Espanjan maajoukkuetähti on vasta ensimmäinen jättihankinta Arsenalin kesässä

Martin Zubimendi pelasi Real Sociedadissa yhtä aikaa Arsenalissa pelaavien Matin Ødegaardin ja Mikel Merinon kanssa.

JalkapalloValioliiga

Espanjan maajoukkuetähti on vasta ensimmäinen jättihankinta Arsenalin kesässä

Martin Zubimendin 65 miljoonan euron jättisiirto Arsenaliin on varmistunut. Jukka Rönkä arvioi siirron merkitystä ja sitä, mitä muuta Arsenalissa kesän siirtoikkunassa tapahtuu.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 21.6.2025 | KUVAT All Over Press

Arsenal on saanut viimeinkin maaliin kesän ensimmäisen hankintansa, kun Espanjan maajoukkueen keskikenttäpelaaja Martin Zubimendi siirtyy Pohjois-Lontooseen 65 miljoonalla eurolla. Jukka, miten merkittävä kaappaus Zubimendi on?

Zubimendiä pidetään yleisesti yhtenä maailman parhaista kuutospaikan pelaajista, joten siinä mielessä kysymys on isosta hankinnasta.

Zubimendin arvostuksesta kertoo se, että viime kesänä Liverpool piti jo varmana hänen siirtymistäään Anfieldille ja tänä keväänä Real Madrid yritti taivutella Zubimendia sanomaan ”ei” Arsenalille ja siirtymään Madridiin.

Myös Mikel Arteta on yrittänyt hankkia Zubimendia jo yli kahden vuoden ajan ja hän on ollut valmis odottamaan espanjalaista koko tämän ajan, kunnes kala kävi viimeinkin pyydykseen. Artetan on sanottu olleen myös se muuttuja, joka sai Zubimendin perumaan viime kesänä siirtonsa Liverpooliin ja vaihtamaan uudeksi kotikaupungikseen Liverpoolin sijasta Lontoon.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Arsenal sopi Zubimendin kanssa siirrosta jo viime kesänä ja Real Sociedadin kanssa talven aikana. Esimerkiksi Fabrizio Romano löi Zubimendin siirrolle paljon puhuvan ”Here we go” -leiman jo toukokuussa eli hänen mukaansa siirto oli jo tuolloin varma.

Mikä tässä on sitten maksanut näin pitkään?

Yleinen otaksuma on ollut, että Real Sociedad haluaa kirjata siirron heinäkuussa alkavan uuden tilikauden puolelle omista kirjanpidollisista syistään.

Muutenkin siirrossa on hieman normaalista poikkeava piirre. Zubimendin sopimuksen purkupykälä on 60 miljoonaa euroa, mutta Arsenal oli valmis maksamaan espanjalaisesta muutaman miljoonan ylimääräistä, jotta saa maksaa siirron useammassa osassa. Tällä Arsenal haluaa pitää huolta siitä, että sillä säilyy ilmaa Valioliigan ja UEFA:n kulurajoituslimiiteissä.

Mitä Zubimendi tuo Arsenaliin?

Zubimendista tulee Declan Ricen kanssa Arsenalin keskikentän keskustan voimakaksikko. Zubimendi on erinomainen pelin rytmittäjä, joka pystyy omilla ratkaisuillaan säätelemään pelin tempoa ja virtausta. Sen lisäksi hän on tunnettu linjoja puhkovista tarkoista syötöistään.

Vaikka Thomas Partey pelasi yhden parhaista kausistaan Arsenalin keskikentällä, Zubimendi on selvästi parempi ja varmempi pelaaja puolustuksellisessa mielessä. Hän on myös erinomainen pelin tasapainottaja, jolloin Rice saa nousta vapaammin tukemaan hyökkäyksiä.

Arteta haluaa Ricen pelaavan ylempänä ja hyödyntävän ominaisuuksiaan niin tempokuljettajana, syöttäjänä kuin myös maalintekijänä. Kuvaavaa Ricen pelaamiselle Arsenalissa on ollut, että hän on tehnyt kahdessa kaudessa Arsenalissa enemmän maaleja kuin West Hamissa koko seitsemän vuotta kestäneen uransa aikana.

Arsenal on ollut muutenkin näkyvästi siirto-otsikoissa, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Miksi ei?

Eri seuroilla ja eri siirroista vastaavilla henkilöillä on erilaiset tavat neuvotella. Arsenalin uuden urheilujohtajana Andrea Bertan taktiikkana on neuvotella samanaikaisesti useamman vaihtoehdon kanssa.

Kysymys on toki neuvotteluista siirron ehdoista myyvän seuran kanssa ja sopimusehdoista pelaajan kanssa, mutta myös siitä, millaisen kuvan he saavat pelaajista neuvottelujen aikana. Onko pelaaja esimerkiksi taktisesti valveutunut vai enemmän puupääosastoa?

Yksikään siirto ei kaadu siihen, onko siirtosumma miljoonan tai kaksi pienempi tai suurempi tai pelaajan viikkopalkka kymppitonnin tai kaksi suurempi tai pienempi. Arsenal tietää kyllä, miten pelaaja on pelannut urallaan tähän saakka, mutta heidän pitää arvioida, miten pelaaja sopeutuu siihen taktiseen ja pelilliseen vaatimustasoon, johon hän Arsenalissa joutuu.

Toki he saavat tarvittavaa tietoa muistakin kanavista, mutta he haluavat myös omin silmin nähdä ja kuulla, millaisen ihmisen he ovat ostamassa.

Joko tiedetään, ketä Arsenal tänä kesänä ostaa?

Se on varmaa, että Arsenal ostaa sen paljon puhutun kärkipelaajan, ysin. Se pelaaja on 98-prosentin todennäköisyydellä joko Viktor Gyökeres tai Benjamin Šeško. Kumpi – sitä on turha edes yrittää arvata.

Kolmas vaihtoehto, joka on siis varavaihtoehdon varavaihto, on todennäköisesti Ollie Watkins.

Arsenal haluaa hankkia myös uuden vasemman laidan pelaajan. Arsenalin haluama ykkösvaihtoehto pelipaikalle on Real Madridin Rodrygo.

Arsenalilla oli alun perin mielessä 3-4 muuta vaihtoehtoa, mutta kun Rodrygon mahdollinen lähtö Real Madridista nousi tapetille, Arsenal iski heti häneen kiinni.

Siirtosumma nousisi varmasti 80-90 miljoonan euron luokkaan, mutta siirtosummaan siirto ei kaadu. Nyt kaikki on kiinni siitä, onko Rodrygo oikeasti valmis lähtemään Real Madridista ja päästääkö Real Madrid hänet lähtemään. Jos päästää, silloin Arsenal on kiistaton ykkösehdokas Rodrygon uudeksi seuraksi.

Neljäs iso hankinta on todennäköisesti alle 21-vuotiaden EM-lopputurnauksessa pelaava Hollannin ja Ajaxin 19-vuotias toppari Jorrel Hato. Hato on vasenjalkainen toppari ja jos hän tulee, se tarkoittaa silloin likimain varmasti Jakub Kiwiorin myymistä.

Seuraava iso kysymys on se, mitä tekee Thomas Partey, jonka sopimus päättyy tässä kuussa. Nyt näyttäisi siltä, että Partey voisi siirtyä muualle. Jos niin käy, silloin Arsenal ostaa todennäköisesti Parteylle korvaajan eli puolustavan keskikenttämiehen. Se voi hyvinkin olla joku yllättävä löytö luokkaa Sevillan Lucien Agoume.

Maalivahtitilanteen osalta asia on käytännössä jo paketissa. Uudeksi kakkosmaalivahdiksi tulee Bournemouthissa päättyneellä kaudella lainalla pelannut Kepa Arrizabalaga, jonka Arsenal saa lunastettua Chelseasta vajaan kuuden miljoonan euron siirtosummalla.

Arsenalista jo lähtenyt Jorginho, Kiernan Tierney, Nuno Tavares ja Marquinhos – ja seuraavana oven suussa ovat Oleksandr Zintšenko sekä lainalla tällä kaudella muissa seuroissa pelanneet Fábio Vieira, Sambi Lokonga ja Reiss Nelson.

Zintšenko on linkitetty jo pitkää AC Milaniin. Milan on kiinnostunut myös Kiwiorista, sikäli mikäli hänet myydään.

En olisi yllättänyt, jos kesällä nähtäisiin joku yllättävämpi myynti luokkaa Gabriel Martinelli. Gabriel Jesus ja Takehiro Tomiyasu voisivat olla myös kaupan, jos heille löytyisi vain ostaja.

Varmasti Arsenalissa voi tapahtua myös pienempää liikettä suuntaan tai toiseen, mutta ne ovat sitten enemmän sijoituksia tulevaisuuteen tai kaappien siivoamista.