Englannin Valioliigan ”suomalaisseurat”, Teemu Pukin Norwich ja Marcus Forssin, Brentford taistelevat Valioliigan erikoisia lainsalaisuuksia vastaan. Englannissa on vakiintunut käsitys, jonka mukaan Valioliigaan nousemisen vaikeuden voittaa ainoastaan Valioliigassa säilymisen ja varsinkin sinne pysyvästi juurtumisen vaikeus.

Norwich on tästä erinomainen esimerkki. Se on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana Valioliigan neljästi ja pudonnut sieltä kolmesti. Ensimmäisellä kerralla Norwich sinnitteli Valioliigassa kolme kautta, mutta kaksi seuraavaa nousua päättyivät putoamiseen saman tien.

Brentfordilla ei vielä ole historiaa putoamisesta Valioliigasta, sillä lontoolaisseura nousi keväällä ensimmäistä kertaa 131-vuotisen historiansa aikana pääsarjaan.

Englannissa lasketaan tällä hetkellä, että jotta seuralla olisi realistinen mahdollisuus pysyä taloudellisest edes Valioliigan pienempien seurojen vauhdissa mukana, sen pitäisi nousta Valioliigaan kolmesti ja pudota sieltä kahdesti ennen kuin se voisi realistisesti taistella taloudellisesti muita Valioliigan alemman keskikastin seuroja vastaan.

Jos kaavan haluaa rikkoa, silloin tarvitaan jotain muuta. Vuosi sitten nousseella Leedsilla oli Marcelo Bielsan johdolla yksi Englannin parhaista valmennuksellisesti prosesseista, joka yhdistettynä Leedsin hurjatempoiseen pelityylin heitti Leedsin peräti yhdeksänneksi. Kaksi muuta nousijaa, West Bromwich ja Fulham, lähtivät sen sijaan sukkana takaisin.

Kaudella 2018–19 noussut Aston Villa pääsi ohituskaistalle uusien egyptiläis-amerikkalaisten omistatahojen avulla ja sitä edellisellä kaudella noussut Wolverhampton erinomaisten portugalilaisten agentti- ja pelaajakanavien kautta.

Osta halvalla, myy kalliilla

Norwichilla ja Brentfordilla on ollut samanlainen strategia. Ne molemmat ovat ostaneet pelaajia halvalla ja myyneet heitä kalliilla – ja sitä kautta rahoittaneet toimintaansa ja parantaneet talouttaan.

Muuta vaihtoehtoa niillä ei ole ollut – ei edes Valioliigaan nousun jälkeen, vaikka Deloitte on arvioinut nousun Valioliigaan lisäävän seuran tuloja vuodessa jopa yli 300 miljoonaa euroa, jos seura onnistuu säilyttämään sarjapaikkansa nousun jälkeisellä kaudella. Jos seura tippuu saman tien, silloin tulot voivat Deloitten mukaan jopa puolittua.

Norwichin ja Brentffordin haasteena on, ettei niiden takana ole mitään satumaisen rikkaita omistaja.

Norwichin pääomistajia ovat tunnettu tv-kokki Delia Smith ja hänen miehensä Matthew Lynn-Jones, jotka omistavat yhteensä 53 prosenttia seuran osakekannasta. Norwich on julkisesti listattu yhtiö, jolla on yhteensä noin 8000 omistajaa.

Brentfordin omistaa puolestaan vedonlyöntibisneksessä omaisuuden tehnyt Matthew Benham, joka omistaa myös tanskalaisen FC Midtjyllandin. Benhamin on toki varakas, mutta hänen sijoituksensa Brentfordiin ovat olleet lähinnä erilaisia, muutaman miljoonan euron lainoja.

Moneyball-seura

Benhamin nerous on ollut rakentaa englantilaisessa jalkapallossa täysin uudenlainen toimintakonsepti Brentfordille. Kun Brentford nousi keväällä, sitä kutsuttiin – ja samalla haukuttiin – Moneyball-seuraksi. Sillä viitattiin siihen, ettei Brentfordilla ole lainkaan oma akatemiaa eikä sillä ole kattavaa scouttausjärjestelmää.

Brentford uskoo sen sijaan dataan. Sen omasta ja sen kumppaniyhtiöiden datapankeista löytyy käytännössä kaikki vähänkin säällisessä sarjassa pelaavat pelaajat ja heidän yksityiskohtaiset tilastonsa ja tilastolliset ominaisuudet.

Brentford on tullut kuuluisaksi siitä, ettei se ole välttämättä käynyt edes paikan päällä katsomassa jonkun pelaajan pelejä, kun he ovat päättäneet neuvotella hänen kanssaan. Lopullista ostopäätöstä ennen Brantfordin edustajat ovat kuitenkin halunneet tavata pelaajan, jotta he ovat päässeet omin silmin arvioimaan pelaajan luonnetta ja asennetta.

Maailmassa yhä yleistyvää tapaa scoutata pelaajia ei voi ainakaan Brentfordin ostojen perusteella tuomita.

Brentford osti kesällä 2017 hyökkääjä Ollie Watkinsin Exeteristä 1,8 miljoonalla punnalla ja kun hän siirtyi kahta vuotta myöhemmin Aston Villaan, siirtosumma oli jo huimat 28 miljoonaa puntaa. Toisesta hyökkääjästä, Said Benrahmasta, Brentford maksoi OGC Nicelle kesällä 2018 2,7 miljoonaa puntaa, ja kun hän siirtyi pysyvästi West Hamiin tämän vuoden tammikuussa, siirtosumma oli jo 25 miljoonaa puntaa.

Norwichilla omat löytönsä

Norwichilla on samanlaisia tarinoita. Se osti kesällä 2018 Emiliano Buendían Getafesta reilulla miljoonalla punnalla, ja kun tämän kevään nousujuhlat olivat ohi, Buendia siirtyi Aston Villaan 38 miljoonalla punnalla.

Nyt putkessa odottaa seuraava pakollinen rahastus: Norwich nappasi puolustaja Max Aaronin ilmaisella siirrolla kuusi vuotta sitten Lutonista ja nyt Aaronin siirtosumman odotetaan nousevan 25 miljoonaan puntaan jos ja kun hän siirtyy kesän aikana Valioliigaan tai Barcelonaan, joka on tavoitellut häntä jo vuoden.

Norwich voi onnitella itseään myös yhdestä muustakin pelaajasta, jota he eivät tosin ole myymässä. Norwich nappasi kesällä 2018 riveihinsä Teemu Pukin, joka on tehnyt 115 Norwichissa pelaamassa liigaottelussa jo 65 maalia – ja ollut keskeinen pala Norwichin molempina nousukausina.

Ja mikä oli Pukin hinta?

Ei mitään.

Norwichin ja Brentfordin tarinaa ei yksin selitä heidän silmänsä ostaa pelaajia. Molemmilla seuroilla on ollut silmää rakentaa toimiva organisaatio ja palkata loistavat päävalmentajat. Norwichia on johtanut sen molempiin nousuihin saksalainen Daniel Farke ja Brentfordin viime vuosien huiman menestyksen takana on ollut tanskalainen Thomas Frank.

Nousut ja putoamiset ratkaistaan toki kentällä, mutta jos historia ja tilastot kertovat jotain, ne sanovat, että Brentford lähtee, eikä se kaukaa haettu skenaario ole Norwichillakaan.