HJK ansaitsee mestaruuden, mutta myös KuPSia on onniteltava loistokaudesta

JalkapalloVeikkausliiga

HJK ansaitsee mestaruuden, mutta myös KuPSia on onniteltava loistokaudesta

HJK juhlii Veikkausliigan mestaruutta Kuopiossa pelattuaan päätöskierroksella KuPSia vastaan 1-1-tasapelin.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 31.10.2021 | KUVAT Juha Tamminen / All Over Press

Joel Perovuo: HJK ansaitsi mestaruuden

HJK venyi kriittiseen tasapeliin KuPSia vastaan kovassa paikassa. Klubilla oli takanaan vaikea syksy, mutta se pystyi kääntämään mestaruustaistelun edukseen viimeisen kolmen kierroksen aikana – ja kruunasi hyvän nousunsa vahvalla ja kontrolloidulla esityksellä viimeisessä ottelussa KuPSia vastaan. Ottelu pelattiin kaiken lisäksi KuPSin kotiyleisön edessä Kuopiossa, mikä sekin nostaa HJK:n sunnuntaisen esityksen arvoa.

Yleensä tällaisessa ottelussa, jossa kaikki ratkeaa yhdessä ottelussa, peli menee usein kyttäilemiseksi. Nyt meille tarjottiin kuitenkin hieno ottelu ja hieno päätös kaudelle. Molemmat joukkueet pelasivat vahvuuksillaan ja pystyivät niitä myös käyttämään.

HJK oli ottelussa vauhdikas alku ja vaikka sen peli hieman sekosikin KuPSin tasoituksen jälkeen, HJK sai ensimmäisen jakson pelin uudelleen haltuunsa. Toisella jaksolla HJK pystyi hyydyttämään KuPSin, eikä KuPS kyennyt luomaan juurikaan huippuvaarallisia paikkoja. Urho Nissilän pari vetopaikkaa, yksi hyvä erikoistilanne ja kolme kulmaa olivat KuPSin vaarallisimmat tilanteet.

HJK käytti toisella puoliajalla fiksusti laitoja hyväkseen, ja varsinkin David Browne pelasi laidallaan hyvin minuutteja pois kellosta.

HJK olisi voinut olla pallonhallintavaiheessaan olla vieläkin maltillisempi ja antaa KuPSin pelaajien juosta rauhassa pallon perässä. Sitä kautta se olisi voinut luoda itselleen parempia paikkoja. Nyt HJK hätäili turhaan ja pahimmillaan tällaisessa hätäilyssä olisi voinut käydä klassiset kylmät, jos KuPS olisi päässyt Klubin hieman hätäisten keskitysten seurauksena nopeaan vastaiskuun. Tällaisissa tilanteissa jalkapallon perusoppien mukaisesti pitäisi vaan pitää palloa vaarattomilla alueilla, esimerkiksi kulmalipun tuntumassa, ja antaa kellon juosta.

HJK:ta on turha kuitenkaan sen enempää arvostella. Millään onnenkantamoisella tämä tasapeli ei tullut. Klubi pelasi järkevän, kontrolloidun ja hyvän ottelun ja ansaitsi täysin mestaruutensa.

Toivottavasti HJK pelaa samalla otteella myös tulevissa Konferenssiliigan otteluissa. Syksyn aiemmissa europeleissä monet Klubin pelaajat ovat kyyristelleet varjoissa, mutta jos Klubi pelaa samanlaisella asenteella torstaina Tel Avivissa, luvassa on erilainen ottelu kuin viikko sitten Helsingissä.

KuPSille on annettava kunnia tästä kaudesta, mutta myös tästä ottelusta. Varsinkin ottelun loppu kertoi KuPSista paljon suuremman tarinan kuin mitä tulos kertoi.

Useimmat joukkueet yrittävät tällaisessa pakkotilanteessa maalia summittaisilla pitkillä palloilla ja nostamalla jonkun romuluisen topparin voittamaan pääpalloja. KuPSilla oli kuitenkin selvä suunnitelma lopun pakkotilannetta varten, jota oli myös harjoiteltu. Diago Tomas nousi ylemmäksi ja antoi järkeviä diagonaalisyöttöjä boksiin. Nyt se ei tuonut tulosta, mutta kertoi siitä, miten hyvin ja järkevästi valmennettu joukkue KuPS on.

Isot onnittelut HJK:lle mestaruudesta – mutta isot onnittelut myös KuPSille loistavasta kaudesta.

KuPS poistui näyttämöltä hopeamitalit kaulassa.

20.11: Mr HJK

Valokuvaaja Juha Tammisella on silmää ja ymmärrystä elämää suuremmille kuville.

Onnittelut mestaruudesta, Peltsi!

HJK-legenda Markku Peltoniemi juhli HJK:n mestaruutta tällä kertaa Kuopiossa.

 

19.08: Tuco valoi SJK:n pronssiin

SJK varmisti viimeisellä kierroksella pronssimitalin kaatamalla Interin Turussa peräti 5-2. Ottelun sankari oli neljä maalia tehnyt Tuco.

Päätöskierroksen tulokset:

KuPS-HJK 1-1
FC Inter-SJK 2-5
HIFK-Ilves 0-3
AC Oulu-KTP 2-1
FC Haka-IFK Mariehamn 2-0
FC Lahti-FC Honka 2-3

 

18.52: HJK on Suomen mestari  2021!

HJK valloitti seurahistoriansa 31. Suomen mestaruuden pelaamalla Veikkausliigan viimeisellä kierroksella 1-1-tasapelin KuPSia vastaan Kuopiossa. KuPS olisi tarvinnut ottelusta voiton, mutta HJK pystyi pitämään numerot 1-1:ssä loppuun asti.

HJK:n maalin ottelussa teki Miro Tenho 13. minuutin pelin jälkeen. KuPSin tasoituksesta vastasi Taneli Hämäläinen viittä minuuttia myöhemmin.

18.32: Kaikkien aikojen rekordi

Tämä on kova:

18.06: Ottelu taas käynnissä

Toinen puoliaika käynnissä.

18.05: Joel Perovuo: Hyvä avauspuoliaika HJK:lta

HJK:lla oli vauhdikas alku, kunnes KuPSin tasoituksen jälkeen sen pelaaminen hetkeksi sekoittui. Ensimmäisen jakson loppua kohden HJK sai kuitenkin jälleen hyvän otteen ja kontrolloi peliä.

KuPSilla alkoi tulla ongelmia puolustusmuotonsa kanssa. KuPS joutuu nyt ratkaisemaan, prässääkö se korkealla prässillä vai mediumprässillä. KuPSin muoto venyi liian pitkäksi ja HJK sai luotoa muutaman todella pahan paikan. Itse asiassa ilman Johannes Kreidlin kolmea game saveria KuPS olisi sillassa.

HJK pystyi tosi nätistä purkamaan KuPSin prässin alas tippuvaan Filip Valencicin kautta. Valencic pelasi näissä tilanteissa pallon alas Lucas Lingmanille, joka puolestaan pelasi takaisin Velencicille tai David Brownen jalkaan. KuPSin keskikenttä oli näissä tilanteissa liian kapeana.

Toisella jaksolla on mielenkiintoista nähdä miten Simo Valakari reagois. KuPSin on pakko tehdä maali voittaakseen mestaruus, mutta ensimmäisen puoliajan lopun perusteella mestaruus on matkalla kohti Helsinkiä.

Yksi mielenkiintoinen havainto vielä ensimmäiseltä jaksolta. Felipe Aspegren pelasi mielenkiintoisessa hybridiroolissa, jossa hän nousi hyökätessä keskikentälle ja putosi puolustettaessa takaisin linjaan. Malli toimi yllättävänkin hyvin, vaikka Aspegren aluksi hieman hermoilikin.

17.58: Expekt: KuPS edelleen niukka suosikki

Expektin kertoimet tauolla: KuPSin voitto 2.75 – tasapeli: 2.38 – HJK:n voitto 3.35.

17.52: Pronssimitalit matkalla Seinäjoelle

SJK johtaa pronssin kohtalon ratkaisevassa ottelussa FC Interiä vastaan Turussa jo 3-0. Illan sankari on Tuco, joka on iskenyt kaikki SJK:n kolme maalia.

17.48: Tilanne tauolla 1-1

Kuopiossa tauko. Ottelu on selvästi tasoittanut alun ja kahden nopean maalin jälkeen. Pallonhallinta oli parhaimmillaan HJK:lle oli 60-40, mutta nyt puntit ovat jo lähes tasan 52-48. Laukaukset kohti maalia Klubille 5-1 ja kulmat 3-0. HJK:lle kaksi korttia avausjaksolla – Filip Valencicille ja Lucas Lingmanille.

Pelin henki edelleen se, että KuPSin pakko tehdä vielä toinen maali – tai muuten yöllä lauletaan Kuopiossa.

17.27: Joel Perovuo: KuPSin maalissa näkyi HJK:n ongelmat

KuPS iski nopean ja tärkeän tasoituksen. Maalia edelsi toki Felipe Aspegrenin vasemmalta käynnistämä hyvä KuPSin hyökkäys ja hyvä puolenvaihto – ja pallo pelattiin hyvillä siirroilla  Taneli Hämäläiselle, jolla oli helppo iskeä tasoitus.

Mutta: maalissa näkyi ne samat ongelmat, joita HJK:lla on puolustuspelaamisessa ollut jo pidempään. Nyt ongelma tiivistyi siihen, että itselleen oudolla paikalla vasempana pakkina pelaava Valtteri Moren teki väärän päätöksen hyppäämällä pois linjasta ottamaan pallollista pelaajaa. Se oli kallis virhe, sillä Hämäläinen iski pallon maaliin juuri Morenin tontilta.

17.23: Joel Perovuo: HJK hallitsi ennen maalirallia

HJK hallitsi ottelun alkua selvästi ja sai painettua KuPSin matalaan blokkiin. KuPSin avaus oli hermostunut ja esimerkiksi Felipe Aspegrenille tuli pari helppoa pallon menetystä. Maali oli toki laadukkaasti tehty – varsinkin Lucas Lingmanin kulma taka-alueella oli hyvä pallo, mutta totuuden nimessä Paulo Ricardon olisi pitänyt puolustaa tilanteessa paremmin.

KuPSilta tärkeä nopea kuittaus. Kaikki on edelleen auki.

17.20: Hämäläinen kuittaa Klubin johdon

KuPSilta nopea kuittaus nopeasta hyökkäyksestä. Tim Väyrynen pudottaa pallon ja Taneli Hämäläinen iskee läheltä uransa toisen Veikkausliiga-maalin. 1-1.

17.15: Tenho puskee HJK johtoon

Miro Tenho puskee Lucas Lingmanin antamasta kulmasta HJK:n 1-0-johtoon. Kulma oli jo HJK:n kolmas. Pallinhallinta oli HJK:lle ennen maalia 56-44, laukaukset kohti maalia 2-0 ja kulmat siis 3-0. KuPSin tehtävä nyt vähintään kaksi maalia voittaakseen mestaruuden.

17.01: Peli käynnissä Kuopiossa

Kuopiossa peli vihelletty käyntiin.

16.56: Iltapäiväotteluiden tulokset

AC Oulu-KTP 2-1
FC Haka-IFK Mariehamn 2-0
FC Lahti-FC Honka 2-3

16.45: Ilja asemissa, missä Markus?

Ilja Venäläinen on asemissa seuraamassa rakkaan KuPSinsa mestaruustaistelua, mutta huoli kasvaa, ehtiikö legendaarinen Markus Karjalainen matsiin.

16.40: Joel Perovuon ennakko

Tästä voi käydä lukemassa alkupalaksi Joel Perovuon ennakon KuPSin ja HJK:n ottelusta:

HJK:n onni on siinä, ettei illan trilleriä pelata taktiikkataulu kädessä

16.35: Expekt pitää KuPSia suosikkina

Expekt antaa ottelulle seuraavat kertoimet: KuPSin kotivoitto 2.45, tasapeli 3.10 ja HJK:n vierasvoitto 2.80. Expekt pitää ottelussa KuPSia hienoisena suosikkina, mutta jos mukaan lasketaan myös tasurin todennäköisyys, silloin mestaruus on väriltään on sinivalkoinen.

16.30: Joel Perovuo: Yksi yllätys KuPSin kokoonapanossa

HJK:n kokoonpano on odotettu, mutta KuPSin kokoonpanossa on yksi yllätys. Iiro Järvinen, joka on pelannut tällä kaudella vain yhdeksän ottelua, on avauksessa. Itse odotin Udohia avaukseen ja Urho Nissilää napsun puolustavampaan rooliin.

16.30: Näillä miehistöillä mennään

 

16.30: Keltamusta kaupunki loistaa sinisenä ja valkoisena

16.30: Nyt pelataan mestaruudesta!

Kaikki valmiina Kuopiossa. Kick-off klo 17.00. Pelin henki on selvä. Jos KuPS haluaa nousta mestariksi, sen on pakko voittaa ottelu. HJK:lle riittää tasapelikin.