Miesten Superissa pitäisi tehdä kaksi muutosta, jotta sarjaan palaisi terve järki
Pesäpallokaudessa on paljon hyvää, mutta miesten Superissa pitäisi tehdä kaksi muutosta, jotka eivät ole muusta kuin tahdosta kiinni.
Pesäpallokaudessa on ollut paljon positiivisia asioita.
Miesten Superpesis on ollut kuuden kärkijoukkueen osalta ennätyksellisen tasainen ja se ainoa tasaisuutta rikkova asia – Vimpelin irtiotto sarjan kärjessä – on sekin siinä mielessä positiivinen asia, että Vimpeli on ennen muuta sisäpelipainotteinen ja kovalyöntinen joukkue. Vimpelin menestys on kova temppu tänä ulkopelin valtakauden aikana.
Uudessa kaudessa on ollut positiivista myös nuorten pelaajien yhä voimakkaampana jatkuva esiinmarssi. Miespesäpalloa vaivasi sopupeliskandaalin seurauksena pitkään ukottumisen aika, mutta nyt vanhat sukupolvet ovat väistyneet tai väistymässä ja valta on siirtymässä uusille sukupolville.
Kehitys on näkynyt erityisesti lukkareissa, jotka ovat vallanneet lähes poikkeuksetta lukkarirankingin kärkisijat.
***
Kaudessa on ollut positiivista myös uusien ja raikkaiden seurojen nousu naisten Superissa. Joensuu on noussut taistelemaan jopa Suomen mestaruudesta, sarjanousija Oulun Lippo voi rymistellä mitalipeleihin ja Roihuttarien hurmiollinen liekki puhuttaa edelleen koko valtakuntaa.
Myös naisten Superin katsojamäärät ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan. Mansen ja Porin Pesäkarhujen yleisökeskiarvot ovat yli tuhat katsojaa eikä Oulun Lippo jää tuhannen rajasta kauaksi. Naispesishurmoksessa elävät Seinäjoki ja Joensuu tulevat hyvää vauhtia Mansen, Porin ja Oulun vanavedessä.
Miesten Superissa tilanne ei ole yhtä valoisa. Sotkamo porskuttaa edelleen yli 2000 katsojan keskiarvolla ja Hyvinkäällä ja Kempeleessä on kirjattu viime otteluissa komeita yleisömääriä.
Joensuussa yleisömäärät sen sijaan laskevat jo kolmantena vuonna peräkkäin. Viime kauteen verrattuna keskiarvo on pudonnut ennen torstain kierrosta peräti 544 katsojalla ja kesään 2023 verrattuna 763 katsojalla.
Kouvolassa viime vuoden keskiarvoa ollaan perässä 357 katsojaa ja Tampereella 337 katsojaa. Yllättäen myös Vimpelissä on jääty viime kauden keskiarvosta ennen torstaita 235 katsojaa.
***
Loppukausi ehtii vielä muuttaa lukemia, mutta yhtä kysymystä on mahdoton juosta karkuun: pelataanko miesten Superissa liikaa otteluita?
Runkosarjassa pelattiin toki jo viime kaudella 33 ottelua, mutta viesti kentältä ja katsomoista on, että katsojat eivät jaksa eikä heillä välttämättä ole varaa käydä otteluissa nykyisellä tahdilla.
Nelihenkiseltä perheeltä pyörähtää helposti jo yhdessä ottelussa makkaroineen ja juomineen 150 euroa. Käy siinä sitten katsomassa kaksi ottelua viikossa – ja pudotuspelit mukaan lukien yli 20 ottelua kaudessa.
Kovimmat kannattajat katsovat kyllä jokaisen ottelun, mutta entä liikkuvat katsojat, jotka eivät välttämättä katso kaikkia pelejä, mutta jotka kuitenkin ovat elintärkeitä katsojia pesäpallon kokonaiskatsojamäärien kannalta.
Suurta ottelumäärää on perusteltu sillä, että seurat haluavat sitä. Olisi mielenkiintoista tietää, tuovatko ne 2-3 kotiottelua kuitenkaan niin paljon puhdasta käteen, että sillä olisi oleellista merkitystä, kun tuloista vähennetään otteluista syntyvät kulut vieraspelimatkoineen?
***
Valtavassa ottelumäärässä on toinen ja jopa suurempikin ongelma.
Kesäpalloilusarjoissa on valitettu pitkää talvitaukoa, mutta onko ratkaisu se, että otteluita ahdetaan kalenteriin kesäkuukausilla kohtuuton määrä?
Kun mukaan lasketaan TalviSuper, pelaajat voivat teoriassa pelata kauden aikana jopa 55 ottelua. Ongelmaa korostaa se, että varsinainen kausi kestää kesällä valtaosalla joukkueista kolmesta neljään kuukautta. Finaaliin selviytyvät joukkueet joutuvat pelaamaan muutaman kesäisen kuukauden aikana vähintään 42 ja enimmillään 48 ottelua.
Vaikka jalkapalloa ja pesäpalloa ei voi suoraan verrata toisiinsa, Veikkausliigassa joukkueet pelaavat kauden aikana maksimissaan 32 sarjaottelua. Sen päälle tulee cup-otteluita ja mahdollisesti jopa eurocup-otteluita.
Veikkausliiga-kausi kestää kuitenkin kuusi kuukautta, jolloin ottelut jakautuvat pidemmälle ajalle. Esimerkiksi nyt Veikkausliigassa on pelattu vasta 15 ottelua, vaikka kausi alkoi huhtikuun alussa. Miesten Superissa mennään jo 22-24 ottelussa, vaikka kausi alkoi käytännössä vasta toukokuun toisella viikolla.
***
Nykyinen ottelumäärä pistää pelaajat tekemättömään paikkaan niin fyysisesti kuin henkisesti.
Tästä on hyvä esimerkki viime sunnuntain kolmen ottelun kierros. Ensimmäisellä jaksolla sunnuntain kolmessa ottelussa tehtiin vain kaksi juoksua, ja esimerkiksi Hyvinkään ja Sotkamon ottelussa Sotkamo ei saanut avausjaksolla edes yhtään kolmostilannetta ja Hyvinkäälläkin kolmostilanteita oli vain kaksi.
Mahtoi olla yhden sortin ennätys avaruudestaan tunnetussa Pihkalassa.
Runkosarjan ottelumäärän nostaminen 33 otteluun kaudella 2025 on johtanut juoksumäärien putoamiseen. Kaudesta 2024, jolloin runkosarjassa pelattiin 30 ottelua, juoksumäärät ovat pudonneet tähän kauteen verrattuna ottelua kohden 2,1 juoksulla ja kauteen 2023, jolloin runkosarjassa pelattiin 28 ottelua, 2,6 juoksulla.
***
Pesäpalloliitossa ja Superpesis Oy:ssä pitäisikin miettiä vakavissaan, onko 33 ottelun runkosarjassa järkeä?
Ottelumäärä on kasvanut liian suureksi, mikä näkyy lukuisina loukkaantumisina ja pelaajien väsymisenä. Pelaajat eivät yksinkertaisesti jaksa pelata jokaista ottelua täysillä sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään.
Se johtaa heikompiin pelisuorituksiin, mitä korostaa vielä pelin sisäisen vallan siirtyminen entistä vahvemmin ulkopeliin. Aiemmin pesäpallo-otteluissa tilanteet saattoivat vaihdella joukkueiden välillä jaksojen sisällä, mutta jos parempi joukkue menee jaksossa esimerkiksi 2-0 tai 3-0-johtoon, jaksovoittoon nouseminen on sen jälkeen haastavaa.
Oikeaa ottelumäärää voidaan pallotella, mutta runkosarja ottelumäärä pitäisi pudottaa ainakin 28 otteluun. Se vähentäisi laskennallisesti yhden ottelun per viikko kauden kiivaimpina ruuhkaviikkoina.
Jos ja kun sarja pidetään 12-joukkueisena, kaksinkertainen sarja tarkoittaisi 22 ottelua. Sen päälle voitaisiin pelata kuusi ottelua esimerkiksi neljän joukkueen paikallisottelulohkoilla.
Toinen otteluohjelman kaipaama muutos olisi ottelupäivien ja ottelumäärien vakioiminen. Nyt otteluita pyritään pelaamaan Ruudun toiveiden mukaisesti jopa joka päivä. Voi hyvinkin olla Ruudun etu, mutta onko se pesäpallon ja katsojien etu?
Tässäkin voisi palata vanhaan. Pääpelipäivät voisivat olla tiistai, torstai ja viikonloppu. Jos Ruutu vaatii maanantaiottelun, miesten ja naisten Superpesis sekä Ykköspesis voisivat pelata vuoroviikkoina maanantaisin.
Samalla olisi pidettävä huoli, että sarja etenisi samaa vauhtia kaikilla joukkueilla. Veikkausliigassa jokainen joukkue on pelannut tälläkin hetkellä 15 ottelua, mutta miesten Superpesiksen ”todellista” sarjataulukkoa ymmärtääkseen pitää oikeasti paneutua. Yhdellä vilkaisulla joukkueiden paremmuus ei aukene.
***
Ottelumäärien vähentämisen lisäksi pesäpallossa olisi tilaus myös toiselle muutokselle, vanhalle tutulle ongelmalle nimeltä syötön korkeus.
Sääntöjen mukaan syötön on noustava metrin lukkarin pään yläpuolelle. Aiemmin metri tarkoitti käytännössä reilua metriä, joillakin syöttötuomareilla jopa 1,2-1,3 metriä.
2020-luvun alussa linjaa päätettiin tiukentaa. Syöttötuomareille painotettiin, että jatkossa metri tarkoittaa oikeasti metriä.
Linja on vuosi vuodelta madaltunut ja nyt ollaan jo niin pitkällä, että jopa 80-senttiset syötöt saattavat mennä läpi.
Kaaret kyllä näkevät, että syöttö jää alle metrin, mutta sitä ei etenkään viimeisissä lyönneissä uskalleta vedota vääräksi. Jos esimerkiksi palottomassa ajolähdössä lyöjä jättää viimeisen matalan syötön lyömättä ja syöttötuomari tulkitsee syötön oikeaksi, se tarkoittaa kolmea paloa ja vuoronvaihtoa.
***
Syöttölinjan madaltuminen selvästi alle metrin antaa lukkareille valtaisan aseen, jota he käyttävät härskisti hyväkseen. Lukkareita on kuitenkin turha syyttää, sillä he tekevät vain työtään.
Lyöjän kannalta matala syöttö on vaativa, sillä matalassa syötössä syöttöaskeleita on pakko lyhentää ja nopeuttaa, mikä vaikeuttaa lyömistä. Vaikka pelaajat ovatkin sopeutuneet linjan madaltumiseen ja otteluissa nähdään edelleen myös uskomattoman upeita lyöntejä, ulkopelin valta suhteessa lyöjiin ja sisäpeliin on kasvanut liian suureksi.
Matalasta syötöstä perinteistä pystymailaa on likimain mahdoton lyödä, samoin pomput jäävät herkästi etulaittomiksi ja jopa lyhyiden lyöminen on muuttunut haastavammaksi. Matala hankaloittaa myös kumuran lyömistä.
Katsojat ymmärtävät ja arvostavat upeita ulkopelisuorituksia, mutta tässä on silti kysyttävä klassinen kysymys: kenelle pesäpalloa pelataan?
Tiedämme kaikki vastauksen. Sitä pelataan maksaville katsojille.
Seuraava kysymys kuuluu, millaista pesäpalloa katsojat haluavat nähdä?
Haluavatko he nähdä nykyisen kaltaista pesäpalloa, jossa pelin valta on siirtynyt entistä painokkaammin ulkopeliin ja ennen kaikkea lukkareille ja jossa tiiviin ulkopelin lisäksi valtavat ottelumäärät pudottavat juoksumääriä ja sisäpelin tasoa – vai otteluita, jossa nähdään enemmän juoksuja, hienoja sisäpelisuorituksia ja joissa johtoasema jaksojen sisällä voi vaihtua useamman kerran?
Vastauksen pitäisi olla selvä myös päättäjille.
***
Ottelumäärien pudottaminen vaatisi vain päätöksiä ja myös matalien syöttöjen ongelmaan olisi helppo ratkaisu: nostetaan sääntöjen mukainen matalan syötön raja vähintään 1,1–1,2 metriin – ja pidetään siitä kiinni.
On myös hyvä kysymys, kuka vastustaisi syöttölinjan korottamista?
Ehkä lukkarit, mutta kuka voi vastustaa sitä, jos ottelut olisivat värikkäämpiä, viihdyttävämpiä ja tapahtumarikkaimpia?
