaihdos onkin merkittävä muutos, Sotkamo voidaan surutta laskea yhdessä Mansen ja Kouvolan kanssa ensi kauden suurimpiin mestarisuosikkeihin.

Jymyläinen tekemisen kulttuuri jauhaa vuodesta toiseen sellaista jälkeä, ettei Sotkamon kurssi juurikaan heilahda, vaikka Keski-Petäjä ei pystyisikään täysin korvaamaan Komulaista lautasen äärellä.

Keski-Petäjä on 30-vuotias, joten mikään eilisen teeren poika hän ei ole Sotkamossa odottavissa paineissa. Keski-Petäjä on pienikokoinen ja sähäkkäliikkeinen vauhtilukkari, joka on hyvä hakemaan lyhyitä. Vaikka haaste on kova, Keski-Petäjä voi olla yksi ensi kauden komeetoista. Jymyssäkin häneen luotetaan, mitä kuvaa se, että Keski-Petäjän kanssa tehtiin suoraan kaksivuotinen sopimus.

Sotkamon ulkokenttä muuttuu ensi kaudeksi ohuesti. Aleksanteri Huotari ottaa Kotron paikan kakkosvahtina ja kulmapelaajana. Kun toisella puolella pelaava Samuel Huotari on myös kova heittäjä, Sotkamolla on ensi kaudella hyvät heittäjät molemmissa kulmissa eikä heittäjän tarvitse vaihtaa kulmaa vaihtotilanteissa.

Aleksanteri Huotarin paikalle etukentälle Pekkisen pariksi on kaksi päävaihtoehtoa, Kokko ja Veittikoski. Kolmas ovea koputtava vaihtoehto on 18-vuotias oma juniori Aatu Vuorinen.

Linjassa Huotarin veljesten lisäksi pelaavat tämän kauden tapaan Kuosmanen ja Vikström. Takatilanteissa Kuosmanen siirtyy tappimieheksi ja Pekkinen kakkospussiin. Viides vaihtoehto linjaan on Elmeri Purmonen.

Takakentällä jatkavat Vihanto ja Jussi Korhonen.

Sisällä ykköskärki pysyy entisellään. Kuosmanen voi pelata ykköskärjessä tai avata kakkoskärjen, kuten tällä kaudella. Huotarin veljeksistä Aleksanteri on jatkossakin joukkueen tärkein numerolla lyövä kotiuttaja. Samuelin on vahvempi vaihtajana, mutta hänessäkin on kotiutuspotentiaalia.

Keski-Petäjälle voidaan antaa roolia kakkoskärjessä vaihtajana tai sitten hänen annetaan keskittyä täysillä vain lukkarointiin.

Jokeriosastolla on vähän liikkuvia kiviä. Roope Korhonen on omalla paikallaan ja ellei Purmonen pelaa linjassa, hän on automaattisesti etenijäjokeri. Jos jokeriosastolle halutaan toinen lyöjäjokeri, ykkösvaihtoehtona on Kokko. Vaihtaja- ja etenijäjokereiksi on Juuso Latun johdolla useampi vaihtoehto.

Tulevaisuus

Sotkamo on hallinnut pesäpalloareenoita yhtäjaksoisesti yli 30 vuotta. Siksi sen tulevaisuudesta on turha olla huolissaan.

Sotkamo on rakentanut Kainuun vaaroille juniorimyllyn, joka tuottaa lähes tauotta huippulaatua. Ja jos jollekin pelipaikalle tarvitaan hankkia täydennystä, Sotkamon vetovoima pelaajien keskuudessa on edelleen huippuluokkaa.

Jymy ei ole sarjan parhaita maksajia, mutta se voi antaa takuun siitä, että jos pelaaja kestää kyydissä mukana muutaman vuoden, kaapista löytyy muiden mitalien lisäksi kohtalaisella varmuudella ainakin yksi Suomen mestaruus.

Sotkamo haaste ei ole kasvattaa ja löytää uusia pelaajia, vaan se, mihin heidät saadaan mahtumaan. Kaikki eivät mahdu millään Sotkamon avaukseen, joten pelaajia on pakko lainata ja päästää pysyvämminkin muihin seuroihin. Ratkaisut eivät ole aina helppoja, varsinkaan Sotkamon kaltaisella pienellä paikkakunnalla.

Suurin kysymys Sotkamon taivaanrannalla on se, milloin ja kuka korvaa Roope Korhosen. Jossittelu ei tunnetusti kuulu urheiluun, mutta siinä, että Jymyltä olisi jäänyt useampi mestaruus ottamatta ilman Roopea, ei ole kysymys jossittelusta, vaan faktasta.