Suomella on yhä mahdollisuus pelastaa kisat, mutta se ei tapahdu Leijonien sotkulätkällä
Jos Suomi sortuu Jukka Jaloselle epätyypilliseen sotkulätkään, nämä MM-kisat päättyvät järkyttävään pettymykseen, Samuel Savolainen varoittaa.
Suomi kohtaa torstaina puolivälieräottelussa Kanadan. Samuel, aloitetaan suoralla kysymyksellä: Ovatko Leijonien tämän kevään NHL-vahvistukset pelanneet sillä tavalla kuin heidän olisi pitänyt pelata?
Suora vastaus: Ei ole.
Tämän joukkueen ja sen myötä NHL-vahvistusten onnistumista ei mitata MM-kisoissa sillä, pelataanko näissä kisoissa yksi tai kaksi hyvää erää Ruotsia vastaan, tehdäänkö Tanskaa vastaan hieno veivimaali, Unkaria vastaan upea läpiajo tai Itävaltaa vastaan kaunis maaliin johtanut kuvio.
Ainoa asia, jolla onnistumista oikeasti mitataan, on lopputulos. Tähän mennessä kylmä fakta on, että Suomen suurin voitto tässä turnauksessa on ollut voitto Saksasta, ja jos Kanadaa vastaan tulee torstaina tappio, se myös jää Suomen suurimmaksi voitoksi tässä turnauksessa. Se tarkoittaisi järkyttävää epäonnistumista.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Kisojen todelliset ottelut alkavat torstaina ja Suomella on edelleen kaikki omissa käsissään. Vaikka Kanadaa ei koskaan pidä aliarvioida, totta silti on, että Kanadalla on näissä kisoissa vaatimattomin nimilista vuosikausiin ja Suomella on omalla jalosmaisella pelillään edelleen kaikki saumat voittaa Kanada.
Yksi Jukka Jalosen ajan tavaramerkki on ollut, että Leijonien peli kehittyy koko ajan kisojen edetessä. Onko nyt käynyt niin?
Se riippuu, mihin asiaa verrataan. Jos vertailukohdaksi otetaan USA-ottelun sekasotku, joka avasi kisat, niin siitä Leijonien pelaaminen on toki kehittynyt. Tai ehkä parempi ilmaisu olisi sanoa, että sitä sotkukiekkoa on yritetty korjata siitä lähtien.
Sellaista junamaisesti kohti varsinaista päämäärää etenevää kehittymistä ja prosessia ei näissä kisoissa Suomelta ole kuitenkaan nähty. Pelaamisessa ei ole vieläkään sellaisia jaloslaiselle jääkiekolle tyypillisiä elementtejä, jotka ovat olleet aiempina vuosina Leijonille leimallista.
On paljon parannettavaa miten pelataan tiiviinä viisikkona, kuinka haetaan kiekkoja alhaalta, kuinka puolustetaan uhrautuvasti ja kollektiivina, ja pidetään siten vastustajat poissa parhailta maalintekosektoreilta. On aika kuvaavaa, että Leijonille tehtiin alkusarjassa 15 maalia omiin, kun viime vuoden MM-kisoissa alkulohkon otteluissa omissa soi vain viisi kertaa.
Myös maalivahtipeli on poikennut kolmien edellisten MM-kisojen ja viime vuoden olympialaisten maalivahtipelistä siinä mielessä, että nyt viimeisenä lukkona ei ole ollut mitään kivimuuria. Maalivahtipeli on ollut epävarmaa useissa otteluissa ja esimerkiksi Tanskan kavennusmaali meni Emil Larmin taakse luvattoman helposti.
Toki myös näiden kisojen ohjelma on ollut sellainen, että kehittymistä ei ole päästy myöskään mittaamaan kunnolla. Lohkon kaikki kovat joukkueet tulivat vastaan kolmessa ensimmäisessä ottelussa ja sen jälkeen vastassa on ollut kauniisti sanottuna näitä ynnä muut -osaston maita.
Kaiken lisäksi esimerkiksi tiistaisessa 7-1-voitossa Tanskasta vastassa oli joukkue, joka oli menettänyt mahdollisuutensa päästä jatkoon – ja se näkyi. Tanskan pelaajat olivat kentällä sikin sokin ja Leijonat sai esimerkiksi läpiajoja sellaisia määriä, joita normaalista saadaan vain tietokonepeleissä. Kehitä siinä sitten pelaamistasi ja valmista joukkuetta tosipeleihin.
Palataan vielä noihin NHL-pelaajiin. Mikä heillä on mättänyt?
Se on hyvä kysymys.
Yksi erikoinen ja Jalosen ajalle epätyypillinen piirre tässä joukkueessa on ollut tietynlainen individualismi joukkueen sisällä. Ei ole oltu nöyriä aina kollektiiville ja jaloslaiselle pelitavalle, vaan joukkueessa on ollut pelaajia, jotka ovat olleet ajoittain enemmän nöyriä omalle tekemiselleen ja omille pisteilleen.
Myös nämä muutamien NHL-pelaajien julkiset purkaukset, että heille sopisi paremmin suoraviivaisempi pelityyli ja pelin nopeampi kääntäminen kuin aina alhaalta pakkien kautta lähteminen, ovat kertoneet samasta individualismin ilmapiiristä.
Jalosen ajan ainutlaatuinen menestys on perustunut sitoutumiseen joukkueen pelitapaan eikä pelaajien omaan pelitapaan. Tässä mielessä Jalosen valmennusote ei ole ollut yhtä vahvalla tasolla, millä se oli näissä edellisissä arvokisoissa.
Ja kyllähän sekin on sanottava rehellisesti, että niin poikkeuksellisen loistava jääkiekkoilija kuin Mikko Rantanen onkin, 55 maalia NHL:n runkosarjassa ja seitsemän maalia seitsemässä pudotuspeliottelussa tehnyt pelaaja ei voi muutamaa viikkoa myöhemmin pelata koko kisoja ilman maalia oli paineita selässä tai ei. No, nyt on hyvä hetki onnistua.
Korostan kuitenkin edelleen sitä, että kaiken voi vielä korjata, sillä todelliset ratkaisuottelut alkavat nyt. Kysymys on vain siitä, saako Leijonat lopultakin pelinsä sellaiseen kuntoon, että tämä ryhmä pystyy kaatamaan minkä tahansa vastaan tulevan maan. Vielä näyttöjä siitä, että Kanada ja muut loppusuoran vastustajat voitaisiin kaataa sellaisella varmuudella kuin edellisissä kisoissa ei ole saatu, mutta mitään ei ole myöskään vielä menetetty.
Miten näet Suomen ja Kanadan puolivälieräottelun punnusten asennon?
Ensimmäinen kysymys on se, miten Kanada näkee Suomen ja sen, miten tätä joukkuetta vastaan kannattaa pelata.
Olisin todella yllättänyt, jos Kanada ei iskisi Leijonien ilmiselvään heikkouteen näissä kisoissa eli puolustajien paineistamiseen 2-3 pelaajalla. Mutta Kanadan Andre Tourigny on lähestynyt asiaa myös oman ohjauspelinsä kautta. Silti on nähty, että kun Suomen pakit on pantu paineen alle, painetta on purettu myös roisku- ja rännikiekoilla laitureille, joiden on ollut vaikea hyödyntää niitä millään tavoin. Näin Suomen pelaamisesta on välillä tullut jopa sekavaa kohellusta.
Varmasti sieltä tulee paineita myös Larmille, sillä Kanadan valmennusjohto on kenties haistanut veren Leijonien maalivahtipelaamisen suhteen.
Leijonien kannalta avainkysymys on se, saadaanko oma pelaaminen viimeinkin sellaiseen muotoon ja moodiin, jossa se on Jalosen aikana aiemmin ollut. Prosessi ei missään tapauksessa ole niin pitkällä ja niin valmis kuin Jalonen haluaisi sen olevan, mutta toisaalta tässä joukkueessa on paljon sellaisia pelaajia, jotka kyllä tietävät, miten jalosjääkiekkoa pelataan ja mitä sitoutuminen yhteiseen pelitapaan tarkoittaa käytännössä.
On omalla tavallaan kornia, että tässä joukkueessa on pelaajakohtaisessa vertailussa – ainakin laiturien osalta – enemmän taitoa kuin kolmien edellisten MM-kisojen ja viime vuoden olympiakisojen joukkueissa, mutta sitä taitoa ei ole saatu palvelemaan samalla tavalla kokonaisuutta kuin noissa mainituissa turnauksissa.
Mieleen nousee pakostakin kysymys, onko Jalonen ja muu valmennusjohto tietoisesti painottanut joukkueen ilmapiiriä ja NHL-pelaajien tyytyväisinä pitämistä pelitavallisissa nuoteissa pysymisen kustannuksella. Jos on, se on ollut virhe Jaloselta ja hänen esikunnaltaan.
Mutta ei tuomita vielä ketään. Katsotaan ensin Kanada-ottelu ja arvioidaan sitten, saako Jalonen prosessinsa näissä kisoissa toimimaan vai ei. Jos saa, silloin odotettavissa on vanhaan Jalos-tyyliin vähämaalinen niin sanottu maalin ottelu, jossa etu on kaikesta huolimatta Leijonilla.
Ei kuitenkaan kannata kuvitella, että kanadalaiset olisivat mitään heittopusseja, joten millään sotkujääkiekolla Kanadaa ei voiteta. Siksi nyt otetaan mittaa niin tästä MM-joukkueesta kuin Jalosesta. Saako vanha kultasormi sittenkin korjattua vielä kaiken parhain päin?
