Joensuun Maila ei ole vain Superpesis-kauden suurin ennakkosuosikki – se on myös sarjan ylivoimaisesti mielenkiintoisin joukkue ja seura.

Joensuun Maila on mielenkiintoinen kahdella tavalla. Se on ensinnäkin mielenkiintoinen pesäpalloseurana. JoMa nousi ja juurrutti pesäpalloa perinteiseen jääkiekkokaupunkiin pitkän kaavan mukaan. Nousuun miesten Superiin meni pitkään, samoin menestymiseen Superissa. Ensimmäinen mitali tuli vasta kymmenen vuotta sarjanousun jälkeen, syksyllä 2013, ja mestaruutta päästiin juhlimaan viiden pronssivuoden jälkeen vasta syksyllä 2018. Toinen mestaruus tuli heti perään viime syksynä ja kolmas perättäinen mestaruus on odottamassa kolmen kuukauden päässä. Toki on muistettava, että ”varma mestari” on käsitteenä pelkkää urheiluromantiikkaa. Joensuu on sarjan suurin suosikki, mutta syksyn ratkaisupelien pelaaminen paras kolmesta -järjestelmä on riski jopa Joensuulle.

Joka tapauksessa näkymä Joensuussa on sellainen, ettei Suomen parhaasta pesäpallojoukkueesta ja parhaasta seuraorganisaatiosta tarvitse äänestää. Joensuun Maila on ajanut pitkään esikuvanaan pitämän Sotkamon Jymyn ohi ja sen sylinterit rullaavat nyt kohti pitkää, pitkää valtakautta niin urheilullisesti kuin toiminallisesti. Joensuun Maila on myös taloudellisesti päässyt sellaiseen lyöntiin, että se voi tarvittaessa ostaa uusia pelaajia suoraan pakan päältä – sikäli kun sellaisiin hankintoihin tulee tarvetta. JoMa on rakentanut Mehtimäelle uuden upean stadionin ja sen juniorimylly on alkanut tuottaa huippuluokan lupauksia, joista ensimmäiset ovat ankkuroineet jo itsensä JoMan pelin ytimeen.

Joensuun Maila on varmasti ansainnut kaikki kiitoksensa ja kehunsa kentän ulkopuolisesta toiminnastaan, mutta Joensuu on äärimmäisen mielenkiintoinen seura myös pelillisesti. Joensuun nykyinen joukkue on rakennettu niin järkevästi, että jos se on tehty tarkoituksellisesti, silloin tässä pitää kumartua. Joukkueessa näkyy Petri Pennasen ja Jonne Kemppaisen vahva pelillinen ymmärrys, johon viimeisen mausteen on tuonut uusi pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Joensuu ravisteli Pennasen pelinjohtovuosina vanhaa ajattelua täysin uudenlaisilla ulkopelikuvioilla. Korhonen on pelinjohtajana myös innovatiivinen ja haluaa uudistaa peliä ja kaikkea pesäpalloon liittyvää urheilullista tekemistä. Siksi Joensuun pelaamista on turha ylianalysoida ennen kauden alkua. Paljon oleellisempaa on seurata sitä, mihin suuntaan Korhonen vie JoMan pelaamista, sillä se suunta kertoo paljon koko pesäpallon evoluution suunnasta.

JoMa on tällä kaudella erilainen

Joensuu menetti viime kauden jälkeen Suomen parhaan pesäpalloilijan, Tuomas Jussilan, joka siirtyi Imatralle. Lyöjäjokeri Juha Niemi ohjattiin oviaukkoon ja Jonne Kemppainen lopetti komean uransa. Tilalle hankittiin runkosarjan kärkilyöntitilaston viime kaudella Kouvolassa voittanut Antti Hartikainen, Kiteen paras pelaaja Topi Hurskainen sekä Siilinjärven Vainikaisen veljeksistä nuorempi, Simo.

On ymmärrettävää, että kaikkia kiehtoo kysymys, onko Joensuu näiden muutosten jälkeen heikompi vai vahvempi kuin viime vuonna?

Hyvä kysymys, mutta vastaus ei ole yksiselitteinen: Joensuu on tällä kaudella ennen kaikkea erilainen. Jussilaa ei ole korvattu uudella Jussilalla, vaan rakentamalla pelaamisen konseptia ja roolituksia uusiksi.

Tämän kauden Joensuun avainsana on tasaisuus.

Tasaisuus näkyy etenkin sisäpelissä. Joukkueen materiaali on niin tasainen ja laaja, että Joensuu saa halutessaan niin kovan kakkoskärjen, ettei kahta näin vahvaa kärkeä ole millään joukkueella ollut pitkään, pitkään aikaan. Itse asiassa en muista, onko milloinkaan.

Kun aiemmin pesäpallossa vannottiin ja vannotaan edelleenkin roolittamiseen, Joensuu on selkeästi siirtymässä moniosaamisen malliin. JoMan joukkueessa käytännössä kaikki pelaajat pystyvät etenemään, vaihtamaan ja kotiuttamaan. Kuvaava esimerkki on kärkimies Konsta Kettunen, joka paukutti viime syksyn pudotuspeleissä 11 juoksua pelatessaan kakkoskärjessä.

Tässä mielessä on mielenkiintoista nähdä, miten Korhonen pyörittää sisäpeliä. Harjoituspelien perusteella on todennäköistä, että kausi aloitetaan kahdella kärjellä ja jos kauden aikana on tarpeen, kärkeä tiivistetään siten, että nyrkkinä on kärjen lisäksi pitkä keskipalkki.

Toinen yhtä mielenkiintoinen kysymys on kotiutukset. Joensuun heikkoudeksi on sanottu kotiutusvoima, mutta olen eri mieltä. Joensuun joukkueesta löytyy lyöjäjokeri Aleksi Rautiaisen lisäksi jo nyt kolme hyvää kotiuttajaa, Juha Puhtimäki, Henri Litmanen ja Lauri Kivinen, ja heitä voi säestää useampi pelaaja. Lisäksi vaihtotilanteissa Joensuulla on useampi vaarallinen lyöjä, joista kuka tahansa voi lyödä läpi missä tilanteessa tahansa.

Joensuun lyöntijärjestystä on turha hakata kiveen, sillä Korhonen tulee varmasti kierrättämään ja kokeilemaan eri variaatioita. Joukkueella on joka tapauksessa kaksi huippuluokan nuorta kärkimiestä, Kettunen ja Konsta Piironen. Kettunen on todennäköisesti lähtökohtainen ykköskärki ja Piironen pelaa numerolla pelatessaan kakkoskärjen avaajana tai etenijäjokerina.

Kakkoseksi eli Jussilan paikalle ykkösvaihtoehto on Hurskainen. Hän on erinomainen kakkonen, sillä taitolyöntien lisäksi Hurskainen pystyy lyömään myös kovia. Siksi kentällä on aina tilaa purkaa ykkösvaihtoa. Kolmosen ottaa hihaansa ainakin kauden alussa Hartikainen. Puhtimäki on itseoikeutettu nelonen ja Litmanen viitonen.

Jos Joensuu pelaa kahdella kärjellä, järjestys voisi olla tämä: Mikko Kemppainen on kuutonen, Vainikainen seiska, Kivinen kasi ja Iiro Kuosa ysi – ja Kettunen olisi vielä ykkösenä Kuosan jälkeen tarpeen tuleen potentiaalinen kotiuttaja. Kuosa on ollut aiemmin yli hypättävä pelaaja, mutta hän on talven aikana selvästi panostanut lyöntipeliinsä, mikä ennakoi juuri tuota kahden kärjen pelaamista. Joensuussa ei ole tällä kaudella yhtään yli hypättävää pelaajaa.

Rautiainen pelasi loistokauden ja on varmasti iskussa myös tällä kaudella. On todennäköisesti, että hänen lyötyjen juoksujen määränsä nousee viime kaudesta (70 juoksua), mutta kotiutusvastaa jakautuu silti tasaisemmin kuin monessa muussa joukkueessa. Siksi Joensuulla tulee todennäköisesti olemaan useampia 30-50 juoksun lyöjiä.

Ulkopelin uusi Sotkamo

Vaikka Joensuun Maila on sisällä äärimmäisen vahva, sen kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta ovat perustuneet kuitenkin ulkopeliin. Sotkamo oli aiemmin ulkopelin kiistaton kuningas tässä maassa, mutta nyt sen tittelin on vienyt Joensuu. Siksi myös lyötyjen juoksujen määrä ei ole Joensuun kannalta kriittinen asia. JoMalle riittää – myös syksyn ratkaisupeleissä – lähtökohtaisesti 3-4 juoksua jakson voittoon, jopa vähemmänkin, sillä kun JoMa kiristää ulkopelinsä narut ääriasentoon, sitä on vaikea murtaa.

Joensuun vahvuus ulkopelissä on materiaalin tasaisuus yhdistettynä muutamaan poikkeusyksilöön. Joensuulla on etukentälle neljä vaihtoehtoa, linjaan kuusi ja takakentälle kolme. Tällaista luksusta ei ole millään muulla seuralla. Lukkari Juha Puhtimäen loukkaantuminen olisi toki takaisku, mutta Puijolla Joensuusta lainalla pelaava 18-vuotias lukkarilupaus Seeti Surakka on valmis hyppäämään lautasen ääreen, jos tarvis vaatii.

Puhtimäki on yksi Superin kolmesta parhaasta lukkarista. Puhtimäellä on hyvä tolppa, hän on hyvä hakemaan lyhyitä ja osaa rytmittää peliä ja kättäkin löytyy riittävästi. Perussyöttö voisi olla astetta vaikeampi, mutta hän pystyy kokemuksellaan ja nopealla syöttötempolla sotkemaan hyvin vastustajan peliä. Puhtimäellä on tärkeä rooli myös joukkueen sytyttäjänä.

Toinen elintärkeä ulkopelin kulmakivipelaaja on Kuosa, joka on kiistatta Superin paras etukenttäpelaajaa. Kuosan roolia on muutettu siten, että hän menee takatilanteissa pelaamaan Jussilan viimevuotista paikkaa, syvintä pussia kakkospolttajana. Simo Vainikainen ostettiin etukentälle ja on ykkösvaihto Kuosan aisapariksi sekä todennäköinen tappimies takatilanteessa.

Linjassa on kaksi ison ja elintärkeän roolin pelaajaa, Kemppainen ja Kettunen. Kemppainen on ykkösvaihdossa ykkösrajassa, mutta kakkosvaihdossa hän siirtyy kakkoskulmaan ja takatilanteissa hän liikkuu yleensä ensimmäisenä, mikäli kuviota muutetaan syötön aikana. Kettunen ottaa vaihtotilanteissa Jussilan paikan etulukijana. Hartikainen on tutussa roolissa takalukijana ja Litmanen hoitaa kolmospuolen.

Myös Joensuun kopparipari on sarjan paras. Hurskainen kehittyi Kiteellä yhdeksi sarjan parhaista kolmoskoppareista ja Kivinen on takuuvarma kakkoskoppari. Molemmilta löytyy myös heittovoimaa. Piironen pelasi viime kaudella myös erinomaisia otteluita kopparina ja hänkin tulee varmasti samaan vastuuta myös ulkona.

17-vuotias Samuel Tirkkonen on tällä hetkellä Suomen lupaavin nuori pesäpalloilija.

Joensuulla on vara vaihdella pelaajien pelipaikkoja ja kierrättää pelaajia. Puhtimäki, Kuosa, Kemppainen ja Kettunen ovat oikeastaan ainoat pelaajat, jotka pelaavat kaikki tai lähes kaikki ottelut.

Olen jättänyt tarkoituksella yhden pelaajan mainitsematta, Samuel Tirkkosen. 17-vuotias Tirkkonen on Kettusen ja Piirosen tavoin JoMan oma kasvatti ja mitäs sitä kiertelemään – pidän Tirkkosta tällä hetkellä Suomen lupaavimpana pesäpalloilijana. Hän mailassa erinomainen vaihtaja ja hyvä ja nopea etenijä. Tirkkonen lukee myös peliä hyvin ja pystyy pelaamaan monessa eri roolissa. Myös käsi on jo nyt riittävä.

Tirkkonen olisi kaikissa muissa Superin seuroissa jo nyt avauksen pelaaja, mutta Joensuussa se ei ole helppoa – varsinkin kun Tirkkosen paras sisä- ja ulkopelipaikka on sama kuin Hartikaisella. Hartikainen aloittaa kauden numero hihassaan ja takalukijana, mutta en olisi yllättynyt, jos Tirkkonen olisi loppukaudella numero hihassaan ja Hartikainen jokeripaidassa. Sellaisesta lupauksesta Tirkkosen kohdalla puhutaan.

Mikko Korhonen on tällä hetkellä pelinjohtajana omassa luokassaan Superin pelinjohtajista. Voisin kehua Korhosen jälleen kuplille, mutta koska tein sen jo kesäkuun Elmossa, kuittaan asian lyhyesti, että kun Joensuun kokonaisuuteen laskee Korhosen tulon ja hänen mukanaan tuomaan kehityksen niin joukkuepelaamiseen kuin yksilötasolla, sekä JoMan tekemät hankinnat ja omien junioreiden kehittymisen, vastaus siihen kysymykseen viime ja tästä kaudesta on helppo:

Jos Joensuun Mailan kaataminen oli viime kaudella vaikeaa, tällä kaudella se on vieläkin vaikeampaa.

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue jutut alle olevista linkeistä:

1: Joensuu ohitti Sotkamon pesäpallon ykkösseurana

2: Kouvola on vahvin ehdokas toiseksi loppuottelijaksi

3: Sotkamoa ravistelee turbulenssi

4: Pattijoki voi olla jopa toinen loppuottelija

5: Vimpelin kaudessa useita ja yllättäviä muuttujia

6: Hyvinkää on matkalla kohti Superin kärkeä

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue