Pelikaani liitää matalammalla kuin pitkään aikaan

Tähtihyökkääjä Lukas Jasekin on onnistuttava vielä erinomaista viime kauttakin paremmin, mikäli Pelicans meinaa menestyä.

JääkiekkoLiiga

Pelikaani liitää matalammalla kuin pitkään aikaan

Lahden Pelicans oli Tommi Niemelän johdolla Liigan piristysruiske vielä kaksi kautta sitten. Jos lisävahvistuksia ei tule, voi Hölönkin hymy hyytyä tulevalla kaudella pahemman kerran.

Eetu Pennanen
TEKSTI Eetu Pennanen
@eetupennanen
JULKAISTU 30.8.2022 | KUVAT Tomi Natri / All Over Press

Liiga 2022-2023: Lahden Pelicans

Joukkueen materiaali

Pelicansin maalivahtitilanne on tuttu, mutta turbulenttinen. Patrik Bartošak on kiistatta hyvä jääkiekkomaalivahti ja paikkasi viime kaudella kesken kauden poistuneen Emil Larmin vähintäänkin hyvin.

Kuitenkin koko uransa ajan yksityiselämänsä ongelmien kanssa paininut tshekkimaalivahti oli viimeksi kesällä kohun keskellä, kun häntä syytettiin isänsä pahoinpitelystä. Seurajohto on toistaseksi katsonut Bartošakin toimintaa läpi sormien, mutta käsissä voi olla tikittävä aikapommi, eikä tilanteen päälle sattuessa Jasper Patrikaisesta ole vielä menestyvän joukkueen ykkösvahdiksi.

Vaikka Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen uhosi Ylelle keväällä lahtelaisten kasvattavan pelaajabudjettiaan tuntuvasti edellisestä kaudesta ja puhui jopa mestaruustavoitteesta, Pelicansin siirtokesä on jäämässä todelliseksi suutariksi.

21.00 for Pelicans to win Liiga 2022/2023. Check the odds for Liiga and SHL at LeoVegas and play!

Jiří Smejkal paukutti viime kaudella hurjat 25 maalia 44 otteluun. Hänen korvaamisensa suoraan ei tietenkään ollut mahdollista. Ison tshekkiläisen korvaaminen isokokoisella ruotsalaisella, viime kaudella seitsemän SHL-maalia tehneellä Lars Bryggmanilla, tuntuu joka tapauksessa melkoiselta takapakilta.

Pelicans sai kuitenkin pidettyä toisen tshekkiläiskaksikostaan. Erinomaisen kauden pelannut Lukàš Jasek on koko sarjan mittapuulla todella hyvä keskushyökkääjä, etenkin hyökkäyssuuntaan. Iikka Kangasniemi antaa tulitukea, muuten hyökkäys on täynnä vielä lunastamatonta potentiaalia.

Puolustus on Pelicansissa pahimmalla tavalla retuperällä. Kokenut Teemu Eronen pelasi viime kaudella vahvasti, mutta sen jälkeen on hiljaisempaa. Mikko Kokkonen poistui Pohjois-Amerikkaan, eikä vahvasti puolustaneesta Kãrlis Čukstesta ollut kevätkautta pidemmäksi avuksi. Nuoressa ruotsalaisessa Viktor Perssonissa voi olla potentiaalia ja 31-vuotias maanmies Peter Andersson tuo kokemusta, mutta jo määrällisestikin Pelicansin puolustus on niin ohut, ettei se kestä lainkaan loukkaantumisia.

Valmennus

Alle 18-vuotiaiden maailmanmestarivalmentajaa Tommi Niemelää on suitsutettu pitkään nuorten pelaajien kehittäjänä. Viime kaudella sädekehään tuli särö, kun Otto Kivenmäen kaltaiset nuoret pelaajat eivät ottaneet odotettuja askelia eteenpäin.

Jukureista tulleet NHL-unelmaa tulevalla kaudella tavoittelemaan lähtevät Henri Nikkanen ja Kokkonen toki tekivät ensi kaudella lainalla Pelicansissa pelaavan Topias Vilenin tapaan sopimukset rapakon taakse, mutta yksikään pelaajista ei ottanut suurta harppausta tai tehnyt isoa läpimurtoa Liigan eliittiin.

Tällä kaudella joukkueessa olevilta nuorilta tarvitaan tasonnostoa, mikäli joukkue aikoo pärjätä. Siinä mitataan Niemelää.

Niemelän Pelicans varioi peliään. Muuntautumiskyky voi olla hyvä asia, mutta viime kaudella näytti usein, ettei joukkue itsekään tiennyt, mitä se todellisuudessa yritti. Pelicans ailahteli, eikä sillä ollut riittävän selvää pelillistä selkänojaa.

Pelicans ei välttämättä edes pyri hallitsemaan laukaustilastoja. Niemelä ihastui toissa kaudella syksyn joukkueessa pelanneen Ryan Laschin ajatusmaailmaan, jossa ylivoimallakaan ei välttämättä juuri lauota, vaan joukkue pyrkii rakentamaan yhden todella korkean maaliodottaman paikan, josta kiekko lyödään sisään.

Nyt joukkueessa ei kuitenkaan ole ehkä Kangasniemeä lukuunottamatta taikuria, joka vastaavia paikkoja pystyisi luomaan.

Valmennuksen työrauhalle oman kysymysmerkkinsä asettaa myös seuran tempoileva toimisto. Toimistopuolen henkilökunnan ovi kävi kesällä tiuhaan, varsinkin ulospäin. Omistaja Pasi Nurminen siirrettiin operatiivisesta toiminnasta siivuun pari syksyä takaperin, mutta hän palasi sittemmin seuran hallituksen jäseneksi. Ei pidä yllättyä, mikäli hän johonkin asiaan tulevalla kaudella puuttuu.

Odotukset ja realismi

Viime kaudella Pelicans puristi itsensä säälipudotuspeleihin, jossa KooKoo pystyi kuitenkin sen pudottamaan poikkeuksellisen ”jatko-ottelun” jälkeen. Silloin Hannes Björninen oli tullut vielä loppukaudeksi pelastamaan materiaaliltaan varsin vahvaa joukkuetta hädin tuskin kevään jatkopeleihin.

Jos hankintoja ei tule, Pelicansin materiaali heikentyy viime kauteen nähden melko selvästikin. Kun varsinkin kärkijoukkueet ovat vahvistuneet, tulee Pelicansin kaudesta väkisinkin vaikea.

Pudotuspeleistä lienee nyt kasassa olevalla joukkueella turha haaveilla.

Arvio

Pelicansin loppusijoitus runkosarjassa löytyy väliltä 11–15.

Juttua muokattu: Tarkennettu Pasi Nurmisen palanneen seuran hallituksen jäseneksi.

ElmoTV arvioi ennen kauden alkua kaikki Liiga-seurat. Toisena vuorossa on Lahden Pelicans.

Lue tästä kaikki julkaistut ennakot: Ässät, Pelicans, Sport