Suomalaisessa jalkapallossa on useita asioita, joissa riittää edelleen kehitettävää. Yksi niistä on valmentaminen.

On helppo sanoa, että Suomessa on hyviä ja huonoja valmentajia, mutta perusongelma on se, miten valmentajuus nähdään ja ymmärretään ja millä asenteella valmentajan työtä tehdään.

Jos valmentamisen aikoo tehdä hyvin, se on erittäin vaativa ja vaikea haaste. Valmentamisen voi toki tehdä itselleen helpoksi suunnittelemalla treenit alkulämpöjen aikana ja olemalla investoimatta sen suuremmin ajatustyötä tai energiaa joukkueen toimintaan. Moni pystyy laittamaan aluepelin tai höynän käyntiin ja kellottamaan pelejä, mutta tästä on kuitenkin vielä pitkä matka hyväksi valmentajaksi.

Suomessa on valitettavasti kovallakin tasolla valmentajia, jotka nostavat valmentamisesta vain palkkaa. Joku skeptikko voisi kysyä, miksi tehdä töitä 12 tuntia, jos saman palkan saa kahden tunnin työpäivästä. Sepä se. Jos valmentaminen ymmärrettäisiin paremmin, silloin tämän tyyppiset epäkohdat olisi helppo tunnistaa ja niihin olisi helppo puuttua, mutta jos ymmärrystä ei ole, silloin ei ostata myöskään vaatia.

***

Valmentamisessa on ymmärrettävästi monta eri tasoa. Toisessa päässä ovat kaikista pienimmät juniorit ja toisessa huippuseurat.

Haaste ei toki ole yksinkertainen, mutta suomalaisen jalkapallon edun kannalta olisi välttämätöntä pystyä kasvattamaan enemmän nuoria pelaajia, joilla on paremmat valmiudet pelata jalkapalloa. Liian monella juniorilla todellinen harjoittelu ja oppiminen alkavat vasta siinä vaiheessa, kun he pääsevät seuran edustusjoukkueeseen.

Pelaaja on onnekas, jos hän pääsee pelaamaan sellaisen juniorivalmentajan ohjissa, jotka pystyvät oikeasti auttamaan häntä kehittämään jalkapallossa vaadittavat tekniset valmiudet hyvälle tasolle.

Toki Suomessa on myös hyvää ja jopa erinomaista juniorivalmennusta tekeviä seuroja. Esimerkiksi Ilves on panostanut junioreiden harjoitteluun systemaattisesti ja tosissaan. Siksi ei ole sattuma, millä volyymillä Tampereelta murtautuu pelaajia Veikkausliigaan ja jopa ulkomaille.

***

Jos valmentajalla on aitoa halua oppia uutta ja häneltä löytyy siihen kapasiteettia, hän voi kehittyä valmentajana kovaksikin osaajaksi. Kysymys ei kuitenkaan ole aina vain valmentajasta ja hänen asenteestaan. Varsinkin junioripuolella valmentajilla on Suomessa useampikin ulkopuolinen haaste. Pelkästään isot ikäryhmät ja pieni palkka ovat yhdistelmä, joka karkottaa lajista potentiaalisia hyviä juniorivalmentajia.

Kun tähän lisätään se, että junioripelaajien vanhemmilta tulee räikeimmillään tosi ala-arvoista ja aiheetonta palautetta, on ymmärrettävää, että etenkin moni omien töidensä ohessa junioreita valmentava valmentaja pohtii valmentamisen mielekkyyttä.

Yksi haaste on myös seurojen toiminnallinen taso. Suomessa on edelleen liikaa sellaisia seuroja, joilla ei ole pitkäjänteistä suunnitelmaa, ei näkemystä siitä, mitä pitäisi tehdä, ei kulttuuria, eikä identiteettiä. Siksi arki on usein enemmän selviytymistä kuin osaavaa tekemistä. Kaiken lisäksi tällaisessa toiminnassa väki vaihtuu helposti vuosittain ja vastuu kaatuu pahimmillaan muutamien vapaaehtoisten hartioille.

Vapaaehtoistyö on seuroissa korvaamatonta, mutta seuroihin tarvitaan lisää osaavaa porukkaa ohjaamaan tätä vapaaehtoistyötä. Niin kentälle kuin hallintopuolella.

***

Myös itse valmentamisessa on omat haasteensa.

Niistä ensimmäinen on määritellä, millainen on laadukas valmentaja.

Tekisi mieli kysyä kaikilta seurapäättäjiltä ja myös valmentajilta tai valmentajiksi haluavilta itseltään, miten vastaisitte kysymykseen. Väitän, että vastauksien kirjo olisi varsin lavea.

Valmentajan osaamisessa on kysymys aina kokonaisuudesta, mutta nostan tässä esille muutaman asian, johon ei tarpeeksi kiinnitetä huomiota.

Ensimmäinen asia on valmentajan persoona ja se, miten hän osaa johtaa joukkuetta. On vaikea saada joukkueesta kaikkea irti, jos valmentaja on sosiaalisesti kyvytön – olipa hän taktisesti kuinka hyvin kartalla tahansa.

Valmennuskulttuurissa on tapahtunut viime vuosina iso muutos. Autoritääriset huutajat ovat kadonneet ja vallalla on nyt keskustelevampi ja pehmeämpi johtamistapa. Suomessa keskusteleva kulttuuri on jo hyvällä mallilla, mutta Euroopassa tilanne on edelleen monin paikoin perinteisempi.

Tässä on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan kaksi asiaa, vanhanaikainen johtamistapa sekä kova kilpailu ja vaatimustaso. Huutamisen vastakohta ei ole se, että myös vaatimustaso ja kilpailu olisivat ”pehmeämpiä”. Eivät ole, varsinkaan ulkomailla. Monet nuoret suomalaispelaajat voisivat taitojensa puolesta pelata ulkomailla, mutta heidän on oltava myös valmiit kohtaamaan äärimmäisen kova kilpailutilanne ja vaatimustaso sekä henkisesti erittäin vaativa ympäristö, jossa ulkomaalaisella pelaajalla ei välttämättä ole yhtään henkilöä tukenaan.

***

Hyvän valmentajan on oltava aina vaativa, se peruslähtö kaikessa tekemisessä. Valmentajan on myös aidosti välitettävä pelaajistaan. Olen törmännyt urallani moniin erilaisiin valmentajiin, ja pelaajille usein pienetkin yksityiskohdat merkitsevät tosi paljon. Puhuuko valmentaja esimerkiksi meistä vai siten, että tämä on vain hänen juttunsa, tai kohteleeko hän pelaajia reilusti ja tasapuolisesti vai eriarvoisesti?

Voin sanoa kokemuksesta, että minä minä -valmentajat joutuvat helposti ongelmiin. Räikein esimerkki itselläni oli valmentaja, joka puhui koko ajan vain siitä, mitä hän haluaa pelaajien tekevän. Kaiken lisäksi hän puhui koko kauden aikana vain noin kolmen pelaajan kanssa, jotka olivat joukkueen ’’tähtikategoriaa’’. Eräälle lainalle saapuneelle pelaajalle hän ei sanonut mitään koko laina-aikana.

Tulokset laskivat, henki huononi ja joukkueessa oli selvä epäluottamus valmentajan ja pelaajien välillä.

Valmentajan sosiaalisesta kyvyttömyydestä huolimatta tilanne ei olisi ollut niin huono, jos nämä valmentajan esittämät vaatimukset olisivat olleet riittävän laadukkaita ja konkreettisia, mutta valitettavasti niidenkin taso oli vaatimaton.

Valmentajan ei tarvitse välttämättä olla aina keskusteleva valmentaja ja keskustella pelaajien kanssa. Silloin valmentajan on oltava kuitenkin kartalla tekemisestään. Hyvä esimerkki on Antonio Conte. Hän ansaitsee pelaajiensa arvostuksen nimenomaan tinkimättömällä vaatimustasollaan yhdistettynä Conten taktiseen osaamiseen. Conten reseptillä on voitettu mestaruuksia niin Italiassa kuin Englannissakin.

Eikä Conte ole ainoa. Monilla valmentajilla on edelleen se mentaliteetti, että suorita tai olet ulkona. Hyvä valmentaja vain pitää oven auki myös takaisin, eikä heitä pelaajaa pakastimeen loppukaudeksi yhdestä virheestä.

Terveen kilpailutilanteen ylläpitäminen joukkueessa on myös yksi keskeinen asia, jossa valmentajan osaaminen mitataan. Jokaista on mahdoton miellyttää, mutta terve kilpailutilanne tekee mahdollisista ongelmista pelaajien ongelmia. Toki pelaajan on käsiteltävä tilanne kuin tilanne ja ymmärrettävä, että vaikeudet ovat aina pelaajalle myös mahdollisuus oppia uutta.

***

Hyvän valmentajan keskeisiin vaatimuksiin kuuluu myös se, ettei hän heitä näkemyksiään hatusta ja mutusta, vaan perustaa päätöksensä dataan, pelin lainalaisuuksiin ja pelaajistoonsa.

Hyvä valmentaja osaa roolittaa pelaajansa heitä parhaimmin palveleville pelipaikoille ja opettaa joukkueelleen pelisysteemin nyanssit selkeästi ja konkreettisesti. Näin kompleksinenkin pelisysteemi tuntuu pelaajista selkeältä.

Jos joukkue on sisäistänyt pelitavan, siihen liittyvän informaation ja joukkue on treenattu laadukkaasti pelaamaan pelisysteemin mukaista jalkapalloa, lopputulos on väistämättä parempi kuin sellainen lopputulos, jota yritetään tahkota erilaisilla adjektiiveilla ja samoilla kuluneilla fraaseilla, joissa ei ole konkreettista asiasisältöä.

Sama pätee myös valmentajien näkemyksiin yksittäisistä pelaajista. Monet valmentajat saattavat muodostaa käsityksensä pelaajasta fiiliksen pohjalta ilman, että näkemyksen takana olisi oikeasti faktaa ja konkretiaa. Siinä häviää silloin niin valmentaja kuin pelaajakin.

***

Yksi keskeinen työ valmentajalla on pelin lainalaisuuksien opettaminen. Se ei ole helppoa, mutta pelin lainalaisuuksien ymmärtäminen on yksi menestyvän joukkueen kivijaloista

Pelin lainalaisuuksien ja syy- seuraussuhteiden ymmärtäminen on arvokas ja huipputasoa kohti mentäessä välttämätön asia. Kun pelaaja ymmärtää pelin lainalaisuudet, hänen osaa kentällä tehdä ratkaisuja, joita peli pyytää tekemään, ja hänen on helppo sopeutua eri systeemeihin

Hyvä valmentajan ominaisuuksiin kuuluu myös se, että hän tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja osaa antaa tilaa muille valmennustiimissä. Esimerkiksi fysiikkavalmennus on sellainen asia, joka vaatii ammattiosaamista.

Monien valmentajien kuulee valittavan ajan puutteesta joukkueensa kanssa. Silloin kyse on yleensä osaamattomuudesta ja siitä, että harjoituksissa tehdään vain ’’jotain’’.

Kysymys on samasta asiasta ja vaatimuksesta kuin luokanopettajalla

Jos opettajalla on selvä suunnitelma, mitä asioita tunnilla tehdään, mihin keskitytään ja miten niitä tehdään, ja hänellä on jämäkkä ja riittävän vaativan ote luokkaansa, aikaa jää luokan kanssa paljon muuhunkin kuin opiskeluun. Jos nämä asiat eivät ole kunnossa ja jos opettaja ei nauti oppilaidensa kunnioituksesta, luokassa vallitsee yleensä kaaos ja oppilaat tuijottavat luurejaan, eivätkä keskity asioiden oppimiseen.

Erkko Meri kirjoitti erinomaisen artikkelin heinäkuussa Pafos FC:n arjesta. Erkon artikkelista saa esimerkin valmennusstaffista, jossa pyritään kääntämään jokainen kivi toiminnan kehittämiseksi ja kaikki toimivat samojen ajatusten mukaan.

Jussi Leppälahti on puhunut ’’salaisesta laadukkaan valmentamisen reseptistä”. Toivon, että Suomessa löytyisi jatkossa yhä enemmän tämän reseptin tavoittelijoita ja sitä myöten ymmärrys jalkapallosta ja siitä, mitä laadukas valmentaminen on, kasvaisi. Sitä kautta valmentamisen taso olisi myös meillä Suomessa mahdollista nostaa eri tasolle.