Brentford iski yhden vuosikymmenen sensaatioista murskaamalla Manchester Unitedin Lontoossa 4-0. Jukka, mitä ihmettä Community Stadiumilla tapahtui?

Oikeastaan se varsinainen kysymys on, miksi Community Stadiumilla tapahtui se, mitä siellä tapahtui – ja mistä se kertoo?

Jos joukkue murjoo vastustajansa 4-0, silloin voittavaa joukkuetta yleensä kehutaan. Mutta en tiedä, alkaako vanhat silmät karsastaa, mutta Brentford ei pelannut mitenkään järkyttävän hyvää ottelua. Tätä eivät tue myöskään ottelut tilastot: Brenford loi ottelussa vain kaksi niin sanottua huippupaikkaa ja sen maaliodottama ottelussa oli 1,69. Silti se teki neljä maalia. Miksi?

Tästä päästäänkin Manchester Unitedin ongelman ytimeen. Kerrataan siis maalit:

Ensimmäistä maalia edelsi Manchester United sivurajaheitto läheltä omaa kulmalippua. Päätön heitto, pallon menetys ja boksin ulkopuolelta ammuttu sutaisu upposi David de Gean käsien välistä maaliin. Järkyttävä maali de Gealta ja järkyttävä sivurajaheiton purku.

Toinen maali. Jälleen oman erikoistilanteen purku, nyt maalipotkun. Lisandro Martínez syötti pallon parin metrin päässä olevalle de Gealle, joka tumppasi sen rangaistusalueen rajan keskellä seisoneelle Christian Eriksenille. Ja mitä teki Eriksen? Menetti pallon omaa hölmöyttään ja 2-0.

Kolmas maali – ja kolmas erikoistilanne. Brentfordin kulma. Ivan Toney voitti pääpallon takatolpalla ja pukkasi pallon etutolpalle. Normaalisti helppo pallo topparille, mutta Martínez kompuroi ja Ben Mee pääsi puskemaan helpon maalin. Toki Martínez kompuroi tai kompastui, mutta hän oli joka tapauksessa myöhässä tilanteessa ja sellaisessa asennossa, ettei hän olisi pystynyt voittamaan palloa edes kädellään.

Neljäs maali oli ainoa, joka ei syntynyt erikoistilanteen jälkeen. Pitkä purkupallo vasemmalle laidalle, josta Toney keskitti keskelle. Luke Shaw luki tilanteen väärin ja jäi ratkaisevat kaksi askelta Bryan Mbeumolle juoksukilpaan lähdössä. 4-0. 35 minuutissa.

Maalit kertoivat kahdesta asiasta.

Ensimmäinen on se, että Old Traffordilla hengitetään tällä hetkellä erittäin ahdistunutta ilmaa. Ei uskota omaa tekemiseen eikä luoteta omaan tekemiseen ja omaan pelisysteemiin, vaan pelätään virheitä ja harhaillaan kentällä epätietoisina mitä missäkin tilanteissa pitäisi tehdä. Ymmärtäisin jotenkin, että Unitedin nuoret pelaajat olisivat puristuksissa, mutta tänään kämmäsivät de Gean ja Eriksenin kaltaiset kokeneet pelaajat. Eivätkä nämä maalit olleet ainoita helppoja virheitä, joita Unitedille tuli varsinkin ensimmäisellä jaksolla, mutta myös toisella.

Toinen asiakokonaisuus liittyy manageri Erik ten Hagiin. Manchester Unitedin kannattajat saattavat itkeä uusien hankintojen perään, mutta Valioliigassa on 13-14 manageria, jotka vaihtaisivat mielellään oman pelaajapakkansa ten Hagin pakkaan. Ei Manchester Unitedin menestys Brentfordin tai Brightonin kaltaisia joukkueita vastaan ole kiinni siitä, millainen joukkue ten Hagilla on käsissään. Se on kiinni puhtaasti siitä, ettei ten Hag ei ole saanut joukkuetta pelaamaan lähellekään sillä tasolla, millä United voisi materiaalinsa puolesta pelata. Se on kylmä fakta.

Toinen vähintään yhtä hälyttävä asia on se, että ten Hag ei ole saanut minkäänlaista tolkkua erikoistilannepelaamiseen – ei edes siihen, miten omasta päästä heitettävä sivurajaheitto puretaan tai miten maalipotkusta avataan. Toki kaava voi olla jossain paperilla, mutta ainakaan toteutus ei tällä hetkellä toimi.

Eli kohdistuuko kritiikkisi ten Hagiin?

Manchester Unitedin ongelmat ovat monitasoisia. Seuraa on johdettu vuosikaudet amatöörimäisesti ja se, mitä viime vuosina ja esimerkiksi tämän kesän siirtomarkkinoilla on tapahtunut, on seurausta tästä vuosia jatkuneesta tunaroinnista. Se on yksi ulottavuus.

Toinen on ten Hag. Olen ollut alusta lähtien vakuuttunut, että ten Hagin ja Manchester Unitedin avioliitto päättyy kyyneliin. En kuitenkaan osannut odottaa, että Unitedin kauden alku olisi tuloksellisesti ja pelillisesti tällaista rämpimistä. Ehkä hälyttävintä ten Hagin kannalta on, että Unitedin pelissä ei ole näkynyt mitään sellaisia signaaleita, jotka toisivat rauhan Unitedin kannattajien mieliin. Toki nytkin nähtiin muutamia yksittäisiä hyviä tilanteiden ratkaisumalleja, mutta herra varjele mitä Unitedille tapahtuu, jos se pelaa tällä tavalla viikon päästä kotonaan Liverpoolia vastaan.

Jalkapallon pitkä historia on opettanut, että pää kannattaa kuitenkin pitää kylmänä niin korkealla lennettäessä kuin mutaisia ojia kynnettäessä. Nyt on pelattu vasta kaksi ottelua ja on varmaa, että United tulee korjaamaan kurssiaan ten Hagin ohjissa. Kysymys on vain, miten pitkään ongelmien korjaaminen ja kurssin kääntäminen vievät aikaa – ja saako ten Hag sitä aikaa.

En epäile, etteikö hän osaa ja pysty organisoimaan Manchester Unitedin pelaamista. Varmasti osaa, mutta miten hyvä ote hänellä on joukkueesta ja etenkin kriittistä avainpelaajista. Se ratkaisee sen, saako ten Hag aikaan sellaisen muutoksen, että tästä kaudesta voisi tulla jotain muutakin kuin katastrofi. Nyt kaikki se, mitä OT:lla on kesällä ja tässä kauden alussa tapahtunut, indikoi, että ten Hagilla on uskottavuusongelma kokeneempien pelaajien silmissä.

Mitä siis Old Traffordille tapahtuu?

Se on hyvä kysymys. Elokuun siirtoikkuna on auki vielä kolme viikkoa, mutta nämä kauden kaksi ensimmäistä ottelua eivät ole olleet varsinaisesti mitään myyntipuheita huippupelaajille. Nythän jo kakkos- ja jopa kolmoskorin pelaajat ovat alkaneet torjua Unitedin lähentelyt.

Toinen iso asia on se, millaisissa käsissä Unitedin rekrytointiprosessi tällä hetkellä on. On aika kuvaavaa, että Juventus oli ilmeisesti jo purkamassa Adrien Rabiotin sopimusta ja päästämässä hänet ilmaiseksi keventääkseen palkkakulujaan – kunnes Manchester United tuli ja tarjosi hänestä 17 miljoonaa puntaa. Jos tieto oikeasti pitää paikkaansa, niin olisihan se varsinainen kauppa, jos Rabiot siirtyisi OT:lle tuolla summalla.

Mutta vakavasti ottaen: Nyt näyttää vahvasti siltä, että United ei saa mitään huippuvahvistuksia, vaan mahdolliset hankinnat ovat juuri luokkaa Rabiot tai Marko Arnautović, josta United myös teki tarjouksen, kunnes veti sen pois.

On myös hyvä kysymys, millaisella silmällä United ostaa näitä pelaajia. Jos kahden kierroksen jälkeen pitäisi valita Valioliiga-kauden surkein osto, Lisandro Martínez – jonka hinta voi nousta 55 miljoonaan puntaan – on kyllä ylivoimainen johtohevonen tällä hetkellä. Enkä syytä nyt pelkästään Martínezia. On kova taktinen ratkaisu peluuttaa 175-senttistä topparia Valioliigassa – varsinkin, kun Martínez on parhaimmillaan vasempana pakkina tai vasempana wing-backina.

Eli en usko, että United voi ostaa itseään ulos tästä kriisistä – mutta ei sen tarvitsekaan ostaa. Jos ten Hag on niin kova ja kehuttu valmentaja, jollaisena häntä pidetään, tällä joukkueella pitää pystyä paljon parempaan. Siksi nyt mitataan ennen kaikkea ten Hag – mutta kuten sanoin, ennusmerkit eivät ole hyvät. Manchester United on nyt Valioliiga-ajan pahimmassa kriisissä ja kriisi on mittakaavaltaan vielä pahempi, mitä kukaan osasi odottaa.

Oli myös mielenkiintoista seurata, millaista energiaa ten Hag henki ottelun aikana. Ei minkäänlaista. Siellä se istui penkillä pyörittelemässä päätään ja näytti vielä luhistuneemmalta ja ahdistuneemmalta kuin pelaajat kentällä. Sitä voi pitää jo kohtalaisena saavutuksena.

Eli uskotko ten Hagin kestävän lauteilla?

En. Ainoa kysymys on vain se, milloin saunan ovi heilahtaa. Tällaista menoa Manchester United ei kestä kovin pitkään, korkeintaan 6-7 ottelua. Muutama positiivinen tulos ja voitto antaisivat lisäaikaa, mutta en edelleenkään usko, että ten Hag on oikea mies pitkässä juoksussa Unitedin manageriksi. Hyvä jos joulua näkee.