HJK:n tilanne uuden Veikkausliiga-kauden alla on kiinnostavampia aiheita suomalaisessa jalkapallossa.

HJK on oireillut pitempään ja nyt voisi puhua jo jonkin asteisesta sairastumisesta. Sitä hoitamaan palkattiin viime kauden jälkeen Tampereen Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen.

HJK:n nykytilanne on yksi asia, mutta sitä ei voi katsoa irrallisena asiana ilman perspektiiviä. On siis mentävä ajassa taaksepäin.

HJK on voittanut viimeisestä 17 Veikkausliigan mestaruudesta 12. Vuonna 2009 alkanut kuuden mestaruuden putki asetti standardin, jota HJK:lta on viime vuosina odotettu ja vaadittu.

Kauden 2012 jälkeen HJK halusi ottaa askeleen kohti Eurooppaa ja uutta tasoa. Samalla Antti Muurisen menestyksekäs aikakausi Klubin päävalmentajana vaihtui Sixten Boströmin aikaan. Boström tuli seuraan Ruotsista, jossa hän oli kerännyt kehuja Örebron valmentajana.

Boströmin tulo käynnisti kuitenkin Klubissa laskusuhdanteen. Vuonna 2013 HJK pystyi vielä jatkamaan mestaruusputkeaan, mutta seuraavalla kaudella Boströmille näytettiin ovea heikkojen tulosten myötä.

Boströmin tilalle palkattu Mika Lehkosuo johdatti HJK:n heti debyyttikaudellaan tuplamestariksi ja Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Se oli se seuraava askelma, jonne HJK halusi nousta ja jota seuran ylin johto lähti kauden 2012 jälkeen tavoittelemaan.

Kovan päivän ilta maanantaina Liigassa. Kuka lähtee, kuka jatkaa? Tsekkaa kertoimet ja pistä pelimerkit sisään 247Betillä!

***

Moni oletti, että HJK olisi pienen notkahduksen jälkeen painellut muilta uudelleen karkuun, mutta toisin kävi. HJK sijoittui Veikkausliigassa kaudella 2015 kolmanneksi ja kaudella 2016 hopealle.

Lehkosuo sai kuitenkin jatkaa haastavamman jakson yli ja palautti helsinkiläiset mestaruuskantaan näytöstyyliin kausilla 2017 ja 2018.

Muurisen ajasta alkanut dominointi oli kestänyt tuossa kohtaa jo kymmenen vuotta. Kysymys ei ollut vain menestymisestä kentällä, sillä Klubissa oli alkanut tapahtua monella muullakin rintamalla. Budjettia nostettiin, ulkomailta alettiin tavoitella yhä isompia kaloja, pyrittiin kehittämään stadionia, etsittiin uudenlaisia osaajia taustaorganisaatioon ja mietittiin monia muitakin kehityskohteita.

Kun rahaa oli enemmän käytössä, myös vaatimukset ja paineet kasvoivat vuosi vuodelta. Kaikki kehitys ei kuitenkaan ollut pelkästään positiivista. Alettiin mennä siihen suuntaan, että yksikin tappio oli jo kriisin aihe.

***

HJK joutui kohtaamaan myös joukkueen rakentamiseen liittyneet muutokset ja haasteet. ”Kultaisen sukupolven” viimeisetkin soturit ja iso osa 1980-luvun alkupuolella syntyneistä pelaajista jättivät jäähyväiset pelikentille vuosien 2015–2020 aikana.

Sukupolven vaihdos tarkoitti suurta muutosta pukukopeissa. Muutos oli erityisen dramaattinen HJK:ssa, jonka 2010-luvun dynastian runkona olivat olleet laadukkaat ja meritoituneet kotimaiset pelaajat.

Heidän poistuessa pelikentiltä tilalle yritettiin löytää täysosumia ulkomailta. Myös nuorten pelaajien oli noustava nopeammin vastuunkantajiksi.

Uudenlaisessa tilanteessa tasapainoileminen ei ollut helppoa, eikä se ole sitä tänäkään päivänä, sillä pelaajamarkkina elää ja muuttuu koko ajan. Se, mikä toimi kymmenen vuotta sitten, ei välttämättä enää toimi.

HJK on kipuillut tämän monisyisen ongelman ja haasteen kanssa. Se on polttanut viime vuosina valtavan määrä rahaan ulkomaalaisiin pelaajiin, jotka ovat osoittautuneet tyhjiksi arvoiksi.

Jos mikä tahansa seura epäonnistuu kahden tai kolmen avainpelaajaksi kaavailemansa pelaajan hankinnassa, se näkyy kentällä. Niin on käynyt myös HJK:lle.

***

HJK on taloudellisilta resursseiltaan ylivoimainen seura Suomessa. Jos resurssit osattaisiin hyödyntää maksimaalisella tavalla, HJK:n pitäisi dominoida suomalaista jalkapalloa. Kun niin ei ole käynyt, HJK:ssa on vajottu kerta toisensa jälkeen katastrofitunnelmiin ja on tehty paniikkiratkaisuja.

Samalla HJK:ssa on hämärtynyt huippu-urheilun peruslainalaisuudet.

Jos joukkueen rakentamisessa epäonnistutaan, silloin hyväkin valmentaja pannaan helposti tekemättömään paikkaan – ja jos taas epäonnistutaan päävalmentajan palkkaamisessa, silloin hyvästäkään joukkueesta ei saada kuin osa tehoista ja potentiaalista irti.

HJK:n heiluva linja on näkynyt myös päävalmentajien palkkaamisessa.

Lehkosuon tarina HJK:n päävalmentajana päättyi toukokuussa 2019 ja hänen tilalleen palkattiin Toni Koskela. Kausi jäi kuitenkin mollivoittoiseksi ja Klubi oli syksyllä 2019 Veikkausliigassa viides.

HJK onnistui kuitenkin jälleen kääntämään heikon jakson. Se voitti seuraavat neljä mestaruutta mukaan lukien kauden 2020 tuplamestaruus. HJK eteni kolmena vuonna peräkkäin (2021-2023) myös europeleissä lohkovaiheeseen.

***

Neljän mestaruuden ja euromenestyksen piirtämä kuva näytti siltä, että HJK oli vihdoin saavuttanut haluamansa seuravan stepin seurana ja jopa vähän enemmän. Todellisuus oli kuitenkin hiukan karumpi.

Menestyksestä huolimatta Koskela sai potkut kesällä 2023 ja saman vuoden syksyllä urheilujohtaja Miika Takkula lähti Ilvekseen. Myös HJK:n nykyinen päävalmentaja Joonas Rantanen oli lähtenyt seurasta ja siirtynyt Gnistanin päävalmentajaksi ennen siirtymistään Ilveksen päävalmentajaksi kaudelle 2024.

HJK oli mestaruuteen päättyneen kauden 2023 jälkeen samankaltaisessa tilanteessa kuin Muurisen kanssa syksyllä 2012. Mestaruus tuli, mutta haluttiin jotain enemmän. Nähtiin myös, että kesken kauden Koskelan tilalle palkatun Toni Korkeakunnaksen HJK ei pelannut sellaista jalkapalloa, joka ennakoi Lehkosuon ja Koskelan tasoista menestystä.

***

Meteli ja vaatimukset olivat lisääntyneet HJK:n sisällä ja ympärillä, ja HJK:n johto päätti yrittää nostaa kierroksia.

Se palkkasi Takkulan tilalle uudeksi urheilujohtajaksi Vesa Mäen ja päävalmentajaksi Ferran Sibilan.

Uusi kausi sai kaoottisen alun. Sibilalla ei ollut tarvittavaa valmennuslisenssiä ja HJK joutui nimittämään viralliseksi päävalmentajaksi apuvalmentaja Ossi Virran.

Tämän sanottiin sekoittaneen kauteen valmistautumisen ja lopulta korttitalo luhistui kasaan jo muutaman Veikkausliiga kierroksen jälkeen. Sibila sai potkut ja Korkeakunnas käytiin hakemassa takaisin päävalmentajaksi vain puoli vuotta sen jälkeen, kun hän oli jäänyt ilman odottamaansa jatkosopimusta.

Kausi 2024 oli Klubille hankala ja myös Korkeakunnakselle epäkiitollinen haaste. Joukkue oli aiempaa heikompi eikä toistamiseen kesken kauden päävalmentajaksi hyppääminen ollut helppoa. Mestaruus menikin syksyllä 2024 KuPSille.

***

HJK jatkoi kuitenkin Korkeakunnaksen komennossa ja hän pääsi vihdoin valmistamaan joukkuettaan rauhassa myös pre-seasonin ajan. Viime kausi alkoi kuitenkin jälleen tahmeasti ja Klubi vaihtoi päävalmentajaa jo toukokuun alussa.

Nyt puikkoihin tuli Miika Nuutinen, joka oli ollut sitä ennen Korkeakunnaksen apuvalmentaja.

Nuutinen onnistui kääntämään sinivalkoisten kurssin aika lailla totaalisesti ja sai muun muassa Teemu Pukin ja Alex Ringin herätettyä henkiin. Bensa loppui kuitenkin syksyn Mestaruussarjassa ja HJK:n standardeilla surkean kauden pelasti Suomen Cupin voitto.

Nuutiselle ei tarjottu jatkoa ja KuPS nappasi nuoren valmentajalupauksen itselleen.

***

HJK:lla on jälleen uusi mato koukussa, mutta kysymys kuuluu, onko mikään muuttunut isossa kuvassa?

Rantasella on hartioillaan aiemmilta vuosilta tuttu painolasti, jossa virheille tai kunnolliselle prosessille ei tunnu olevan varaa. Toisaalta HJK:n johdossa ymmärretään viime vuosien turbulenssin aiheuttamat ongelmat, joita esimerkiksi Ari Virtanen kuvasi Aki Riihilahden laajan henkilökuvan kautta Helsingin Sanomissa tammikuussa.

Rantanen on suhteellisen lyhyellä valmennusurallaan osoittanut olevansa yksi Suomen johtavista valmentajista.

Rantasen näyttöjen ja Klubin viime vuosien saamien opetusten perusteella voisi olettaa, että kynnys Rantasen erottamiseksi olisi korkea, vaikka tulokset eivät olisikaan heti toivottuja.

Olihan siinä myös viiltävää symboliikkaa, kun kahden entisen klubilaisen, Rantasen ja Takkulan, valmentama ja rakentama Ilves nöyryytti viime syksynä uudella stadionillaan HJK:ta.

Ehkä Klubissa myönnettiin viime kesänä karut tosiasiat, otettiin hattu kouraan ja lähdettiin nöyrästi rakentamaan uutta valtakautta Rantasen johdolla.

***

Rantasen HJK:n pelillisen analyysin kanssa on vielä liian aikaista tehdä syvällisiä ja ehdottomia johtopäätöksiä. Sen aika tulee myöhemmin.

HJK:n kannalta olennainen asia on nyt, pystyykö Klubin johtavat voimat saamaan seuran sisäisen ristivedon hallintaan ja keskittämään voimavaransa olennaiseen.

Haastetta lisää se, että Veikkausliigassa ei saa enää mitään ilmaiseksi. Klubi jäi viime kaudella sarjassa viidenneksi ja tilanne on myös alkavalla kaudella se, että HJK on ennen kautta ”vain” yksi viidestä Veikkausliigan suurimmasta ennakkosuosikista. Ei siis suurin, kuten niin monena vuonna aikaisemmin.

Kilpailun kiristyminen on voitto suomalaiselle jalkapallolle, mutta HJK:lle se on uudenlainen haaste ja samalla syväluotaava kysymys, miksi me emme ole näillä resursseilla Veikkausliiga-kauden suurin ennakkosuosikki?

Ensimmäinen haaste Klubilla on alkava kausi, mutta sen takana on vielä suurempi kysymys, pystyykö HJK palaamaan suomalaisessa jalkapallossa kuskin paikalle myös pidemmällä tähtäimellä ja tuleeko siitä jälleen seura, joka pelaa syksystä toiseen eurocupien lohkopeleissä, kuten se pelasi 2020-luvun ensimmäisinä vuosina?

Maailmalla on nähty esimerkkejä, ettei valta ole ikuista, jos ahdistus ja paineet alkavat ohjailla ratkaisuja. Niin on käynyt muun muassa Manchester Unitedille ja Juventukselle. Sama uhkakuva on myös HJK:lla.

HJK:lla on edelleen pelimerkit menestykseen eikä menestys jää kiinni valmennuksestakaan. Mutta palaako Klubissa valo lattiasta kattoon, kuten viime viikon urheilujohtamisen artikkelissa määrittelin toimivan seuran?

Kohtahan se selviää.