Kun Kitee saa suuhunsa kaksi puuttuvaa hammasta, sitten alkaa rouskutus kuulua

Petri Tuuva on korjannut peli peliltä Kiteen kurssia, vaikka joukkue onkin joutunut kamppailemaan loukkaantumisten kanssa.

Pesäpallo

Kun Kitee saa suuhunsa kaksi puuttuvaa hammasta, sitten alkaa rouskutus kuulua

Kitee naarasi pisteen Sotkamolta Rantakentällä, vaikka taipuikin lopulta 1-2 (7-5, 2-6, 0-1). Kitee on selkeästi tulossa, vaikka tiistaina se saikin apuja Jymyltä.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 22.6.2021 | KUVAT Niilo Hirvonen

Mitä ottelu kertoi Kiteestä?

Kiteen kannalta ottelussa oli kaksi tasoa – tämän ottelun taso ja se, mitä ottelu, tai oikeastaan sen viimeiset ottelut, kertovat Kiteestä.

Tiistain ottelussa Kiteeltä oli kova naaraus ottaa piste. Sitä ei kannata kuitenkaan liikaa tuulettaa. Kitee löi ensimmäisen jakson toisen vuoroparin hurmoksessa kuusi juoksua, joista osa tuli hyvillä lyönneillä ja hyvillä otoilla, mutta loput Sotkamon karkeilla räpylävirheillä.

Toisella jaksolla Kitee roikkui hyvän ulkopelinsä ja kakkoskärjen kahden hyvän kotiutuslyönnin ansiosta pitkään Sotkamon mukana, kunnes Jymy karkasi neljännen aloittavalla 6–2-johtoon. Sen jälkeen Kitee oli hampaaton niin neljännen tasoittavalla kuin Supervuorossa.

Kiteen kannalta paljon oleellisempi kuva on kuitenkin iso kuva. Kiteeltä puuttui tiistaina jälleen kerran elintärkeä ykköskärki Elmeri Purmonen. Purmonen on kärsinyt koko kauden silmävammasta, mutta Kiteellä toivotaan, että Purmonen ja hänen jalkansa saataisiin kentälle juhannuksen jälkeen.

Nyt voitaisiin siunailla sitä, että ykkösenä pelannut Kasperi Kaksonen pääsi seitsemällä yrityksellä kentälle vain kerran, mutta ykkösenä pelaaminen ei ole hänen paikkansa. Aiemmin ykkösenä pelannut Jarkko Matikka oli nyt ysinä. Jos hänellä ei ole jotain vammaa, hänen peluuttamisensa ysinä oli vähintäänkin erikoinen ratkaisu.

Toinen merkittävä asia on Sami Partasen tilanne. Partanen ei ole pelannut vielä kertaakaan numero hihassaan jalkavamman vuoksi.

Jos Partanen ja Purmonen saataisiin täyteen pelikuntoon, Kiteen kuva muuttuisi nopeasti. Purmonen on parhaimmillaan huippuluokan ykkönen ja Partanen olisi edelleen kova tekijä linjassa ja tappimiehenä sekä sisällä joko vaihtajana tai kotiuttajana. Lisäksi Partasen paluu mahdollistaisi Kiteen siirtymisen suunniteltuun permanenttiin, jossa Partanen pelaisi linjassa ja nyt linjassa pelaava Samu-Kalle Varonen voitaisiin siirtää omalle paikalleen taakse. Kitee ei ole kaatunut sisällä ja ulkona Partasen poissaoloon, mutta hänen paluunsa täydessä kunnossa olisi silti iso plussa Kiteelle.

Kiteen näkymä on siksi parempi kuin sarjataulukko sanoo. Sen peli on parantunut koko ajan, ja lähiviikot ovat sille sarjaohjelman puolesta lempeät. Nyt pisteitä pitäisi alkaa tulla ja tilanne voi olla myös sarjataulukossa kohta erilainen.

Kiteen ei ole mitään syytä pistää päätä pensaaseen. Jos joukkue saa viritettyä edelleen peliään ja Purmosen ja Partasen täyteen kuntoon, Kitee on juuri niin vahva kuin ennen kautta osattiin ennakoida. Ellei jopa vahvempikin.

Mitä ottelu kertoi Sotkamosta?

Ottelu kertoi saman kuin viime viikot. Sotkamo on saanut vielä kuukausi sitten levällään olleen konseptinsa lyötyä kiveen – ja se kivi on edelleen armottoman kova. Joukkueen ykköskärki on sarjan kovin – kuten Kiteelläkin nähtiin – ja Toni Laakso on onnistunut erinomaisesti nelosena. Kun kärki tekee tilanteen, huippukovat lyöjäjokerit, Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö, lyövät ukkoja kotiin kovilla prosenteilla.

Jymyllä on myös vahva kakkoskärki, jonka suurin helmi on loistokauden pelannut Kalle Kuosmanen. Kakkoskärjen vaarallisuutta lisää Jani Komulaisen viisas peluuttaminen.

Ulkona Sotkamo on edelleen huippujoukkue. Tiistai-illan tähti ulkona oli jälleen lukkari Aapo Komulainen. Monet skeptikot odottivat ennen kautta, että Komulaisella voisi olla vaikea kausi, kun hänet otettaisiin tarkemmin. Toki Kitee otti varsinkin ensimmäisellä jaksolla tosi hyvin Komulaisen väärät, mutta se ei Komulaista sotkenut. Hän pelasi erinomaisen lukkaripelin ja sotki Kiteen sisäpeliä, haki upeasti näppejä ja hänen tolppansa oli niissä mitoissa, ettei sitä ole Rantakentällä nähty sitten Jukka Holttisen päivien.

Lyhyesti sanottuna: Sotkamo on saanut junansa nopeasti raiteilleen ja jos loukkaantumiset eivät sotke sen peliä, Sotkamo menee myös tänä vuonna pitkälle ja taistelee mestaruudesta tosissaan.

Lue myös: Kiteen Pallolla on riveissään poikkeuksellinen kultakimpale koko pesäpallon historiassa