Kouvolan Pallonlyöjiä olisi helppo arvostella siitä, että sillä on yli-ikäinen joukkue eikä se ole antanut 2010-luvulla 18 SM-mitalia voittaneille seuran omille junioreille juurikaan mahdollisuuksia omassa seurassa.

Totta molemmat väitteet.

Kouvolan nykyisen joukkueen ydinrungon pelaajat ovat pelanneet vuosikausia yhdessä ja pelaajista valtaosa on kolmekymppisiä tai sitä vanhempia. Ja kun Kouvola vahvistaa joukkuettaan, se ostaa mieluummin 44-vuotiaan Toni Kohosen ja 39-vuotiaana Jere Dahlströmin kuin miettisi, pitäisikö seuran omille junioreille antaa mahdollisuuksia. Kouvolan tämän kauden varmoista avausyhdeksikön pelaajista vain Valtteri Luoma on Kouvolan oma kasvatti. Kaikki muut ovat tulleet muualta, joskin heistä valtaosa on vuosien aikana jo juurtunut kouvolalaisiksi.

Kouvolaan voidaan toki kritisoida, ettei se tee samanlaisia nuorennusleikkauksia kuin Sotkamo ja Vimpeli ovat tehneet. Kouvolan ei kuitenkaan tarvitse tehdä nuorennusleikkausta vielä useampaan vuoteen – ja tällä kaudella juuri joukkueen kokemus ja pitkä yhdessä pelaaminen tekevät sen näkymästä paljon varmemman kuin Sotkamolla ja Vimpelillä. Vimpeli ja Sotkamo ovat heikentyneet viime kaudesta, kun taas Kouvola on Kohosen ja Dahlströmin hankintojen myötä jopa vahvistunut, vaikka se menettikin kärkilyöntitilaston voittaneen Antti Hartikaisen Joensuuhun.

KPL:llä on myös selkeä strategia, millä se on markkinoinut ja nostanut Kouvolan Superin suurimmaksi yleisöjoukkueeksi. Strategian yhtenä kulmakivenä on jo pitkään ollut se, että kymenlaaksolaisille pitää tarjota kovia ja tunnettuja nimiä: 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen isoja nimiä olivat Kohonen, Sami Joukainen ja Sami Partanen, ja 2010-luvulla niitä ovat olleet Juha Korhosen, Hartikaisen, Kohosen ja Dahlströmin kaltaiset pelaajat.

Kouvola voitti 1960- ja 1970-luvuilla yhteensä viisi (!) Suomen mestaruutta. Sen jälkeen alkoi pitkä mitaliton kausi, kunnes Kouvola nousi takaisin pesäpallokartan tähtiseuroihin. Uusi tuleminen huipentui 2008 ja 209, jolloin Kouvola pelasi Kohosen johdolla kahdesti peräkkäin SM-loppuottelussa. Kouvola hävisi vuoden 2009 finaalissa Sotkamolle ja vuoden 2010 finaalissa Vimpelille. Seuraava vahvempi jakso alkoi 2015, jolloin Kouvola sijoittui viidenneksi. Vuodesta 2016 lähtien Kouvola on ollut yksi neljästä suuresta ja se voitti Matti Iivarisen alaisuudessa SM-hopeaa 2018 ja SM-pronssia 2019.

Monipalalinen palapeli

Kouvola lähtee torstaina alkavaan Superpesis-kauteen yhtenä sarjan suurimmista ennakkosuosikeista. Kärkijoukkueista vain Joensuulla on iskeä pöytään kovemmat kortit. Jos Kouvolan peli pysyy kasassa ja avainpelaajat terveinä, Kouvola on vahvin ehdokas toiseksi loppuottelijaksi. Suomen mestaruus olisi yllätys, joskin paras kolmesta -ottelujärjestelmässä sekään ei ole täysin mahdoton tavoite.

Kouvolan sisäpelikoostumus poikkesi muista kärkiseuroista viime kaudella siinä, ettei Koplalla ollut raskaansarjan lyöjäjokeria. Lyöntivoima perustui pitkään keskipalkkiin, jossa pelasi numerolla useampia kovan luokan kotiuttajia. Kouvolalla on edelleen pitkä keskipalkki ja siinä roimasti kotiutusvoimaa, ja nyt sillä on myös kovan luokan lyöjäjokeri, Dahlström. Yksi kesän mielenkiintoisimmista asioista Kouvolassa on, miten uusi pelinjohtaja Iiro Haimi rakentaa sisäpeliletkansa ja miten se sen roolittaa ja peluuttaa.

Kouvola on perinteisesti tunnettu pomppu- ja kumurajoukkueena. Nytkin joukkueessa on useita huippupomputtajia ja on varmaa, että pomppua lyödään kesällä niin Kouvolassa kuin muillakin kentille. Pomputtamista on monesti arvosteltu, mutta nykykentillä se on edelleen idioottivarma ase. Kouvolan kannalta pompun merkitystä korostaa se, että joukkue ei ole erityisen nopea. Pompulla ehtii helposti vaihtaa hieman kankeammallakin jalalla.

Yksi arvaamaton muuttuja tässä kaudessa on kauden pituus, sille ratkaisupelejä pelataan syyskuun loppuun saakka. Jos syyskuu olisi sateinen, kentät saattaisivat pehmetä niin paljon, ette ne vaikuttaisivat pompun toimivuuteen. Siksi Kouvolakin tulee varmasti käyttämään jo kesän aikana myös muita lyöntejä vaihtotilanteissa. Kohonen tuo mukanaan monipuolista lyöntivoimaa ja joukkueen päävaihtaja, kolmosena optimaalisessa ryhmityksessä pelaava Sasu Toikka ei muutenkaan perusta peliään pomppuun.

Haimilla on Kouvolan sisäpelin osalta käsissään mielenkiintoinen palapeli, jossa on monta muuttuvaa osaa. Kärkimiehestä ei kuitenkaan ole kahta sanaa. Tommi Mäentausta on kehittynyt yhdeksi Superin parhaista kärjistä. Hänen on varma kentällemenijä, nopea, hyvä etenemään ja hänen nopeuskestävyytensä on erinomainen. Hänen merkityksensä ja pysyminen huippuiskussa on Kouvolan sisäpelin kannalta kriittistä.

On olettavaa, että Haimi tulee kierrättämään ja lepuuttamaan pelaajia, jottei pelaajia poltettaisi loppuun ennen kauden tärkeimpiä pelejä. Siksi myös sisäpeliletka – kuten myös ulkokentän koostumus – tulee vaihtelemaan. Ideaalisessa mallissa Anssi Lammila pelaisi kakkosena ja Toikka monipuolisena lyöjänä kolmosena. Etenijänä koko ajan kehittynyt Matti Saukko jäisi tässä mallissa etenijäjokeriksi, mutta Saukko tulee vuorenvarmasti saamaan peliaikaa myös numero hihassaan.

Neloseksi Haimilla on kaksi korttia, Kohonen tai Juho Hacklin, ja viitosena on itseoikeutetusti Matti Latvala. Kuutosena pelaa joko Kohonen tai Hacklin riippuen siitä, kumpi pelaa nelosena. Jos Kouvolan kärki rullaa, Kohonen olisi aavistuksen parempana kotiuttajana sopivampi neloseksi – jos taas neloselta vaaditaan vaihtotilannevoimaa, silloin vaaka kallistuisi Hacklinin puoleen. Janne Kivipelto on seiska, jonka jälkeen jää enää kaksi pelaajaa, Valtteri Luoma ja kauden alussa todennäköisesti Iiro Nokkala.

Dahlströmin pelaamisesta on kohistu viime viikkoina, mutta Dahlström palaa kehiin heti sarja-avauksessa ja pelaa loppukauden normaalisti. Toinen suuri kysymys Dalströmin kohdalla on hänen roolinsa. Dahlström on kiistatta yksi kaikkien aikojen lyöjäjokereista ja hän oli aiemmin myös ratkaisijana kylmäpäinen. Nyt trendi on ollut kuitenkin sen suuntainen, että Dahlström onnistuu kyllä heikoimpia joukkueita vastaan, mutta parhaat ulkokentät saavat hänet jo hyvin kiinni. Toinen ongelma on se, että Dahlströmille tulee ajoja purkaessaan usein kahden palon lyöntivuoroja. Siksi Haimi joutuu miettimään, kannattaako Dahlströmiä laittaa härkäpäisesti – kuten IPV teki viime kaudella – aina ensimmäisenä purkamaan palotonta ajoa vai olisiko parempi heittää kehään Kohosen, Hacklinin tai Latvalan kaltainen vahva kotiuttaja, joka pystyy myös jatkamaan tilannetta. Tässä on potentiaalinen kipukohta kesällä, sillä jos Dahlström tuhoaa sisävuoron, takana tulee monta turhautunutta kovaa kotiuttajaa.

Viime viikkoina sivussa olleelle Toni Laaksolle ovi joukkueeseen on edelleen auki, jos ja toivottavasti kun Laakso asiansa jälleen kuntoon. Laakso olisi vahva lyöjäjokeri, mutta hän pystyisi pelaamaan myös ulkona. Saukko on vahva etenijäjokeri, jos hän ei pelaa ulkona.

Vahva myös ulkona

Pesäpallossa on vanha sanonta, että ulkokentät voittavat mestaruudet. Totuus pitää edelleen lähtökohtaisesti paikkaansa, vaikka Vimpeli päättikin Sotkamon valtakauden pitkälti hurjan sisäpelinsä turvin. Kouvola on pitkään profiloitunut sisäpelijoukkueeksi, mutta nyt sen ulkopelikin kestää helposti vertailun muihin kärkiseuroihin ehkä Joensuuta lukuun ottamatta.

Janne Kivipelto on Kouvolan ulkopelin peruskivi.

Ulkopelin perusta ja sen tärkein kulmakivi on lukkari Janne Kivipelto, joka on tällä hetkellä Superin paras lukkari Pattijoen Topi Kososen kanssa. Kivipelto on lukkarina mielenkiintoinen. Hänellä ei ole mitään ylivertaisia ominaisuuksia, mutta toisaalta hänellä ei ole mitään heikkouksia. Kivipelto on erittäin taktinen ja älykäs lukkari, joka osaa lukea peliä ja vastustajan pelinjohtajaa, ja hän tietää, millaista ja miten nopeaa tai hidasta syöttöä hänen kannattaa milloinkin syöttää. Kivipellon tolppa on korkea ja varma, ja hänen perussyöttönsä vaikea. Kivipelto on myös erinomainen hakemaan lyhyitä ja hänen heittokätensä on erinomainen. Hän on myös asenteeltaan oikealla tavalla nöyrä ja halukas edelleen oppimaan uutta.

Kouvolan koko ulkopelin perusta ja voima lähtee Kivipellosta. Etukenttä on myös vahvaa tekoa. Luoma on etukentän hallitsija ja vaikka Toikan heitto ei olekaan maailman terävin, hän on hyvä tappimies ja täyttää muutenkin paikkansa.

Linja on myös vahva. Latvala on vuorenvarma kakkosvahti ja hyvä katkomaan sauma- ja luukkulyöntejä sekä hakemaan pitkiä hitaampia lyöntejä. Ulkokentälle siirtynyt Kohonen pelaa suuressa roolissa etulukijana ja takatilanteissa kolmoskulmaa. Etulukijan paikka on Kohosella toki outo, mutta harjoituspelien perusteella hän on kotiutunut hyvin uudelle paikalle pitkän kokemuksensa ja pallovarmuutensa turvin. Myös Kohosen ruoskamainen käsi tekee kesän aikana pahaa jälkeä.

Myös ulkopelin osalta Haimilla on käsissään melkoinen palapeli. Lammila pelasi ennen Kohosen tuloa etulukijana, mutta nyt hänelle on löydettävä uusi rooli. Vaikka Lammila ottaneekin takalukijan paikan, hän on ehtinyt pelata harjoituspeleissä myös siepparina ja kopparina. Siepparin pelipaikka ei ole Lammilalle ideaali, mutta rotaatiokoppariksi hän voisi istuakin, sillä Lammila oli ennen linjaan siirtymistä nimenomaisesti koppari.

Myös ulkokenttä elää kesän aikana paljon. Saukko saa peliaikaa myös ulkona ja jos Laakso pääsisi täyteen iskuunsa, hän olisi hyvä takalukija. Silloin Lammilalle pitäisi taas löytää uusi rooli. Nokkala aloittanee kolmospuolella Kohosen tutkaparina.

Koppariosasto on ollut pitkään Kouvolan heikkous, mutta vaikka varsinkin Hacklinille tulee edelleen ihmeellisiä pelinlukuvirheitä, hän muodostaa yhdessä Mäentaustan kanssa varsin vahvan ja tasapainoisen koppariparin.

Kouvolan pelinjohtaja Iiro Haimi johti ennen Kouvolaan tuloa Hyvinkään Tahkon peliä kaksi kautta. Tahkossa Haimi luotti niin sanottuun prosenttipesäpalloon, mutta sitä voi pohtia, olisiko altavastaajana pelanneen Tahkon pitänyt pelata yllättävämpää ja rohkeampaa pesäpalloa.  Haimi hallitsee pelinjohtamisen perusasiat, mutta Kouvolassa häntä odottaa uudet haasteet. Koplan palapeli voidaan rakentaa niin sisällä kuin ulkonakin monella eri tapaa ja kaikkien pelaajien pitäminen rooliinsa tyytyväisenä on haastavaa. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Haimi uudistaa Kouvolan pelaamisesta ja pystyykö hän kehittäminen pelaamista lyhyen kauden aikana. Erityisen mielenkiintoista on nähdä pomppupelin asema Haimin alaisuudessa ja se, miten hän käyttää Dahlströmiä.

Haimilla on Kouvolassa kokenut ja rutinoitunut joukkue, joka on valmis taistelemaan mitaleista, pääsystä loppuotteluun ja jopa Suomen mestaruudesta. Tässä myllyssä myös Haimin osaaminen punnitaan ensimmäisen kerran isojen miesten vaa’alla.

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

1: Joensuu ohitti Sotkamon pesäpallon ykkösseurana

2: Kouvola on vahvin ehdokas toiseksi loppuottelijaksi

3: Sotkamoa ravistelee turbulenssi

4: Pattijoki voi olla jopa toinen loppuottelija

5: Vimpelin kaudessa useita ja yllättäviä muuttujia

6: Hyvinkää on matkalla kohti Superin kärkeä

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue