Jürgen Kloppin seuraajapelin ykkösnimi olisi erinomainen valinta Liverpoolin manageriksi

Jürgen Kloppin kahdeksan ja puolen vuoden valtakausi Liverpoolin managerina päättyy tähän kauteen.

JalkapalloValioliiga

Jürgen Kloppin seuraajapelin ykkösnimi olisi erinomainen valinta Liverpoolin manageriksi

Ruben Amorim olisi Jukka Röngän mukaan erinomainen valinta Jürgen Kloppin seuraajaksi Liverpoolin managerina.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 10.4.2024 | KUVAT Terry Kearney

Eri mediat SkySportsia myöten ovat kertoneet, että Liverpool on päässyt sopimuksen Sportingin päävalmentajan Rúben Amorimin kanssa ja hänestä tulee näin Jürgen Kloppin seuraaja. Jukka, millaisen managerin Liverpool saa?

En aivan vielä soittaisi kelloja Amorimin nimityksen kunniaksi. On totta, että monet mediat ja siirtoasiantuntijat ovat kertoneet Liverpoolin ja Amorimin päässeet jo sopimukseen, ja on paljon mahdollista, että Amorimista tulee Kloppin seuraaja.

Mutta odottaisin vielä kahden suurimman koiran eli Fabrizio Romanon ja David Ornsteinin ulvontaa ennen kuin nimitys voidaan julistaa varmaksi. Myös Guillem Balagué, joka tuntee erityisen hyvin espanjalaisen ja portugalilaisen jalkapallon, korosti tiistaina, että vastoin näitä uutisointeja mitään ei ole vielä sovittu, vaan Amorimin keskittyy ensin Sportingin sarjakauden vetämiseen loppuun.

Kaikki merkit viittaavat kyllä Amorimin nimitykseen, mutta kuten sanoin, tässä kohtaa on turha mennä asioiden edelle.

Onko Liverpoolilla vielä muita vaihtoehtoja?

Liverpool ei ymmärrettävästi ole itse missään vaiheessa paljastanut, millaisia vaihtoehtoja se on kartoittanut ja keneen se on ollut kevään aikana yhteydessä.

Bayer Leverkusenin Xabi Alonso oli varmasti yksi nimi listalla, mutta ilmeisesti Liverpool ymmärsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että Alonso haluaa jatkaa kypsymistään vielä Leverkusenissa. Sen jälkeen listalla on ollut muutama sellainen nimi, jonka jalkapallo ja muu toiminnallinen filosofia vastaa Liverpoolin jalkapalloa ja sen toiminta-ajatusta seurana.

Mitä tarkoitat?

Klopp on luonut Liverpoolille selkeän peli-identiteetin, joka perustuu aggressiiviseen prässipeliin, laitapuolustajien voimakkaaseen hyödyntämiseen hyökkäysvaiheen aikana ja nopeisiin vastaiskuihin – ja joukkue on rakennettu siten, että se palvelee kloppilaista jalkapalloa.

Kun Liverpool lähti etsimään Kloppille seuraajaa, se lähti etsimään uutta manageria samasta pelillisestä korista, jossa Klopp on. Se ei tarkoita, etteikö Kloppin pelitapaan voitaisi tehdä säätöjä, mutta perusidentiteetin on oltava pitkälle sama.

Toinen iso asia on pelaajien kehittäminen ja kehittyminen. Kloppin aikana monesta hyvästä pelaajasta on tullut huippuhyvä pelaaja, ja uskon, että uudelta managerilta odotetaan samanlaista osaamista.

Kysymys ei välttämättä ole siitä, että Klopp olisi kehittänyt jokaista pelaajaa, vaan hänen pelitapansa ja selkeä roolituksensa ovat ulosmitanneet pelaajan osaamisen maksimaalisella tavalla. Klassisin esimerkki on Mohamed Salah, joka siirtyi kesällä 2017 Romasta Liverpooliin. Hän ei kolmessa kuukaudessa oppinut uusia taitoja, vaan kloppilaisessa pelitavassa Salahin osaamisesta saatiin täysin uudenlaiset tehot irti.

Miten Amorimin sopisi tähän kuvaukseen Kloppin seuraajana?

Erinomaisesti. Itse asiassa uskon, että jos Amorim on Kloppin seuraaja, yksi ratkaiseva tekijä esimerkiksi Brightonin Roberto De Zerbiin olisi peliin liittyvät kysymykset.

Liverpool tuskin kertoo yksityiskohtaisesti sitä, miksi joku manageri on heidän näkökulmastaan katsottuna parempi kuin joku toinen, mutta se on varmaa, että päätös ei perustu pelkkään silmään, vaan päätöksen takana on valtava määrä erilaista ja hyvinkin yksityiskohtaista dataa niin pelistä kuin pelaajista.

Amorimin jalkapallossa korostuvat samat asiat – prässipeli, wing-backien hyödyntäminen ja vastaiskut – kuin Kloppin jalkapallossa, vaikka hän peluuttaakin Sportingia 3-4-3-muodossa, kun Kloppin Liverpool pelaa neljän linjalla.

Amorimilla on myös vahvat näytöt siitä, miten pelaajat ovat kehittyneet hänen aikakaudellaan Sportingissa. Lisäksi Amorimin alaisuudessa Sportingissa pelanneet pelaajat João Palhinhan, Pedro Porron ja Matheus Nunesin johdolla ovat sopeutuneet erinomaisen hyvin Valioliigaan, mikä sekin puoltaa Amorimin valintaa.

Jos Amorim valitaan Liverpoolin manageriksi, mitä Liverpoolilta voidaan odottaa?

Amorimilla on hyvin selkeä ja määrätietoinen näkemys siitä, mitä hän haluaa ja hän on saanut siirrettyä näkemyksensä kentälle hyvinkin nopeasti. Koska Amorimin jalkapallo perustuu pitkälti samoihin oppeihin kuin Kloppilla, hän voisi saada tuloksia aikaan nopealla aikataululla – jopa heti ensimmäisellä kaudellaan.

Se ei tarkoita, että Liverpool voittaisi Amorimin avauskaudella Valioliigan mestaruuden, mutta uskoisin, että Liverpool olisi joka tapauksessa siinä korissa, josta liigamestari ja varsinkin Mestarien liigaan kaudeksi 2025-2026 menevät seurat löytyisivät.

Amorimin lähtötilannetta helpottaa myös se, että Kloppin kultakauden pohjustanut Michael Edwards palaa Anfieldille ja ottaa vastuulleen koko jalkapallotoiminnan yhdessä uuden urheilujohtaja Richard Hughesin kanssa. Myös Liverpoolin omistava Fenway Sport Group on osoittanut olevansa erinomainen seuran omistaja, sillä se on jättänyt kaikki urheilulliset päätökset ammattilaisten käsiin.

Tässä mallissa Amorimilla olisi varmasti työrauha rakentaa seuraava luku Liverpoolin tarinassa ilman, että hänen ympärillään olisi samanlainen hullunmylly kuin esimerkiksi Chelseassa.

Liverpool joutuu uudistamaan jonkin verran myös joukkuettaan ja olisi mielenkiintoista nähdä, toisiko Amorim mukanaan Sportingista yhden tai jopa kaksikin pelaajaa. Etenkin Sportingin toppari Ousmane Diomande on sellainen pelaaja, joka voisi hyvinkin seurata Amorimia Anfieldille, mikäli hänestä tulisi Kloppin seuraaja.

On myös mielenkiintoista nähdä, näkisikö Amorim tämän kauden sensaatiolle Viktor Gyökeresille roolia Liverpoolin hyökkäyskalustossa. 22 maalia Portugalin liigassa tällä kaudella viimeistellyt 25-vuotias ruotsalainen on kesän siirtomarkkinoiden kuumimpia nimiä ja on todennäköistä, että hän siirtyy kesällä Valioliigaan tai johonkin eurooppalaiseen suurseuraan.