West Ham on jälleen lohduttoman tilanteen edessä. Sen pitäisi ratkaista, mitä tehdä manageri Nuno Espírito Santolle – pitäisikö hänelle antaa vielä mahdollisuus vai viheltää peli poikki ja pistää portugalilainen lankulle?

Kerta ei olisi tällä kaudella ensimmäinen sen enempää West Hamille kuin Nunollekaan.

Nuno sai syyskuussa potkut Nottinghamista ajauduttuaan ratkaisemattomiin riitoihin urheilujohtaja Edun kanssa. Nyt kysymys on sen sijaan surkeista tuloksista: West Ham on voittanut Nunon alaisuudessa pelaamistaan 16 Valioliigan ottelusta vain kaksi ja kerännyt 48:sta mahdollisesta pisteestä 10.

Nunon oli määrä kääntää West Hamin kurssi ja pelastaa se putoamiselta. Nyt West Hamin sarjapaikan säilyttäminen vaatii ihmeen, sillä putoamisviivalle on matkaa jo seitsemän pistettä ja maali juoksee karkuun koko ajan.

Myös West Hamille managerin potkut olisivat jo toiset tällä kaudella ja se joutuisi etsimään jo neljännen uuden managerin puolentoista vuoden aikana.

Epäonnistuneiden manageripalkkausten syöksykierre alkoi toissa kesänä Julen Lopetuguista.

Espanjan entinen maajoukkueluotsi sai potkut vuosi sitten tammikuussa – ja hänen tilalleen palkattu Graham Potterin tämän kauden alettua syyskuussa. Nunon aikakausi uhkaa katketa jo kolmen ja puolen kuukauden jälkeen.

West Hamin surkeat tulokset ja jatkuvat potku-uutiset ovat synkkää luettavaa, mutta varsinainen tragedia on kehittymässä otsikoiden takana.

Se on kehittymässä siinä tarinassa, miten West Hamia tällä hetkellä johdetaan.

Tai oikeammin: miten sitä on johdettu viimeiset 30 vuotta.

***

West Ham oli pitkään sympaattinen perheseura, jonka omisti kolmen sukupolven ajan Cearnsin perhe.

Irons ei voittanut Cearnsien aikana – kuten ei sen jälkeenkään – kertaakaan liigamestaruutta, mutta West Hamille kehittyi omanlainen gloriansa, joka sai kannattajat tuntemaan ylpeyttä omasta seurastaan.

Glorian ytimessä oli se, miten Itä-Lontoossa ajateltiin jalkapallosta.

West Hamin entinen pelaaja ja apulaismanageri Ted Fenton ihastui 1950-luvulla Unkarin ihmejoukkueeseen ja alkoi istuttaa ja jalostaa samoja oppeja West Hamissa. Fentonin ympärille syntyi nopeasti nuorten pelaajien koulukunta, joka pohti ja pui Fentonin johdolla sitä, miten jalkapalloa piti harjoitella ja miten sitä piti pelata.

Fenton löysi elintärkeän hengenheimolaisen puolustaja Malcolm Allisonista, josta kehittyi myöhemmin menestynyt manageri.

Kun monissa muissa seuroissa pelaajat katosivat harjoitusten jälkeen kuka minnekin, West Hamin pelaajat jäivät keskustelemaan Fentonin ja Big-Malin johdolla tuntikausiksi jalkapallosta ja jalkapallon taktiikoista.

Istunnot siirtyivät nopeasti legendaariseen Café Cassettariin Barking Roadille, kivenheiton päähän Upton Parkilta. Café Cassettarista tuli West Hamin oma Boot Room vuosikymmen ennen Liverpoolin Boot Roomin syntymistä.

***

West Ham oli pudonnut keväällä 1932 Englannin ylimmältä sarjatasolta ja juuttunut kakkosdivisioonaan, kunnes Café Cassettarin taika alkoi purra ja West Ham nousi takaisin I divisioonaan kaudella 1957–1958.

Kysymys ei ollut vain sarjanoususta. Westhamilainen tapa ajatella ja tehdä asioita, The West Ham Way, tarkoitti pelifilosofisten asioiden lisäksi satsaamista juniorityöhön, omien poikien kasvattamiseen.

Tulokset olivat vaikuttavia. West Ham vakiinnutti paikkansa pääsarjassa ja voitti ensin kaudella 1963–1964 FA Cupin ja vuotta myöhemmin Euroopan cup-voittajien cupin.

Menestystarinan tarunhohtoisin luku kirjoitettiin kuitenkin kesällä 1966, kun Englanti voitti jalkapallon maailmanmestaruuden.

MM-joukkueen kapteeni Bobby Moore oli West Hamin kasvatti, samoin MM-finaalissa hattutempun iskenyt Geoff Hurst ja Englannin 2–1-johtomaalin viimeistellyt Martin Peters, josta myöhemmin tuli Englannin ensimmäinen 200 000 punnan pelaaja Petersin siirryttyä Tottenhamiin.

West Ham on kasvattanut kultaisen 60-luvun jälkeen loistavia yksittäisiä pelaajia Trevor Brookingista, Rio Ferdinandista, Frank Lampardista, Joe Colesta ja Declan Ricesta alkaen.

Moore, Hurst ja Brooking pelasivat uransa parhaat vuodet West Hamissa, mutta sen jälkeen virta on vienyt parhaita pelaajia suurempiin seuroihin. Ferdinand siirtyi Leedsiin ja sieltä Manchester Unitediin, Lampard ja Cole Chelseaan ja Rice Arsenaliin.

***

West Ham lähti ajautumaan tuuliajolle 1990-luvulla, kun viimeisen Cearnsin, Martin Cearnsin, jälkeen puheenjohtajaksi ja yhdeksi seuran omistajista tuli Terry Brown.

Brown joutui kannattajien hampaisiin, mutta pahempaa oli luvassa. Islantilaiset sijoittajat Eggert Magnússon ja Björgólfur Guðmundsson ostivat West Hamin vuonna 2006. Islantilaisten ristiretki ajautui kivikolle Islannin finanssikriisin seurauksena ja West Hamissa alkoi uusi aika, kun puolet seuran osakkeista ja päätösvalta siirtyivät brittiliikemiesten David Sullivanin ja David Goldin käsiin vuonna 2010.

Sullivan ja Gold eivät saaneet West Hamin syöksyä poikki. Edessä oli putoaminen Valioliigasta keväällä 2011. Vaikka West Ham palasi takaisin Valioliigaan seuraavana keväänä, West Hamin kannattajat eivät antaneet putoamista anteeksi Sullivanille ja Goldille ja heidän tuomalle varapuheenjohtaja Karren Bradylle.

West Ham on vakiinnuttanut nousun jälkeen paikkansa Valioliigassa ja harmaaseen arkeen on mahtunut muutama ilonhetki. Niistä suurin oli Konferenssiliigan voitto keväällä 2023.

Gold ei ollut kuitenkaan enää todistamassa tähtihetkeään, sillä hän oli menehtynyt muutamaa kuukautta aiemmin 86-vuotiaana.

Sullivan on edelleen West Hamin suurin omistaja 38,8 prosentin osuudella. Toiseksi suurin omistaja on tšekkiläinen miljardööri Daniel Křetínský ja kolmanneksi suurin Goldin tytär Vanessa Gold.

***

West Hamin kannattajat ovat menettäneet täysin luottamuksensa seuran nykyisiin omistajiin ja Bradyyn.

Tilanne on kärjistynyt entisestään tällä kaudella. Marraskuussa ennen Burnley-ottelua järjestettyyn mielenosoitukseen otti osaa arviolta 10 000 kannattajaa ja vetoomuksen Sullivanin ja Bradyn erottamisesta allekirjoitti 16 000 kannattajaa.

Kannattajat ovat osoittaneet mieltään myös jaloillaan. Maanantai-illan kriittisessä kotiottelussa Nottinghamia vastaan London Stadium oli juuri ja juuri puolillaan, vaikka West Ham ilmoitti viralliseksi katsojamääräksi 62429 katsojaa. Ottelun loppuhetkillä nekin harvat paikat ammottivat likimain tyhjinä.

West Hamin kannattajat uskoivat unelmissaan, että West Ham olisi viimeinkin herännyt ja rakentanut Konferenssiliigan voiton päälle. Todellisuudessa kaikki käyrät ovat kulkeneet sen jälkeen alaspäin.

Kaksi vuotta sitten West Ham päätti, ettei se jatka enää Konferenssiliigan voiton tuoneen manageri David Moyesin sopimusta kauden 2023–2024 jälkeen. Siitä alkoi managerisekoilu ja tulosten romahtaminen.

Monet suhtautuivat kriittisesti myös West Hamin muuttoon Lontoon olympiastadionille vuonna 2016. Kymmenen vuoden aikana tyytymättömyys on vain lisääntynyt. Kannattajien mukaan London Stadium on sieluton ja hengetön yleisurheilustadion, jossa katsojat istuvat kaukana kentältä ja tunnelman erottaa useissa otteluissa hautajaistunnelmasta vain se, ettei otteluissa soiteta urkuja.

***

West Hamille itselleen soi sen sijaan pahaenteiset urut.

Jos ja kun se putoaa ensi kaudeksi Valioliigasta, sillä on edessään pelottava haaste: putoaako se sarjaa alempana jaloilleen ja ponnistaa saman tien takaisin Valioliigaan vai tuleeko sukelluksesta pidempi ja syvempi?

Valioliigaan nousua pidetään taloudellisesti maailman arvokkaimpana palkintona urheilussa, sillä nousun arvoksi arvioidaan 180-200 miljoonaa euroa.

Siitä voi päätellä myös putoamisen hintaluokan. Valioliigasta putoavat seurat saavat seuraavan kolmen vuoden aikana laskuvarjorahaa, mutta se ei ratkaise ongelmia.

Putoamisen jälkeisenä vuonna laskuvarjorahaa tulee reilut 50 miljoonaa euroa, ja jos sarjanousu ei onnistu sittenkään, laskuvarjorahaa tulee reilut 40 miljoonaa euroa ja vielä kolmantena vuonnakin vajaat 20 miljoonaa euroa. Summat vastaavat yhden hyvän tai puolihyvän pelaajan myymistä.

Englannin Mestaruussarjan taso on koko ajan noussut eikä paluu takaisin Valioliigaan ole helppoa. Viime kaudella pudonneista seuroista Ipswich taistelee tällä hetkellä noususta takaisin Valioliigaan, mutta Leicester ja Southampton ovat sarjan keskitasoa – ja toissa kaudella pudonneista seuroista Luton on ehtinyt pudota jo Ykkösliigan keskikastiin.

***

Jo nyt on selvää, ettei West Ham pysty pitämään kaikkia nykyisiä pelaajiaan – ei heidän palkkojensa vuoksi, muttei myöskään siksi, että joukkueen suurimmat tähdet Jarrod Bowenista ja Lucas Paquetásta alkaen suostuisivat edes harkitsemaan pelaamista Mestaruussarjassa.

Kannattajat pelkäävät perustellusti myös sitä, millainen tunnelma muutenkin ankealla London Stadiumilla olisi ensi kaudella, jos 62 500 katsojaa vetävä stadion olisi puoliksi tyhjä.

Lisäksi West Hamin yllä on se sama kysymys, jonka ratkaisemissa sen näytöt ovat onnettomat: Mistä seuralle löytyisi uusi manageri?

On vaikea uskoa, että West Hamin johto naaraisi uuden managerin syvällisen ja ammatillisen prosessin pohjalta, sillä se on tähänkin asti nostellut nimiä hatusta silmät kiinni. Jotkut arvat ovat osuneet kohdilleen, suurin osa ei.

Jos seuraava managerivalinta menee jälleen vihkoon, West Hamia saattaa odottaa paljon karumpi kohtalo kuin kukaan osaisi pelätä – ja kukaan toivoisi Millwallin kannattajia lukuun ottamatta.