Vimpelin Veto kaatoi Mansen kolmannessa finaalissa Saarikentällä 1-0 (3-2, 2-2) ja vei Suomen mestaruuden suoraan kolmella voitolla. Pekka, hieman tasaisempi finaali lauantaina?

Tasaisempi, muttei tasokkaampi. Vimpeli on ilman muuta mestaruutensa ansainnut, mutta tänään se ei pelannut mitään huippuottelua ja Mansella olisi ollut varsinkin toisella jaksolla ollut mahdollisuus jaksovoittoon. Se jäi kuitenkin ottamatta, mikä kuvaa sitä, miten vaisu Manse oli näissä finaaleissa.

Yksi Vimpelin vahvuus on ollut se, että sillä on kaksi jäätävää lyöjäjokeria, Jukka-Pekka Vainonpää ja Janne Mäkelä, ja vaikka heillä ei ollutkaan tänään paras päivänsä, he löivät silti hyvillä lyönneillä Vimpelin viidestä juoksusta neljä. Viidennen juoksun löi joukkueen kolmas pääkotiuttaja, numerolla lyövä Matias Rinta-aho.

Manse tarvitsi omissa juoksuissaan apuja Vimpelin ulkokentältä ja sitten kun se olisi pitänyt puristaa väkisin ne puuttuvat juoksut, ne jäivät ottamatta. Ulkopeli oli Manselta tänään finaalisarjan parasta, mutta pelkällä hyvällä ulkopelillä Vimpelin tasoista sisäpelijoukkuetta on vaikea voittaa, varsinkin, kun myös Vimpelin ulkopeli on ollut tässä finaalisarjassa erinomaista.

Vimpeli palasi viiden vuoden tauon jälkeen Suomen mestariksi. Mitkä ovat ne keskeiset tekijät, jotka tekivät Vimpelistä Suomen mestarin?

Se on tietenkin monen asian summa.

Ensimmäinen iso asia on se, että Vimpeli onnistui ajamaan useille avainpaikoille nuoria ja Superissa kokemattomia pelaajia. Ennen kautta puhuttiin, että Mikko Kanala olisi siirrettävä takakentälle, mutta nuori Mikko Vihriälä otti kakkoskopparin paikan vakuuttavasti omakseen ja Elmeri Anttila päästiin siirtämään parhaalle paikalleen kolmoskoppariksi. Nyt Vimpelillä on vuosikausiksi eteenpäin huippuluokan takakenttä.

Toinen nuoriin liittyvä iso muutos ulkopelissä oli Aleksi Lassilan murtautuminen etukentälle, jossa hän muodosti yhdessä Matias Rinta-ahon kanssa yhden Superin parhaista etukentistä. Lassilan tulon myötä Olli Heikkalalle löytyi uusi ulkopelipaikka linjassa ja Heikkala pelasi erinomaiset finaalit. Kolmas nuori huima oli Juho Heikkala, joka pelasi todella kypsän kauden takalukijana ja kolmospolttajana. Hänestä on kasvamassa kovan luokan pelimies – aivan, kuten Mansen tämänpäiväisen yllätysoton tappoheitto toisella jaksoilla osoitti.

Best odds for pesäpallo and MLB – including Kirittäret vs Manse on Sunday! Play now at LeoVegas!

On myös muistettava, että Lauri Vihriälä pelasi todella tärkeässä roolissa, kun Kanala oli kesällä sivussa. Siellä on Elmeri Anttilan mukana lukien viides nuoria velho.

Ulkopelin lisäksi Vimpelin nuoret ottivat isot roolit myös sisäpelissä. Mikko Vihriälästä kehittyi kauden aikana yksi Superin parhaista kärkimiehistä. Aleksi Lassila ja Elmeri Anttila pelasivat ykköskärjessä loistokauden ja Juho Heikkalasta ja Lauri Vihriälästä tulee varmasti olemaan jatkossa paljonkin iloa Vimpelille.

Vimpeli teki viime syksynä myös kaksi erinomaista hankintaa. Jukka-Pekka Vainionpää oli jalokivimäinen kruunu Vimpelin ryhmään ja Teemu Kinnunen pelasi loistavan kauden lukkarina. Kinnunen oli erinomainen lukkari yksilötasolla, mutta hänen loistokaudessaan näkyi myös koko joukkueen merkitys. Kinnusesta tiedettiin hänet hankittaessa, mitkä hänen vahvuutensa ja heikkoutensa ovat, ja joukkueen pelaaminen rakennettiin sen mukaisesti. Kinnuselle on nostettava hattu paitsi loistavasta kaudesta, myös siitä, että hän luotti siihen apuun, mitä hän Vimpelissä sai.

Ja eihän tällaisen kauden jälkeen voi oikeastaan unohtaa yhtään pelaajaa Vimpelin ryhmässä. Janne Mäkelä pelasi Vainionpään rinnalla jälleen upean kauden ja molemmat kruunasivat kautensa syksyn kriittisillä hetkillä. Kokeneesta kaartista Severi Lassila oli kriittisessä roolissa ulkona ja hyvä sisälläkin, Kanalan paluu oli Vimpelille iso asia, Rinta-aho on kylmäpäinen kotiuttaja ja huippusieppari ja Olli Heikkala oli finaalipelien positiivisimpia yllättäjiä. Myös hieman varjoon jäävä etenijäjokeri Jere Saukko pelasi lähes 100-prosenttisen kauden.

Vimpeli oli sarjan paras joukkue ja ansaitsi mestaruuden. Erityisen ilahduttavaa Vimpelin mestaruudessa näiden nuorten esiinmarssin lisäksi oli se, että ottamatta mitään pois Vimpelin loistavasta ulkopelistä, mestaruus voitettiin nyt ennen muuta loistavalla ja raikkaalla sisäpelillä.

Vimpelin mestaruus oli myös siinä mielessä pelillisesti mielenkiintoinen, että varsinkin nämä Vimpelin nuoret pelaajat, lähinnä Elmeri Anttila, Aleksi Lassila, Lauria Vihriälä ja Juho Heikkala, käyttivät myös uudenlaisia lyöntejä ja poikkeuksellisen laajaa lyöntivalikoimaa omissa lyönneissään. Heidän lyöntikiertonsa on todella poikkeuksellinen ja kun yleensä pelaajalla on 3-4 huippuvahvaa lyöntiä, näillä hurjilla tuntuu olevan niin laaja lyöntivalikoima, että sitä on harvoin, jos koskaan nähty.

Siksi Vimpelin mestaruudessa on mentävä astetta syvemmälle ja katsottava, mistä näitä näin taitavia ja näin lyöviä nuoria tulee. Ei näitä lyöntejä opettelematta opita. Siksi nostaisin esille yhden tällaisen aivan keskeisen kultasormen, Kari Kleemolan, joka on tehnyt vuosikausia arvokasta työtä nuorten timanttien hiojana.

Mikä pelinjohtaja Tomi Niskasen rooli oli Vimpelin mestaruudessa?

Sitä ei voi tietenkään sivuuttaa. Niskanen on saanut pesäpallo-oppinsa Sotkamossa ja tehnyt todella mittavan uran pesäpallon parissa ja pelinjohtajana niin naisten kuin miestenkin puolelle. Niskanen on täysin omistautunut pesäpallolle ja kyllähän hänen pitkä kokemuksensa ja syvällinen pelin ymmärtämisensä näkyivät tällä kaudella.

Niskasen suuria ansioita tässä kaudessa olivat se, että hän uskalsi ajaa nuoria pelaajia näin merkittäviin rooleihin ja sai muovattua kokonaisuudesta erittäin toimivan joukkueen niin sisäpelissä kuin ulkonakin. Sisäpelissä Vimpelin lyöntivoima ja läpilyöntivoima olivat tiedossa jo etukäteen, mutta Niskanen luotti nuoriin ja peluutti koko kauden kahta kärkeä, mikä korostui finaalisarjassa, jossa Mansen sisäpeli tukehtui siihen, että se oli syönyt oman kakkoskärkensä omalla peluuttamisellaan.

Iso ja ansaittu sulka myös Niskasen hattuun.

Nostaisin tässä yhteydessä esille myös kakkospelinjohtaja Pasi Tyynelän roolin niin kakkospelinjohtajana ja mailamiehenä. Tyynelä on ollut jo vuosikausia Superin parhaita kakkospelinjohtajia ja tällä kaudella hän oli kiistatta koko kaartin ykkönen ka korvaamaton apu niin pelaajille kuin Niskasellekin.

Käymme kaikkien Superin seurojen tilanteen läpi myöhemmin, mutta mikä Mansen hyydytti?

Tämä kausihan oli siinä mielessä ihmeellinen, että runkosarjan jälkeen moni ennakkosuosikki hyytyi ja jopa suorastaan romahti pudotuspeleissä. Sotkamo oli täysin ulapalla puolivälierissä Joensuuta vastaan ja Kouvola hyytyi Hyvinkään käsittelyssä. Mansen kausi oli nousujohtoinen ja kaikki näytti kypsyvän hyvään suuntaan, kunnes syksyllä myrskylyhdyt yllättäen sammuivat.

En niinkään usko siihen, että Mansen taso olisi yhdessä yössä romahtanut, vaan pikemminkin siihen, että nyt sille tuli viimeinkin vastaan sitä itseään selvästi parempi joukkue.

Tietenkin Manse voi jossitella yksittäisten pelaajien epäonnistumisia, mutta minusta suurin ongelma oli siinä, että Juhani Lehtimäki oli kaventanut Mansen sisäpelin liian kapeaksi. Mansen peli oli täysin riippuvainen siitä, että ykköskärjen peli kulkee –  ja kun se ei kulkenut, peli tukehtui ja se oli sitten siinä.

Se on toki totta, että Juuso Myllyniemi ja varsinkaan Tuomas Jussila eivät olleet finaalisarjassa parhaimmillaan, mutta heidät oli pantu pakkopaikkaan ja kun vastassa olisi Vimpelin tasoinen ulkopelijoukkue, kovien paineiden ja pakon edessä ei onnistuttu.

Manselle sattui toki ensimmäisessä finaaliottelussa kriittisiä ulkopelivirheitä, mutta Manse ei kaatunut ulkopeliinsä. Se kaatui sisäpeliinsä ja ennen kaikkea pelinjohdon epäonnistumiseen.