Kempeleen Kiri on Superpesiksen kummajainen. Se on saanut viime vuosina koottua nimivahvoja joukkueita, mutta sen otteita on leimannut erikoinen vaappuminen.

Kempele nousi Superiin kaudeksi 2016, jolloin se sijoittui sarjassa toiseksi viimeiseksi. Kaudella 2017 se putosi, kaudella 2018 se nousi taas Ykköspesiksestä Superiin ja viime kaudella KeKi joutui taas karsimaan paikastaan Superissa.

Kempele on saanut haalittua riveihinsä jopa yllättävänkin kovia pelaajia, mutta ongelma on se, että se on hankkinut koko ajan yksilöitä, mutta ei rakentanut joukkuetta. Ongelma näkyy siinä, että Kempeleeltä ovat puuttuneet selkeät johtavat pelaajat, jotka ovat johtaneet ja pitäneet joukkuetta kasassa myös henkisesti. Tämä on näkynyt siinä, että Kempeleen niskat ovat taittuneet herkästi ja jopa johtotilanteissa on alettu pelätä läpilyöntejä ja johtoaseman menettämistä.

Sama ongelma näkyy myös tällä kaudella. Jos Superin pistettäisiin paremmuusjärjestykseen mies mieheltä-vertailussa, Kempeleen paikka olisi aivan kahdeksan parhaan rajan tuntumassa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Kempele painii kuitenkin taas lopulta itseään selvästi heikompien Kiteen ja Tampereen kanssa sijoista 10–12.

Paperilla Kempeleessä on paljon hyvää. Vaikka sillä ei olekaan varmaa ykköstä, Onni Määttä ja Markus Keski-Petäjä ovat kakkosena ja kolmosena erinomaisia pelintekijöitä, ja joukkueesta löytyy myös kolme kovaa kotiuttajaa, nelosena lyövä Marko Pelkonen sekä kaksi hyvää jokeria, Matti Korhonen ja takavuosien lyöjäkuningas Ossi Meriläinen.

Ongelma on kuitenkin se, että jos ja kun kärkimiespeli sakkaa, Kempeleen ei ole helppo saada palottomia ajoja. Tällöin käy herkästi niin, että Pelkonen ja Korhonen pääsevät kyllä lyömään, mutta Meriläinen saattaa saada ottelussa vain muutaman kotiutustilanteen hoidettavakseen. Näin osa Kempeleen arvotavaroista jää hyödyntämättä.

Kakkoskärjellä ei juurikaan ole käyttöä.

Myös ulkona Kempeleessä on paljon hyvää. Onni Määttä ja Valtteri Kleemola muodostavat erinomainen parivaljakon keskikaistalla ja Sotkamosta tullut Jussi Korhonen oli viime kaudella Superin paras koppari. Lukkari Jani Lassilan kehitys on polkenut paikallaan, mutta hän on edelleen Superin keskitason lukkari. Ongelmana on vain se, että Lassilaa joudutaan käyttämään sisäpelissä kärkenä, mikä ei ole optimaalisin tilanne lukkaripelin kannalta.

Kempeleen pelinjohtaja vaihtui keväällä, kun Jussi-Pekka Tanskanen yllättäen vetäytyi pelinjohtajan tehtävistä. Tilalle hankittiin jo viime kaudella pelastajaksi kesken kautta palkattu Petri Pulliainen.

Pulliaisen pesäpallo on kaukana joensuulaisesta tai sotkamolaisesta, tarkkaan analysoidusta ja analyyseistä johdetusta pesäpallosta. Pulliainen on pikemminkin impulsiivinen pelinjohtaja, joka kyllä ymmärtää pelin logiikan, mutta joka luottaa enemmän vaistoihinsa ja haistoihinsa kuin prosentteihin. Sellainen johtamistapa sopii hyvin nykyiseen Kempeleen joukkueeseen, jossa useat pelaajat ovat Pulliaisen kaltaisia pelimanneja, jotka soittavat mieluummin korvakuulolla kuin nuoteista.

Pesäpallo on mennyt yhä enemmän ja enemmän sellaiseen suuntaan, jossa kaikki se, mitä kentällä tehdään ja miten peliä pelataan, on seurausta siitä, mitä talvella on päätetty ja harjoiteltu. Pulliainen ei ole mikään valmentajatyyppi, vaan puhdas pelinjohtaja. Siksi hän sopii hyvin juuri projektipelinjohtajaksi.

Kempeleen sielu ja pesäpallokenttien väriläiskä

Kempeleen tarinassa yksi keskeinen muuttuja on myös manageri Sami Saloranta.

Ilman Salorantaa ja hänen intohimoista suhtautumistaan Kempele ei pelaisi Superissa. Salorannassa on paljon hyvää, mutta hän on myös osa sitä syiden ja seurausten ketjua, miksi Kempele on pelannut useana vuonna alle oman tasonsa. Sen sijaan, että Kempelettä olisi rakennettu ja koottu kokonaisuutena, Saloranta on ostanut palapeliinsä yksittäisiä hyviä paloja, usein silkasta ostamisen ilosta. Samoin pelinjohtajien valinnoissa on ollut enemmän intoa kuin kylmää harkintaa.

Salorannalla on entisenä pelaajana ollut myös kiusaus sotkeutua pelillisiin ja peluuttamiseen liittyviin asioihin. Kempeleen onneksi Pulliainen on pelinjohtajana sen verran värikäs ja särmikäs, että hän uskaltaa sanoa Salorannalle myös vastaan.

Kempeleen tulevaisuuden ylle olisi Oulun läheisyyden vuoksi helppo piirtää samanlainen kysymysmerkki kuin Siilinjärven päälle. Tilanne ei ole kuitenkaan samanlainen. Oulun seutukunnan alueella asuu 250 000 asukasta, mikä on reilusti yli 100 000 asukasta enemmän kun Kuopion ympäristössä. Jos Kempele hoitaa taitavasti oman ruutunsa, Oulun seutukunta elättää helposti niin Lipon kuin KeKinkin. Kaiken lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla on vahvat pesäpalloperineet ja useita edelleen toimivia pesäpallopaikkakuntia.

Saloranta ei ole saanut oululaisia syttymään Kempeleestä ja voi olla, että oululaisten kynnys tulla katsomaan Kempelettä pysyy jatkossakin korkeana, vaikka Raksilan ja Sarkkilan stadioneiden välimatka ei olekaan kuin 14 kilometriä. Siksi Kempeleellä joudutaan miettimään, mitä sen pitäisi tehdä, jotta se saisi nostettua yleisökeskiarvonsa sieltä 1200 luokasta vaikkapa kaksinkertaiseksi.

Löytääpä Saloranta ja KeKi kysymykseen vastauksen tai ei, Kempele voi juurtua hyvinkin Superiin. Nyt vain sen pitäisi tehdä se hyppy, joka sen pakko tehdä ja noustava pois niiltä jakkaroilta, joilta syksyisin lähetään Ykköspesikseen.

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue